lauantai 31. joulukuuta 2011

Laiskaa uutta vuotta

Olen ollut koko joulunseudun (tai oikeammin koko joulukuun) hirmuisen laiska, vain vetelehtinyt meikittä löllövaatteissa sängyn, sohvan ja jääkaapin välillä. Samalla kaavalla vaihtuu myös vuosi (minulla ei ole täällä vanhempieni luona edes mukana muuta kuin colleget ja pari paidanräähkää..), ehtii niitä opiskeluja ja muita murehtia sitten ensi viikolla!



Tällainen kaveri löytyi eilen joulukuusen alta, tunnistaako joku?


Äkkiseltään tuntuu, ettei kuluneena vuonna ole tapahtunut oikein mitään merkittävää, ja että se vain hujahti ohitse huomaamatta. Mutta nyt kun miettii niin onhan sitä nyt jotain tapahtunut, kuten se että..

.. Pääsin opiskelemaan biologiaa
.. ja lopetin suomen kielen & kirjallisuuden opinnot
.. Olin maailman kamalimmissa kesätöissä
.. Kävin Tampereella
.. Aloitin itämaisen tanssin ja yritin päästä myös kilpatanssikurssille
.. Yritin osallistua aiempaa aktiivisemmin yliopiston juttuihin ja tutustua ihmisiin

Kaiken kaikkiaanhan tässä on siis mennyt suorastaan hyvin, voisipa vain toivoa samaa seuraavaltakin vuodelta! Vähän pessimistinen olo tosin on, jos nimittäin jo nyt on takana opiskelullisesti rankka vuosi, niin saahan nähdä miten käy ensi syksynä kun ne pahimmat demonit kävelevät vastaan (kielet ja kemia). Mutta noh, asia kerrallaan,

Hyvää uutta vuotta joka tapauksessa kaikille!



sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Hyvää joulua kaikille!

Meillä meni aatto perinteisissä, rauhallisissa merkeissä; joulusauna, ruokaa ja lahjoja.







Joulusaunasta tulikin mieleen, että ostettiin siskojen kanssa yhdessä vanhemmille lahjaksi uusi suihku. Täällä kun ollaan varmaan vuosi kituuteltu jollain Lidlin parin kympin rihvelillä joka ei pysy edes seinällä.. Kun tilanteeseen ei näyttänyt tulevan muutosta, päätettiin sitten ottaa oikeus omiin käsiin. Ja nyt muuten kelpaa suihkutella!

Kivoja lahjoja sain itsekin, porukat olivat koonneet esimerkiksi korillisen elintarvikkeita;


Rauhallisia pyhiä siis vaan teille kaikille, minä taidan painua glögille ja lukemaan.
-Maha on nimittäin täynnä piirakoita ja olotila tämä;

maanantai 19. joulukuuta 2011

Pikkujoulu

Koska miehen kanssa lähdetään jo torstaina maalle vanhempieni luo joulun viettoon, päätettiin nyt viikonloppuna juhlia vähän etukäteisjoulua täällä kaupungissakin. Eli pistettiin kuusi jo pystyyn ja syötiin jouluruokaa. Taka-ajatuksena oli vähän sekin, että minä likipitäen vihaan perinteistä karjalanpaistia; mikään ei ole kuvottavampaa kuin ne sitkeät läskiset lihapalat, keitetty lanttu, sipuli ja niin edelleen. Sitten keksin, että karjalanpaististakin voisi tehdä yrttisen punaviiniliemessä lilluvan version, josta jättää pois yökötykset ja laittaa tilalle mm. tomaattia ja paprikaa (älkää kysykö, että onko se sitten enää karjalanpaisti..). Tätähän piti tietysti saada kokeilla, ja vaikka itse sanonkin, niin tuli muuten maailman parasta karjalanpaistia! Myönnetään, ei ole paljon vaadittu kun ottaa huomioon mitä se paisti yleensä on..











