maanantai 30. toukokuuta 2011

Cool Tone

Nyt on pääsykoe takanapäin, enkä uskalla kauheasti arvailla että miten meni. -Osasin kyllä periaatteessa vastata jotain kaikkiin kysymyksiin, mutta niinpä osasin viimekin vuonna, ja en päässyt. Koe oli melko hankala (Tässä jos jotakuta kiinnostaa) ja siinä joutui taas vähän keksimään ja soveltamaan omiaan. (Esim. lepän tarvitsemista ravinteista en tiennyt höykäsen pöläystä, joten kun en keksinyt muutakaan, käytin muistisääntöä "C.HOPKINS CaFe M(ighty)G(ood)" )
Nyt sitten jännätään kovasti tuloksia!

Mutta aiheesta sateenvarjoon. Olen lopen kyllästynyt niihin pikkuisiin kokoontaittuviin, saatanasta seuraaviin teleskooppimatkasateenvarjoihin, joista kaiken hyvän lisäksi saa usein maksaa jopa yli kympin! Olen useammin kuin kerran kotimatkalla lopulta todennut kastumisen mielekkäämmäksi vaihtoehdoksi, kuin ruosteisen, ensimmäisellä käyttökerralla hajonneen ja alati väärinpäin kääntyvän sateenvarjon kanssa tappelemisen. Niinpä jo pitkän aikaa ostoslistalla on ollut jämerä, kunnon vanhan ajan sontsa, ja tänään sain sellaisen ostamiseen hyvän syyn. Aamupäivän auringonpaiste huijasi minut nimittäin lähtemään kävellen keskustan HairStoreen hakemaan Eclipsen kolmen euron tarjoushiusmömmöjä, ja tietysti Myyssä ollessani iski sadekuuro. Siitä harmistuneena pistäydyin huvikseni Tiimarissa, ja siellä tuli vastaan korillinen tämmöisiä:



Kympin sontsa (se minun teleskooppikauhistukseni maksoi 13€ ja hajosi heti..) pääsi heti koekierrokselle, ja selvisi ainakin koko kotimatkan kunnialla. Ei ollenkaan tuulen mukana venkoilua, "pinnoista" irtoilevaa kangasta ja nurin taittuvia niveliä (ei minulla eikä sontsalla).








Nyt kuumaa kaakaota, ruispuikuloita ja Stephen Kingiä ->




ROAR!!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Lukuressiä ja kuvia


Täällä on ollut pientä blogihiljaisuutta ilmassa, ja yllä näkyvät paperit ovat siihen syynä. Huomenna olisi tiedossa jälleen biologian valintakoe, ja sitä olen tässä muutaman päivän stressannut. Olen nyt opiskellut yliopistolla vuoden (tai noh, 9kk) biologiaa ns. sivuaineena ja sisäänpääsypaineet ovat kovemmat kuin edellisessä haussa; sitä luulisi että nyt osaisi jo paremmin kun alaa on jo vähän opiskellut. Silti useamman sadan hakijan joukosta tuntuu suorastaan mahdottomalta päästä niiden neljänkymmenenviiden onnellisen joukkoon, jotka sisään otetaan. Ja varmastikkaan en ole ainoa jo toista kertaa hakeva.



Jatkan nyt epätoivoisesti tuota lueskelua (jonka aloitin rehellisesti ja intensiivisesti vain muutamia päiviä sitten. En ikinä opi.), ja julkaisen tähän vähän lisäkuvia tuosta kissimirrien ulkotarhasta:




Kissat pääsevät tarhaan ikkunasta kipittämällä ensin ikkunalautaa myöten, ja siitä sitten lankun kautta eteenpäin..


Muualla tarhassa on sitten oksia ja pari tasoa kiipeilyä varten.





Tyytväiset tarhailijat (Mimmi jäi jostain syystä nyt kuvien ulkopuolelle, kuvissa siis meidän tuttu Paju-neitimme ja perheeni Rudolf-herra):






Ulkona sitä huomaa miten tehokas nuilla "ruskeatiikeri"maatiaisilla on tuo suojaväri, hyvä jos huomaa koko kissaa :D


Muistutanpa muuten muitakin lemmikinomistajia pelastuslaitoksen kotieläintarrojen olemassaolosta, hankkikaa ihmeessä tuollainen oveenne niin tulipalon tai muun vastaavan sattuessa pelastuslaitos osaa etsiä myös mahdollisia nelijalkaisia asukkaita!


