maanantai 8. marraskuuta 2010

Sain Marialta lapsuuteen liittyvän "ystävyyskapulahaasteen", joten nyt seuraa pieniä paljastuksia vuosien takaa. Kuvitukseksi sopisivat tietysti parhaiten vaaleanpunaiset vauvakuvat, mutta valitettavasti minulla ei ole koneella kovin vanhaa aineistoa ja saatte tyytyä vain vanhoihin luontokuviin.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen “Mikä sinusta tulee isona?”
Ihan ensimmäiseksi (<5v) ilmoitin vanhemmilleni haluavani astronautiksi, syynä tietenkin se, että pääsisi kuuhun ja saisi pomppia puolipainottomana. Sen jälkeen keksin haluavani isona eläinlääkäriksi ja se on ollut haaveena näihin päiviin saakka. Nyt kuitenkin tähtään ensitöikseen biologiin (:


2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?

Kaukametsän pakolaiset oli paras piirretty mitä tv:stä tuli ja salaa haaveilenkin, että voisin vielä joskus katoa ko. sarjan läpi. Toinen tv-lemppari oli Taavi-tonttu. Lisäksi katsoin myös Disneyn piirrettyjä ja niistä lähinnä eläinaiheiset (leijonakuningas) olivat lemppareita. Sarjiksia en juuri Aku Ankkaa lukuunottamatta lukenut.


3. Lempileikkejäsi?
Minun ja serkkupoikani lempileikki oli "itellään leikkiminen" (lapset ovat luovia, pitäähän sitä tehdä ero sille, leikitäänkö lelulla tms. leikkivälineellä vai "näytelläänkö" itse hahmoja ;)), aiheena oli milloin mikäkin; saatettiin olla susia tai muita eläimiä, toisaalta taas jotain ihmishahmoja ja heiluttiin puisten keihäiden yms. kanssa. Polkupyörät olivat hevosia.


4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Ei voi muistaa, vietin kyllä isohkoja synttäreitä alakoulussa, mutta mitään ei ole jäänyt mieleen.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Harrastin pienenä tanhua pari vuotta, tykkäsin siitä kohtalaisen paljon ja ryhmämme nimi oli Ankeliini. Urheilusta en ole koskaan pitänyt, koska ainoa laji missä olen ollut edes keskinkertainen on pitkän matkan juoksu. Sain pienenä pronssia kahdesti koulun yleisurheilukilpailuissa 1-2km juoksusta, mutta ylemmillä luokilla ei enää järjestetty kuin maksimissaan 300m juoksuja. :P


6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
En pienenä kuunnellut oikein muuta musiikkia kuin jotakin Smurffeja ja multa meni koko Spice Girls, Backstreet boys, Tik Tak jne. vaihe kokonaan ohi ja olin vähän katkerakin kun en tajunnut muiden tyttöjen bändihömpötyksistä mitään. Sitten aloin kuunnella Gimmeliä kun pääsin ensimmäistä kertaa mihinkään yhtyeeseen "kiinni". Nyt hävettää.


7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Tämä on vaikea. Silloin kun sain ensimmäisen mp3-soittimeni olin aika tyytyväinen. Nuorempana olin (kuulemma) onnesta sekaisin kun sain puisen keinuhevosen, jonka jalat olivat liikkuvat ja kavioista kuului kopse kun koivet osuivat heilahdellessaan puuhun.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Juosta liukuportaat väärään suuntaan ja oppia soittamaan jotakin instrumenttia.





PS. Näin muuten viimeviikolla ensimmäisen Yakkay -inspiraatiotapauksen, yliopistolla tuli nimittäin vastaan pyöräilijä joka oli vetänyt suuren värikkään pipon pottakypärän peitoksi. Ei ollut pahannäköinen ollenkaan (leukahihnoista tajusin ylipäätään kypäräksi) ja huomattavasti halvempi keino kun tuo oikea Yakkay. Ottakaa vaan muutkin mallia!

3 kommenttia:

  1. Kaukametsä, minä myös! o/ ^^ Miten unohdin :(

    VastaaPoista
  2. Ihan paras sarja! Se osasi olla lastenohjelmaksi jopa yllättävän jännittävä, raadollinen ja surullinen; muistan ikuisesti miten ne hiiren tmv. poikaset seivästettiin pensaan piikkeihin ja elukoita jäi auton alle.

    VastaaPoista
  3. Voi ei tuo kaukametsän pakolaiset oli niin raaka!

    "Sinä tapoit hänet!"
    "Noo, en minä mahda itselleni mitään"

    :DDD

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?