Sitten vielä pikkiriikkisen iminää opiskelujutuista,
perjantaina minulla oli nimittäin vähän paha mieli. Tai "vähän" on vähättelyä, sillä oikeastaan minulla oli ihan tosi, tosi paha mieli. Homma alkoi siitä kun eräs vanhempi opiskelija valitteli facebookissa, ettei päässyt ruotsin suullista osiota läpi. Minä sitten siitä muistin taas näiden pakollisten kielten olemassaolon, ja aloin surffailla yliopiston sivuilla ja oodissa lueskelemassa vähän infoa kyseisistä kursseista. Ja tajusin, etten täytä edes kurssille osallistumiseen suositeltavia lähtötasovaatimuksia, eikä todennäköisyys ole puolellani ylipäätäänkään näistä kursseista selviytymisen suhteen.

Suurin ongelma tulee todennäköisesti olemaan suullinen osuus, sillä en ole puhunut oppitunnilla ääneen ruotsia enkä englantia sitten alakoulun. Tai oikeammin sanottuna, en koskaan. Lukiossa selvisin ryhmäkeskustelutöistä lähinnä siten, että olin aina samassa ryhmässä kahden kaverin kanssa, jotka eivät (luojan kiitos) pakottaneet puhumaan. En tiedä mikä siinä on, mutta en ole vaan koskaan oppinut kieliä, ja kun on sieltä alakoulun ensimmäiseltä englannin tunnilta lähtien jäänyt jälkeen, on vähän hankalaa oppia asioita enää lukiossa, saati yliopistossa. Vielä vaikeampaa on osallistua niihin älyvapaisiin "co-työskentelyihin" (=kaverin kanssa keskustelu vieraalla kielellä), kun ei vaan uskalla, ja pahimmassa tapauksessa ei ymmärrä sanaakaan siitä mitä se pari sanoo. Keskustele siinä sitten.

Tätä kuviota siis pyörittelin perjantai-iltana mielessäni ja masistelin sohvalla ankeaa kohtaloani ja opiskelujen todennäköistä loppumista ensi vuonna. Sitten kävin kaupungilla vähän happihyppelemässä, piristyin, ja päätin jättää homman sen ajan murheeksi. Lisäksi sain kummasti motivaatiota lukea lajitentteihin (Tärkeimpien eläinten pääjaksojen, luokkien, lahkojen, heimojen ja lajien määrittäminen niille ominaisten ryhmätuntomerkkien perusteella. Ja vieläpä pelkillä tieteellisillä nimillä). Muutaman sadan hyönteisen ja jyrsijän tunnistaminen on loppujen lopuksi helppo nakki, kun vertaa yhteenkään akateemiseen englannin tai ruotsin kurssiin!

Niinpä otan nyt kissoista mallia..





Ja keskityn vain löhöilyyn ja muihin mukaviin asioihin, ja opiskelen niitä ötököitä puolet stressittömämmin!





tiistai 13. joulukuuta 2011

Tiistaipäivää vaan


Niin se pyörähti viimeinen kouluviikko käyntiin, enää parit mikrobiologian harkat jäljellä. Olen vähän haaveillut, että josko sitä saisi nyt joululomalla vaihteeksi luettua jonkun kirjan. Olen ahkerasti kahlannut tuota Kingin tuotantoa läpi jo pidemmän aikaa (Viimeksi kesällä meni The Stand. Tykkäsin, vaikka aluksi vähän tuntui, että miten ihmeessä tämä muka voi jonkun mielestä olla parasta Kingiä), ja voisin taas napata yhden urakaksi. Onneksi nuita kirjoja herralla riittää, ja parastahan on tietysti se, että aina tietää saavansa hyvää! -Vaikka takakansi kuullostaisikin joltain b-luokan kauhuleffalta.

***

Pelailin eilen pitkästä aikaa wowia ja päätin viimein kokeilla worgenia. Nämä hukat ovat kiinnostaneet minua jo pitkän pitkän aikaa, enkä vieläkään lakkaa harmittelemasta että ne menivät Allujen puolelle. Pitihän sitä joka tapauksessa kokeilla, ja noh, tietysti se worgen on justiinsa niin siisti kuin saatoin kuvitella! Varsinkin pelin alku oli hirmu kivasti toteutettu; aloitettiin ihmisinä, sitten saatiin purema ja muututtiin karvakaveriksi.