Pitäkääs mulle huomenna peukut ja varpaat pystyssä!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Löhöilyä ja rakentelua

Olen viettänyt tässä taas niin rentoa viikkoa että melkein hävettää. En kuulu jääkiekkoihmisiin, joten sitä ei ole tullut katsottua ja hypetettyä, mutta sen sijaan olen tuijottanut kyseenalaisen paljon Housea ja tuhonnut arveluttavia määriä tuorejuustoa ja palttoonnappeja.. Eilen tosin olin melkein terveellinen ja söin mansikoita. Niin, ja eilen aloitin myös lukemaan Stephen Kingin Christineä, joka on syystä tai toisesta jäänyt vähän paitsioon enkä ole jaksanut ennen siitä kiinnostua.







Maanantaista lähtien ulkona on vain satanut ja ollut pilvistä, mutta viikonloppuna kelit olivat mitä upeimmat. Viikonloppu meni työntäyteisissä merkeissä, projektinamme on nimittäin ollut rakentaa kissoille ulkotarha vanhempieni luokse, ja se homma saatettiin viikonloppuna sitten päätökseen.

Minä sain "kunnian" toimia suunnittelijana, ja rakennuspuolikin hoidettiin pääosin Arin kanssa kahden. Voitte vaan miettiä jännittikö häkin kasaamisvaiheessa että sopivatko palat kohdilleen, minä kun en ole mikään paras tuossa trigonometriassa, saatika käytännön puuhissa.. Mutta hyvinhän tuo meni, ainoastaan katon pituus heitti viisi senttiä. Ja sekin johtuu vain siitä, etten piirrustuksissa ottanut huomioon sitä tosiasiaa, että ne rakennuspuut eivät ole luonnossa pelkkiä ohuita viivoja ilman paksuutta. Mutta minäpä olenkin lukiohinttari joten aina ei voi loistaa näissä käytännön hommissa ;) Pari kertaa tuli myös juostua hätähätää kesken sirkkelöinnin keskeyttämään ja kertomaan, että laskinkin jotain väärin ja joitakin palikoita tai viisteitä tarvitaankin enemmän/vähemmän.

Sanoisin kuitenkin, että lopputulos on aika hyvä näin ensimmäiseksi itse suunnitelluksi ja osin myös tehdyksi hökötykseksi:

Kuvassa nuorin siskoni, en siis ole blondannut tukkaani ja lyhentynyt entisestään..

Pitää koittaa saada parempia kuvia napsittua nyt viikonloppuna, mutta kai tuosta jotain kuvaa nyt saa. Vielä täytyy hieman sisustaa ja rakennella lisää tasoja, mutta kissat tykkäävät jo nyt tarhastaan kovasti! Nyt saavat sekä vanhempieni Rudolf-herra, että meidän pimut ulkoilla aina kun siellä kylässä käydään. Kaupungissa joutuvat valitettavasti edelleen kyllä tyytymään parvekkeeseen ja valjasteluun :P

Loppuun vähän viikonlopun (köyhähköä) kuvasaldoa..












maanantai 16. toukokuuta 2011

leffalemppareita

Kopioin Marialta hauskan leffa-aakkosidean, ja sain kulutettua tämän parissa useammankin tunnin! (Tosin siitä saa kiittää osin myös bloggerin viimeaikaisia vammailuja) Muutaman kirjaimen kohdalla tuli todella vaikeaa ja en keksinyt mitään mainitsemisen arvoista, ja osaan kirjaimista olisi vaihtoehtoja niidenkin edestä. Myönnän myös huijanneeni pikkuisen; en nimittäin ottanut yhtenäistä linjaa leffojen kielen suhteen vaan poimin sekä englanninkielisiä nimiä, että suomennoksia sikin sokin jotta sain ääkköset mieleisikseni ;)


A
lien


Battle royale


Chicago


Dawn of the dead

Tämän kohdalla minulla oli vahvasti sellainen tunne, että pitäisi keksiä jotain järkevämpää. Mutta minkäs teet, tämä zombiesplatteri on juuri sopivaa viihdettä epäkriittiseen "aivot narikassa" -olotilaan!

