tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tunnustan

Tässä on ollut pientä kiireen poikasta ja en ole ennättänyt tekemään mitään erityisen kiinnostavaa tai raportoimisen arvoista. Laura heitti minua pari päivää sitten The Versatile blogger -tunnustuksella, joten tässäpä sitten muutamia tunnustuksia minulta! Tunnustusten välissä on kivasti viikon ainoat kuvat..



1. En ole koskaan ymmärtänyt muutamia aikuisten tabuja ja kiellettyjä puheenaiheita. Esimerkiksi nyt vaikka kirjoittamatonta sääntöä siitä, ettei palkkaansa saa sanoa jos joku kysyy tai ettei toisen vaaleissa äänestämää ehdokasta saa kysyä. Toki ymmärrän, mikä näiden "sääntöjen" taustalla on, mutta haloo, eikö se nyt ole vähän lapsellista ja ääliömäistä suuttua/olla tosissaan kateellinen siitä jos toinen vaikka tienaa paremmin kuin sinä? Miksei voi olla tyytyväinen sen toisen puolesta? Kyse ei ole aina siitä, että henkilö on syntynyt kultalusikka perseessä. Ja sitten näistä mielipide- ja poliittisen kannatuksen asioista olen kliseisesti sitä mieltä, että asiat riitelevät, eivät ihmiset, joten miksei saa kysyä/sanoa mitä mieltä on ja sitten keskustella siitä avoimesti? (Ok, myönnetään, että jonkun Päivi Räsäsen kanssa jos joutuisi keskustelemaan niin pikkusen saattas lipsua se riitely ihmistenkin tasolle ;))

vinyylikulho
Tein viikonloppuna vanhempieni luona vinyylikulhon isäni inspiroimana. Nyt on komia pääsiäisruohokuppi kissoille.

2. Olen epäsosiaalinen, huono tutustumaan, enkä osaa pitää kehenkään yhteyttä. En soittele ikinä "kavereilleni" (joita on öö.. kaksi?) tai edes vanhemmilleni (ellei ole jotain superhyper tärkeää asiaa) En vaan osaa jutella varsinkaan puhelimessa jotain niitä näitä tiilenpäitä. En ole tutustunut yliopistolla oikeastaan kehenkään, enkä uskalla edes tervehtiä muita fukseja kun en kuulu porukkaan. Kaikkein oudointa on ehkä se, etten tule toimeen edes omien sisarusteni kanssa; ei ole mitään puhuttavaa, vaan on pitkiä kiusallisia ja vaivaannuttavia hiljaisuuksia, ihan niin kuin olisi jonkun ventovieraan seurassa.
Koko homma sinällään harmittaa, koska tunnen itseni aina välillä todella yksinäiseksi kun ei ole ketään kelle puhua, tai ketään kenen kanssa vaan olla ja hengailla.

3. En pidä laskiaispullista.

tulppaanit
Sain pari päivää sitten siivottua kunnolla! Makkarin reunimmainen komero on ollut yleisenä kaatopaikkana muutosta lähtien, joten oli jo korkea aika heittää pahvilaatikoita pois ja raahata romua varastoon.

4. Lopetan itse rottani. Olen tosin maininnut tästä ennenkin, mutta menkööt nyt. Käytössäni on hiilaripönttö, jota melko yleisesti pidetään tuskattomimpana tapana jyrsijän lopetukseen (taju menee parissa sekunnissa, kun taas piikkilopetuksessa joudutaan odottelemaan jopa vartti), mutta tästäkin ovat jotkut eri mieltä. Ja kyllä, se tuntuu joka kerta melko pahalta, mutta kun muistelen rakkaan Kuutsi-rottani eläinlääkärilopetusta, joka kesti kauan ja rotalla oli pahoja hengitysvaikeuksia ennen kuin se lopulta nukahti, tunnen tekeväni oikein.

kynneeeeet
Kynsi-innostus jatkuu edelleen..

5. Minulle tulee Hesari, mutten ikinä lue sitä. Sain lukiosta lahjatilauksen vuodeksi hyvin menneiden äidinkielen kirjoitusten johdosta. On muuten hirveän huono ja kiittämätön olo aina kun vie avaamattomia lehtiä keräykseen/laittaa rottien kuivikkeiksi! En vain ole sanomalehtityyppiä ja en osaa lukea niistä muuta kuin sarjakuvat ja tekstiviestit. Ja tekstaritkin kiinnostaa vain paikallislehdessä :P Uutiseni luen, yllättäen, netistä.

peukkukyns

6. En ole sairastanut vesirokkoa.

7. Olen surkea historiassa. Kiinnostukseni yltää maailman synnystä jonnekkin antiikin tienoille ja sen jälkeen historia muuttuukin äärimmäisen tylsäksi kun siellä alkaa kukkia liikaa politiikkaa ja kansainvälisiä suhteita. Muinaiskulttuureja ja egyptologiaa opiskelisin ihan mielelläni ja olen nuorempana ihan asiakseni katsonut lukuisia dokumentteja varhaisista ihmisapinoista, luolamiehistä, mayoista, muumioista, faaraoista ja sen sellaisesta. Mutta sitten nämä myöhemmät valtioiden väliset hiivatin kaksi- ja kolmiliitot ja muut - totaalisen epäkiinnostavaa. Kun vain jaksaisi, niin pitäisi vissiin jossain vaiheessa elämää perehtyä edes muutamiin yleissivistykseksi luettaviin historiallisiin tapahtumiin..

itämeribj
Ari kävi tänään viisaudenhampaiden poistossa, ja se jos mikä on hyvä syy ostaa itämerijäätelöä (ja toki itämerikin on ihan hyvä syy)! Toivottavasti tällä ei ole yhtään hammaslääkäriä/-hoitajaa järkyttymässä kuoliaaksi :D



En nyt osaa laittaa tätä eteenpäin, kun abaut kaikilla blogeilla joita luen, on tämä jo ollut. Palailen sitten loppuviikosta taas blogielämään, kunhan on suurimmat koulujutut takana!

4 kommenttia:

  1. Minäkin tykkään tuosta norppajäätelöstä! ^^

    VastaaPoista
  2. Musta on kurjaa ettei toikaan B&J ole lakujäätelöä vaikka aluksi innoissani niin luulin. :(

    VastaaPoista
  3. Niin niillä ei muuten taida ollakaan lakujätskiä lainkaan? Mulla on ollut pienimuotoisena missiona maistaa niitä kaikkia mitä Suomesta on saatavilla, ja nyt oli kokeiluvuorossa tuo :D

    VastaaPoista
  4. No ei, vaikka oon monesta laadusta ensin luullut että niissä vois olla lakua. Erityisesti tosta norppajädestä luulin, koska kai ne ny vois tuoda Itämeren lähettyville, lakun luvattuun maahan, jonkun ei-suklaisen laadun. Ite oon maistanut vaan brownie- ja taikina-juttuja ja niissä jäi musta se jäätelön olennaisin osa, jäätelö, vähän liian vähälle huomiolle. :)

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?