Gilneaskin on ihan epäreilun hieno paikka. Sen musiikista tulee paikoin mieleen ihan joku vanha tietokonepeli, en vaan saa yhtään kiinni että mikä peli voisi olla kyseessä..


***


Ihanaa kun ulkona tarkenee yhä kohtuu vähissä vatteissa, ei ole tarvinnut kaivaa vielä toppatakkiakaan käyttöön! Tämän syys/mikälie -takin ostin jo joskus kesäkuumalla kirppikseltä syksyä ajatellen. Erityisen hauska on tuo kaulus, jonka saa halutessaan napitettua kokonaan kiinni ja laitettua rullalle "kauluriksi" viimaa vastaan.


Ja muistakaahan tänäkin talvena käyttää kanssaihmiset heijastinta!
t. heikkohermoinen autoilija



Nyt maistelemaan piparia ja nukkumaan. Yöt kaikille!

torstai 8. joulukuuta 2011

Jouluisia tunnelmia



Aika kuluu ihan tajuttoman nopeasti, itsenäisyyspäivä tuli ja meni, ja joulukin saapuu jo parin viikon päästä. Mutta siinähän tulee, täällä ollaan jo valmistauduttu! (Toisin kuin huomiseen kasvimorfon tenttiin,hmm..)

















Ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen en ollut itsenäisyyspäivän iltana partiolaisten kulkueessa, vaan kotona. Piti sitten ihan vilkaista niitä linnan juhlia kun kerrankin on mahdollisuus, mutta eipä nuissa kummoista katsomista ollut.

Pitänee palailla sen kasvimorfologian ääreen, ehkä hyvällä säkällä pääsisin sen jopa huomenna läpi. En käynyt kyseisen kursin luennoilla käytännöllisesti katsoen ollenkaan (ja silloinki kun kävin niin en kuunnellut, ja toisella kerralla oli juuri fuksiaiset parin tunnin päässä takana ja olo sen mukainen), enkä tajua kasveista höykäsen pöläystä. Enpä siis ihmettelisi vaikka napsahtaisi syksyn ensimmäinen hylsy. Pelottavan hyvinhän tässä on mennytkin.




PS. Olen tässä vähän hieronut ja suunnitellut erään Etsy-myyjän kanssa itselleni joululahjaa, ja olen aika täpinöissäni! (..Ja tili huutaa hoosiannaa..) Toivotaan että kaikki sujuu ongelmitta (eikä tulli nappaa) ja pääsen esittelemään tämän kaunokaisen teille lähiaikoina!

maanantai 28. marraskuuta 2011

villapaitaa ja lahjontaa

Uskokaa tai älkää, mutta minulla alkaa kohta joululoma. Tällä hetkellä menossa on enää kaksi (!) kurssia, joista toinen loppuu ensiviikolla, ja toinen jatkuu kahtena päivänä viikossa vielä joulukuulle. Ajatus lomailusta on nyt vaan kaikkea muuta kuin rentouttava, sillä en ole nykyisen HOPSin perusteella saamassa tarpeeksi pisteitä tälle lukuvuodelle. 45p pitäisi vähintään olla ja olen löytänyt suunnitelmaani vain 38. -Ja niistäkin kursseista kolme on sellaisia epävarmoja ettei tiedä onnistuuko/ehtiikö niitä nyt keväällä käydä! Jos joulukuun aikana ei jostain mystisesti ilmesty oman alan kursseja joille voisin jo tänä vuonna imoittautua, minun on sitten varmaan mentävä jonnekkin humanistisille randomkursseille hajoilemaan? Tai uskaltautua suorittamaan "lopputenttejä", mikä on tietysti varmaan ihan hirveän fiksua näin ekana vuonna.. Mutta noh, koitetaan olla ressailematta, on minulla viimevuodelta yli kymmenen pistettä "ylimääräistä" varastossa ja luulisi, että jos tänä vuonna ei tule tarpeeksi niin Kela ottaa huomioon nuo viimevuoden jämät.



