sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

- -But nothing ever happens and I wonder...

känninaama

Viikonlopusta on selvitty, tosin eipä tuossa kummoista selviämistä ollut. Palailtiin perjantaina kotiin jo vähän ennen kahta ja ei ollut aamulla huono olokaan. Baareissa oli melko täyttä ja kieltämättä siellä oli lähinnä yksinäinen olo; kaikki olivat tietysti liikkeellä kavereidensa kanssa ja pitivät hauskaa, niinpä oli vain masentavaa istua yksikseen hiljaa ja katsella kun muilla on mukavaa. (Olihan se Ari nyt tietysti mukana, mutta se nyt ei ole ollenkaan sama asia. Mitäpä meillä olisi keskenään juoruttavaa kun saman katon alla asutaan?) Mutta noh, tulipahan käytyä.

koivet

haamukäsi

känninaama2

lähööössä

***

Täällä alkoivat hiihtolomat ja kaikilla muilla on lomaa, paitsi minulla. Tällä hetkellä ollaan vanhempieni luona käymässä (Ari auttelee isääni puusavotassa) ja katsoo nyt montako päivää täällä tulee oltua. Äiti käy Joensuussa töissä, joten pääsen tämän kyydillä käymään yliopistolla. Huomenna olisi tentti ja luentoja on muutenkin pitkin viikkoa. Ei huvittaisi juuri nyt mikään, on vaihteeksi taas niin totaalisen apaattinen, yksinäinen ja saamaton olo ettei mitään rajaa. Ei todellakaan tee hyvää mulle tuo ulkona käyminen.

salaaatti

salaaaaaaatti
Krapulamättönä oli eilen taivaallista kanasalaattia. Ostin asiakseni pitkästä aikaa Salaneuvos -juustokuutioitakin! On se vaan hyvää, en ymmärrä ihmisiä jotka tyytyvät aina niihin mauttomiin löllöihin Arki- ja Kermajuustoihin. Meillä syödään arkijuustona Polaria, se edes maistuu vähän joltakin.

Ainoa piristävä tekijä tällä hetkellä on se, että Blizzard lahjoitti toissapäivänä auliisti viikon ilmaista peliaikaa. Enpä muuten ollutkaan pelaillut taas pariin kuukauteen! Nyt kaiken muun motivaation ja elämänhalun puutteessa Wowimaailma jaksaa taas kiinnostaa, joten kuulumisiin ->

kaokaaaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?