Edward Scissorhands

En ehkä rakasta Eetua niin paljon kuin suurin osa ihmisistä, ja kyseinen pätkä on katsottukin vain kerran.

Frida



Geishan muistelmat


Henkien kätkemä


Iron Will

Ihana Lumikenttien sankari! Tämä se iski nuorempana kuin häkä!

Ju on: The Grudge

Grudge on jännä. Ei nouse lempparikauhun kärkilistoille, mutta koska tuo onnistuu minua pelottelemaan, niin kai se täytyy ihan onnistuneeksi lukea?

Kill Bill


L
eon


Matrix


Noitapiiri

Tämä se vasta olikin vaikea kirjain. En keksinyt mitään oikeasti hyvää elokuvaa, joten otin sitten elokuvan joka oli joskus mielestäni hyvä. Noitapiirin ilmestyessä taisin olla iältäni juuri sopivasti sitä kohderyhmää, ei kai tuota tykkäämistä muulla voi selittää!

One missed call


Pet sematary

Tästä olenkin jo joskus puhunut. Kyseessä on vissiin "oikeasti" huono elokuva, mutta karmaisevan aihepiirin ja mestarillisen kirjan sokaisemana uppoaa tähän tyttöön.

Q
-

Rare exports



Sweeney Todd


The thing



Unelmien sielunmessu


V
an Helsing


White oleander

Tämän näkemisestä on kaaauan kauan aikaa, joten en mene vannomaan että se on oikeasti enää mielestäni hyvä. Mutta silloin kun joskus katsoin, niin tykkäsin.

X
-

Yölento

No tämä nyt ei ole ihmeellinen tekele, mutta ihan katsottava perus lentokoneleffa jonka katsoo telkkarista arki-iltana kun ei ole muutakaan tekemistä.

Z

Å

Ä

Ö


Loppu jäi kieltämättä vähän köyhäksi, mutta kun ei keksi niin ei keksi.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Helmojen perässä

Nyt lähipäivinä ihan kaikkialla on näkynyt kesävaatteita; toppeja, helmoja ja sandaaleja ja ties mitä. Niinpä eilenkin ahdisti suunnattomasti kun omasta vaatekaapista ei tuntunut löytyvän mitään. Kaikki näyttää jotenkin niin tunkkaiselta tai muuten vain ei-kivalta! Yhtään järjellistä hamettakaan minulla ei ole nahkaminarin lisäksi.

Ihmisten kotiasut eivät kai yleisesti ottaen kiinnosta juuri ketään, mutta nyt päätin napsaista pari kuvaa joku aika sitten h&m:ltä löytämästäni vaatteesta, se kun on niin mukavan kesäinen!



Terrakotan(?) värinen halarimekkoasia ei varsinaisesti ole mikään oloasu, mutta sen verran rento se on etten todennäköisesti tule käyttäneeksi muualla kuin kotona ja mökillä.


Tämän löllövaatteen myötä pitkät helmat muutenkin alkavat tuntua houkuttelevilta, jospa sitä löytäisi tälle kesälle jonkun kepeän pitkän mekon tai edes hameen? (olihan minulla toki viimekesänäkin joku pitkä kietaisuhameen kauhtana, mutta sitä ei lasketa).

Bongasin kivoja kesämekkoja mm.Asoksen nettikaupasta, harmi vain etteivät monetkaan näistä mahdu budjettiin ihan äkkiä;

Mango Silk Wrap Look Maxi Dress




ASOS Slit Back Maxi Dress




Gestuz Racer Back Jersey Maxi Dress



Aqua Iris Open Back Long Sleeve Maxi Dress



ASOS Jersey Bow Front Cut Out Maxi Beach Dress


Lämmintä päivänjatkoa kaikille!