Tänään on miehekkeen syntymäpäivä, ja olen tässä pari viikkoa jo innolla odotellutkin jotta pääsen lahjomaan. Tykkään hirveästi kaikkien lahjojen keksimisestä ja järkkäämisestä (kummilapsia lukuunottamatta, niiden kohdalla se on vaikeaa), ja jouluostosten tekeminen on erityisen kivaa puuhaa. Monen mielestä tuo kuullostaa varmaan ihan pimeältä, mutta minulle kyseessä ei ole koskaan ollut mikään ikävä pakko, varsinkaan kun ei ole tapana tehdä/ostaa niitä lahjoja kuin parille lähimmälle.
Mutta niihin synttäreihin palatakseni, tällä kertaa en keksinyt lahjaksi mitään hirveän jännää ja persoonallista, joten ostin ihan vaan lahjakortin pelikauppaan *. Sen sijaan päätin käyttää noin muuten vähän mielikuvitusta ja korvata perinteisen ulkona syömisen leffaherkuttelukoti-ilta-korilla.




***

Lienette huomanneet etten ole ollut hirveän innostunut vaatejutuista viimeaikoina. Nyt pitää kutenkin esitellä tämä eilen ostamani hauska pompulavillapaita;



Rohkenin jopa ostaa luonnonvakoisen vaikka vaihtoehtona olisi ollut myös turvallisia tummanharmaita. Katsotaanhan vaan niin heti huomenna kaadan tähän jotain mustikkasoppaa..



Mukavaa viikonalkua vaan kaikille!





* Hyvällä tuurilla Ari vielä ostaa sieltä jonkun mielenkiintoisen pelin niiden ainaisten räiskintöjen sijaan, ja saan minäkin vähän huvia kun pääsen neuvomaan ja pätemään vieressä. Miten nämä mun lahjaideat vaikuttaa vähän siltä että on omakin lehmä ojassa? ;d

Kaunista

Aivan upea tämä Viivi Pumpasen ja Matti Puron eilisiltainen Tanssii tähtien kanssa -kisan valssi. En ole normaalisti yhtään valssi-ihminen (oikeastaan vihaan sitä..), mutta tämä oli jotain niin järkyttävän herkkää ja kaunista, että melkein itkettää.





Kahtokkee isompana.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Voihan hukka.

Tulin tänään huonolle tuulelle heti erättyäni, kun luin taas vaihteeksi iltalehden susiuutisen.

"Kuka kantaa vastuun, kun ensimmäinen ihminen menee?"

Tätä mantraa on jauhettu vuosikausia aina kun suden jälkikin vilahtaa pellonreunassa. Ja viimeksihän se ihmisuhri meni oikeasti öö, reilu 130 vuotta sitten? Jolloin susikanta oli ihan oikeasti suurempi ja harvennus oli kenties paikallaankin (ja jolloin sudet sitten kuitenkin tapettiinkin melkein sukupuuttoon kun ei osattu olla kohtuullisia..).

Jos Suomessa on alle 150 sutta, niin minä en jumalauta käsitä, miten niiden kanssa ei mahduta elämään? Vasta uutisoitiin kokonaisten susilaumojen sitäpaitsi kadonneen tuhkatuuleen. Asun itse itärajalla (ja ennen Joensuuta asuin siis ihan oikeasti korvessa), missä niitä susia olevinaan ihan hirveästi on, ja meillä on ollut aina koiria ja vapaasti ulkoilevia kissoja. Yksikään ei ole kuollut suden suuhun, sen sijaan auton alle on jäänyt useampikin kissa. -Nyt onneksi ne kissatkaan eivät enää ulkoile vapaasti. Pointti on kuitenkin se, etten ole kertaakaan nähnyt sutta luonnossa, enkä kokenut, että minun tarvitsisi pelätä ulkona liikkuessani. Myös koirat uskaltaa päästää piipahtamaan tarpeillaan yksin, mutta ei niitä kuulu jättää ulos tuntikausiksi valvomatta. Olen sitä mieltä, että jos päästää lemmikkinsä juoksemaan yksin pitkin metsiä, siinä ottaa kyllä ihan tietoisen riskin, ettei se enää palaa. Tämä pätee valitettavasti myös metsästyskoiriin.



