sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Viikonlopun kuulumiset .. Ja syömiset.

Viikonloppu sujui varsin lupsakasti ja rennoissa merkeissä. -Mikä tarkoittaa minun kohdallani aina myös hirveää herkuttelua, joten jos ruokakuvat ahdistaa (tai et halua saada hirmuisia mielitekoja), niin älä lue edemmäs!

Perjantai-iltana lähdettiin käymään pitkästä aikaa ulkona syömässä, suuntana luonnollisesti Deli China. Olihan tuo jo nälkäkin siinä kuuden aikaan, olin aamupäivästä käynyt tanssimassa & zumbaamassa kaksi tuntia ja lounas jäi väliin. Noh, ei oltu tehty pöytävarausta ja ravintola olikin ihan täynnä, joten jouduttiin yrittämään parin kymmenen minuutin kuluttua uudemman kerran että päästiin sisään. Mutta kyllä kannatti, siitä on yli vuosi kun viimeksi käytiin tuolla syömässä! Delin jälkeen käytiin vielä Coffarissa cappucchinoilla ja sitten paineltiin mahat pinkeänä kotiin.

Tänäaamuna oli aamupalaksi (ja samalla lounaaksi, ei nuiden jälkeen jaksa syödä mitään ennen iltaa) jälleen näitä:
pancakes
Tästä aamupannareiden tekemisestä on tullut melkein jokakuinen tapa, joka kuussa jonakin sunnuntaiaamuna vaan yksinkertaisesti tuntuu siltä, että tänään on pakko pitää ihan överilusmupäivä. Ja mikäs siinä, kunhan näiden päivien frekvenssi nyt ei tästä vaan kasva, sillä eiväthän nämä pannarit mitään terveysruokaa ole ;)
pancakepile

Koko päivän tuntui siltä, että tekisi mieli tehdä jotain tai mennä jonnekkin, mutta lopulta kello oli jo neljä ja ohjelma oli edelleen mietintävaiheessa. Jännästi se päivä vaan hujahti taas ohi hiimaillessa ja Hamletin seurassa..
hamlet
..Josta tulikin mieleeni vasta lukemani Danten Helvetti, olipa muuten harvinaisen laimea teos! Olin jotenkin kasannut tuohon opukseen hirveästi odotuksia ja kuvittelin sen olevan jotain kovan luokan splatteria kirjallisessa 1300-luvun runomuodossa. No olihan siellä tietysti vaikka minkämoista kidutusta, mutta silti odotin jotenkin enemmän. Noh, kuten tuutorimme syksyllä tarkistettuaan ko. teosta koskevan tietokilpailun vatauksia sanoivat: "Danten Helvetti olis kyllä niiin paljon pahempi paikka jos te saisitte päättää!".

Hamletinkin kanssa on lähinnä haustaa, vai mitäpä sanotte tästäkin kohdasta:

Polonius: Voi, minut murhattiin!
Kuningatar: Voi, mitä teitkään!
Hamlet: Sit' enhän tiedä. Kuningas se onko?
Kuningatar: Voi, mikä verinen ja hurja teko!

Ja samanlaista päivittelyä on vähän joka välissä. Alan olla yhä vain varmempi etten ole "klassikkotyyppiä", ei noin epäaitoja tunteenilmaisuja voi mitenkään ottaa vakavissaan! Vähän sama homma Danten kanssa.
pajuuuuu


Mutta niin, ei sitten ehditty keksiä mitään potentiaalista ohjelmaa tälle päivälle, ennen kuin tuli jo pimeä. No syötiinpähän taas vaihteeksi..
munakas
Minä en ole munakastyyppiä ja överipannareiden jälkeen oli vielä niin täysi olo, että tein itselleni vain salaattia:
sallad
Ja hyväähän se oli.

Mutta noh, jatkan tässä vielä hetken tuota Hamletia ja sitten alkaakin subilta Joe Black. Toivottavasti muidenkin viikonloppu on kulunut rennoissa merkeissä!
mimmilöhö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?