En missään nimessä vastusta metsästystä sinänsä, riista on varmasti ihan oivaa sapuskaa ja eettisempää kuin mikään tuotannollinen liha, mutta osa metsästäjistä on nykyään aivan kohtuuttomia vaatimuksineen. Kaiken metsässä elävän riistan pitäisi olla pyhitetty vain ja ainoastaan metsästäjille, kilpailevia petoja ei saisi olla, ja koirien pitäisi saada juosta yksin metsässä 100% turvassa öitä myöten. Koiria pitäisi myös saada ilmeisesti "säilyttää" ulkona narun päässä, ettei metsästäjän tarvitsisi rakentaa kallista häkkiä *.

Missä vaiheessa näiltä ulkona liikkuvilta, luonnosta nauttivilta ihmisiltä unohtui se tosiasia, että kilpailu on siellä ulkona luonnollista? Että suurpedot kuuluvat Suomen luontoon ja tarvitsevat myös elintilaa ja riistaa selvitäkseen? Tietysti koiran menettäminen on todella ikävä kokemus, onhan se monelle perheelle rakas lemmikki metsästystoverin lisäksi. Mutta ei kukaan nyt jestas sentään voi oikeasti vaatia, että kaikki sudet, karhut ja ilvekset pitäisi hävittää siksi, ettei yhdenkään metsästäjän koira nyt vaan varmasti vahingoittuisi? Riskiä voidaan tietysti aina yrittää pienentää, mutta ei uhanalaisten petojen kustannuksella.


Hyviä keinoja minimoida koirahyökkäysten riskit on, ja kehitellään kyllä. Syyskuussa avattiin esimerkiksi susipuhelin, jonne voi rimpauttaa ja tiedustella ennen jahtia, onko pantasusi liikkunut alueella. Lisäksi metsästyskoirien suojaksi jahdin ajalle on kehitetty ns. "susiliivi", joka antaa sudelle (tai muulle pedolle) napakan sähköiskun jos tämä koskee koiraan. Liivi on ihan oikeastikin hyvä ja tehokas turva rakkaalle, hyvälle ja mahdollisesti kalliille metsästyskoiralle, mutta toki sekin voi pettää. Riski on jokatapauksessa aina olemassa, vaikkei petoja olisikaan niin koira voi yhtä hyvin tulla toisen metsästäjän ampumaksi, jäädä auton alle tai syödä rotanmyrkyä. Aina on olemassa vaaroja, mutta pedoista huolimatta se metsä on turvallisempi paikka kuin vaikkapa vilkkaasti liikennöidyt meidän ihmisten käytössä olevat alueet, joilla liikkuu kaikenlaisia sekopäitä myrkyttämässä koiria ja kaappaamassa lapsia (näin kärjsitäen..).

Lisäksi on mainittava semmoinen yksinkertainen seikka, että kuollut susi ei opi. Pelkkä tappaminen ei siis ole välttämättä se tehokkain tapa ehkäistä hyökkäyksiä, vaan esimerkiksi liian tuttavallisiksi käyvien, pihapiirissä liikkuvien susien karkotukseen pätevin keino voisi olla esimerkksi kumiluodeilla ampuminen. Tällöin susi jälleen muistaisi, ettei ihmisasutusten lähelle kannata mennä ja parhaassa tapauksessa tieto siirtyisi myös jälkeläisille.

Vaihtoehtoja susien tappamiselle on, niitä ei vaan tunnuta millään otettavan vakavasti. Jos on motivaatiota huolehtia lemmikeistä ja kotieläimistä, riski suden aiheuttamiin tuhoihin ja mielipahaan on häviävän pieni (poronhoitajat ovat sitten luku sinänsä), ihmisten puolesta taas on suorastaan naurettavaa pelätä tällä nykyisellä susikannalla ja hienosti Suomesta karkotetulla rabieksella.

Kuten joku joskus sanoi; metsä ei ole mikään ihmisen leikkikenttä, vaan myös petoeläinten koti, ja niillä on oikeus asua siellä. Ihan niin kuin meilläkin on oikeus asua omissa kodeissamme.


MUR.




* Onneksi näitä narussa pitäjiä ei ole enää niin paljon kuin ennen, koirakin nauttii kun saa olla vapaasti vaikkapa edes siellä häkissä jos ei ihmisten seurassa sisällä.



torstai 17. marraskuuta 2011

Infection ja talvi

Tänään ja eilissäaamuna oli oikein "mukava" herätys kahdeksan aikaan, kun yläkerrasta yritettiin ilmeisesti tulla vähintään katuporalla katon läpi. Siellä tehdään vissiin kylpyhuoneremonttia, ja rappukäytävän kiivaan laputtelun perusteella kolina ja räminä alkoivat eilen jo viiden aikaan. Luojan kiitos en ole ihan superherkkäuninen.. Silti vähän ärsyttää kun joutuu hengailemaan koko aamun korvatulpissa (ja nekään eivät kokonaan sitä jyrinää poista), ennen kuin pääsee pakoon yliopistolle.

Käytiin toissapäivänä katsomassa Tartunta, jota esitettiin paikallisessa vain muutama näytös pienemmissä saleissa. Oli muuten aika hyvä, ei toki mikään mullistava suurensuuria tunteita herättävä huippuleffa, mutta näitten tautipätkien joukossa ehdottomasti realistisin. Traileri ei tee leffalle oikein oikeutta, mutta voihan sen vilkaista ken haluaa.




Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa
Kaavahan on periaatteessa kaikille tuttu; Ilmestyy jostain joku pöpö joka alkaa kaataa porukkaa. Tilannetta vähätellään aikansa, kunnes viimein myönnetään että kyseessä on vakava ja vaarallinen pandemia. Syntyy kaaos ja elokuvasta riippuen a) keksitään lääke joka tehoaa tai b) 95% ihmiskunnasta tuhoutuu ja viimeiset 5% elävät piilossa jossain raunioissa.
En nyt spoilaa, kumpaan porukkaan Tartunta kuuluu, voitte vilkaista itse ;)

Tykkäsin kovasti kun elokuvassa kerrottiin vähän siitä itse viruksestakin, jos nyt ei ihan rakennetta myöten niin kuitenkin enemmän kuin monissa muissa elokuvissa, joissa homma kuitataan suunnilleen siten että "tää on nyt vaa tällane supermegavaarallinen pöpö joka tekee tällee ja siihen ei oo lääkettä!!!". Tartunnassa ei myöskään lähdetty mässäilemään itse sairastapauksilla ja kuolemilla, eikä myöskään toisaalta sillä kaaoksen ilmapiirillä ja ihmisten riehumisella.

Lisäksi tuotiin hirveän hyvin ja uskottavasti esiin moisen pandemian lieveilmiöitä, kuten kaikenmaailman hörhöjen menestyminen jonkun muka parantavan luontaistuotteen avulla, se miten tietyt ihmiset saavat lääkkeen ennen muita ja miten ihmiset tähän reagoivat, ja kiinnitinpä itse huomiota nuihin reesusapinoihinkin joiden käytöstä eläinkokeissa ei niin hirveän mielellään puhuta.
Suosittelen vilkaisemaan jos tämäntyyppiset leffat ja mikrobiologia kiinnostaa!


***




Täällä sateli eilen jo vähän lunta ja sisäinen jouluhörhöni alkoi heräillä ja vaatia glögiä ja vadelma-vaniljajoulutorttuja. Muuten tuon talven ja lumen voisi sitten heittääkkin hiiteen, minä en vain kertakaikkiaan akklimatisoidu näihin marras-huhtikuun ilmasto-olosuhteisiin.



Pimeyskin rassaa aikalailla, yritin kuvailla niitä mainitsemiani uusia pöksyjä, mutta eihän siitä tullut lasta eikä.. niin.
Kivat pehmeät Onlyn kangashousut kuitenkin kyseessä, huikeat kolme kymppiä maksoivat.





Hyvää loppuviikkoa kaikille!


lauantai 12. marraskuuta 2011

Sitseilyt

Nyt on sitsit sitseilty, teatteriklubin jatkoille en jaksanut enää illalla lähteä, mutta ihan kivaa oli silti. Teemana oli siis "Elokuva", ja oli mahtavaa huomata miten ihmiset olivat ihan oikeasti pukeutuneet ja panostaneet asuihinsa! Minä en keksinyt mitään hahmoa itselleni (krhöm, ja eilen vasta itse valitin kun täällä suomessa ei panosteta..), mutta pukeuduin sitten muuten vain ensi-iltatyyliin.










Tykästyin jälleen tuohon punaiseen huulipunaan, sitä ei tule käytettyä juuri koskaan!
..Ja aina sen kerran kahdessa vuodessa kun ne huulet muistaa punata, sitä vannoo että nyt alan käyttää tätä useammin.
Ja hiustenkin kanssa väkertäessä tuli mieleen, että voisi ehkä useamminkin pitää niitä jotenkin muuten kuin ponnarilla, tai vapaina päätä myöten valuen. Minähän en siis koskaan aamuisin muotoile tai laita hiuspehkoani mitenkään, saati käytä hiuslakkoja, vahoja, muotovaahtoja tai muita mömmöjä. Laitan vain sähköisyyttä poistavaa hoitoainesuihketta ja harjaan. -Aina en jaksa tosin sitäkään.
Tästä johtuen en ole mikään kovin hyvä hiustenlaittaja, ylitin itseni jo totaalisesti tuon eilisenkin "kampauksen" väkertämisessä.

Mutta lisää ehdottomasti tällaisia, hauskaa oli!





PS. Tänään käytiin pyörimässä vähän kaupungilla ja sain peräti yhdet uudet housut ja paidan. Ehkä tämä vaatekriisi tästä helpottaa, vielä kun jaksaisi varata kirppispöydän ja saisi hankkiuduttua eroon vanhoista, rumista ja niistä pieniksikin jääneistä rievuista.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Riiiisiä

Olen tässä koko viikon viikon yrittänyt pukeutua ihmismäisesti ja ottaa kuvia, mutta kun ei niin ei. Vaatekaapissa ei ole kertakaikkiaan mitään järjellistä, naama tuntuu tyhmältä, kroppa tuntuu tyhmältä, ja asiaa ei auta ainakaan sen vaatekaapin housuosasto jossa puolet pöksyistä on joltain ajalta Kaoka 35-40kg (=kiristää puristaa..). Mutta ei väkisin, kuvaillaan sitten jotain pieniä söpöjä ja lohdullisia asioita, kuten tuikkuja, kissoja, teepannuja ja ruokaa..
















Minulla ei ole moneen vuoteen ollut yksiäkään oikeita pikkujouluja (tai onkohan itseasiassa koskaan?), mutta tänä vuonna on peräti kahdet ainejärjestön kemut. Lisäksi tässä tänäiltana lähdetään lukiokaverin kanssa (historianopiskeljia) leffasitseille, jonne pitää tietysti pukeutua teeman mukaisesti.


Ihan harmittaa ettei minulla ole ympärilläni sellaista porukkaa joka innostuisi enemmänkin halloweenista tai muista tämmöisistä naamiaisjuhlista ja niiden järkkäämisestä, juuri nyt on nimittäin sellainen fiilis, että tekisi mieli olla joku ihan muu kuin oma itsensä; yksikin ilta verisenä vamppyyrinä, zombiena tai ihmissutena on helpompi nakki kuin se oma naama ja normaali arkipukeutuminen aamuisin! Ja onhan se nyt muutenkin hirveän siistiä näyttää luvan kanssa friikiltä ja eläytyä rooliinsa. Harmi vaan, ettei me jäykät suomalaiset jakseta oikein innostua tämmöisistä. Suurimman osan käsitys siitä halloweenpukeutumisestakin tuntuu olevan jotkut pikkiriikkiset punaiset pirunsarvet päässä..

Mutta minä jatkan tähän sitsiteemaan tälläytymistä, jospa sitä saisi parit kuvatkin napattua!



torstai 3. marraskuuta 2011

Maratonikuvia

Tässä tulee nyt viikonlopun fotomaratonin, eli "Votomaratonin" kuvasaldo. Fotomaratonin ideahan on siis ottaa annetuista aiheista 24 kuvaa 24:n tunnin aikana. Kuvia ei saa muokata tietokoneella ja niiden on oltava muistikortilla aihejärjestyksessä (=ei voi ottaa kuvaa enää uusiksi kisan puolivälissä vaikka tulisi parempi idea. Tai voi, mutta muuten joutuu ottamaan ne kymmenen muutakin uusiksi). Ns. "oikessa" ja aluperäisessä fotomaratonissa kuvat otetaan itseasiassa filmikameralla, jolloin ei voi ottaa kuin yhden kuvan ja sen on paras sitten onnistua.

Ryhmämme (minä, siskoni ja tämän kaveri) pääsi kisassa ihan palkintosijoille, oltiin nimittäin kolmansia! Pisteitä tuli mm. mukana kulkevasta maskotista, joka esiintyy melkein joka kuvassa(heti kolmannesta kuvasta lähtien kaveri unohdettiin systemaattisesti kaikista kuvista, ja ihan jokaista ei sitten jaksettu ottaa uusiksi maskotin kanssa..).

Mutta sitten niihin itse kuviin..
Pahoittelen että joudun sensuroimaan hirveän monia kuvia, en jaksa alkaa selittelemään ihmisille että "minulla nyt on tämmönen blogi ja saisinko laittaa ne kisakuvat jne jne..".
Niin ja mistään oikeasti hyvistä saati ammattitasoisista kuvistahan tässä ei ole sitten kyse, eikä ole tarkoitus ollakaan.




1. Parasta


2. Eksyä


3. Hups


4. Ystävyyttä yli rajojen

Kaupungilla haahuillessamme ja tätä aihetta pohtiessamme luoksemme tuli juttelemaan toinen liikenteessä ollut valokuvaaja, tosin ihan ammattilainen. Hetki siinä juteltiin kameran jaloista, partiosta, fotomaratonista ynnä muusta ja päätettiin sitten ottaa "ystävyyskuva" tämän kanssa.


5. Hike of the living dead

Hike of the living dead oli tuona samana viikonloppuna Kuopiossa meneillään oleva tarpojatapahtuma. Käytiin metsästämässä siis kuvaan muutama tarpoja.


6. Suunta 12°

Suunta 12° on seuraavan piirileirin nimi.


7. Nuija ja tosinuija



8. Kalakukko



9. Klik



10. Karkki vai kepponen



11. Kevyesti



12. Makeannälkä



13. Olla



14. Ensitreffit



Tästä eteenpäin alkaa sitten jo näkymään vähän väsymys näissä kuvissa, älkää edes kysykö, mikä tuo "seiska" esimerkiksi luulee olevansa..


15. OMG



16. Seiska



17. Ero



18. Talviaika

Tämä aihe tuli nimensä mukaan neljältä, kun siirryttiin talviaikaan.


19. Tuska



20. Nuo tuolla



21. Ihan pihalla



22. Päivän hyvä työ



23. Liplatus



24. The final countdown





Jotta semmoisia. Ihan hauskaa kyllä oli väsymyksestä ja ideoiden puutteesta huolimatta, ainut mikä jäi vähän harmittamaan oli se ,ettei muiden ottamia kuvia ehtinyt kunnolla katsoa missään vaiheessa. Saahan nähdä, josko sitä vaikka joskus omassakin lippukunnassa järkkäisi jotain tämän tyyppistä, olisi varmaan hauska olla myös tuomaroimassa!