tiistai 23. elokuuta 2011

Mineraalinaamari

Maybellinen mousse-meikkivoiteeni on jo pitkän aikaa taas vedellyt viimeisiään, ja niinpä aamukahvia koneella riipiessäni tämä Eevan mineraalimeikkipostaus herätti mielenkiintoni. Ei tietysti mennyt tuntiakaan kun löysin jo itseni Bodyshopista hypistelemässä purkkeja ja purnukoita..

Olen toki kuullut mineraalimeikki"voiteista" ennenkin, mutta pysytellyt kaukana niiden jauheisuuden takia. Sain yläkoulussa nimittäin tarpeekseni pölisevistä puutereista, jotka saivat erityisestri pakkasella ihon näyttämään kuivalta ja hilseilevältä, ja sen jälkeen olen käyttänyt vain nestemmäistä ja moussemaista tavaraa. Nyt päätin kuitenkin kokeilla niitä paljonpuhuttuja mineraaleja.


Bodyshopista löytyi kahdenlaista mineraalimeikkivoidetta; peittävämpää "vähemmän puhdasta", ja sitten kevyempää täysmineraalijauhetta (tai näin myyjä niitä esitteli, minähän en näistä mitään tajua). Päätin kokeilla täysmineraaliversiota (25,90€). Sattuneesta syystä en ennestään omista yhtään meikkisivellintä, joten ostin samalla myös kabukin (20,40€ hrrr..).

Ja ei kun kokeilemaan. Heti purkin avatessani huomasin harmikseni, että voide pölisee ja sotkee joka paikan ihan samaan tapaan kuin jauhemainen puuterikin. Purkin kansi on melko matala, joten kabukia siinä pyöritellessä voidetta leviää väkisinkin ympäristöön ja samoin kasvoille levittäessä siveltimestä tupsahtelee ikäviä pölypilviä. Mutta kaipa se sitten kuuluu väkisinkin näiden luonteeseen, vaikka vähän kismittääkin kun kallista tavaraa varisee pitkin lattioita.

Voide kuitenkin levittyy tasaisesti, ja levittäminen on helppoa. Se ei myöskään karise pois kasvoilta, vaikka levitysvaihessa pölyääkin. Peittävyys on kahdella kerroksella minulle riittävä ja lopputulos kuulas ja luonnollinen. Mitään nukkemaskia tällä tavaralla ei kyllä saada aikaan, joten vahvasta meikistä pitävien ei kannata tuhlata rahojaan.


Kuten kuvasta näkyy, ihon väri tasoittui kyllä silminnähden, mutta mitenkään huomattavan meikatulta lopputulos ei silti näytä. Silmänalusille levittämiseen tuo kabuki on aivan liian iso, enkä tiedä saako tuolla BS:n mineraalitavaralla muutenkaan yksinään mitään pelastettua, kun sattuu oikein kamala silmäpussipäivä..


No onko se sitten parempi kuin muut meikkivoiteet?

Minä en ole erityisen herkkäihoinen, enkä muutenikaan turhan tarkka näissä pohjustushommissa. Monestikaan en huomaa juuri eroa sillä mitä kukakin naamaansa työntää ja olen tähän asti tehnyt omat valintani lähinnä käyttömukavuuden perusteella (mousse). Niinpä en huomaa tässäkään mitään suuria maagisia eroja muihin tuotteisiin, mutta kyllä se kuitenkin toimii ja jahka taidot karttuvat niin varmasti sillä saa vaikka miten hyvän meikkipohjan. Monet kehuvat mineraalimeikkivoiteita siitä etteivät ne tunnu kasvoilla miltään, mutta minun on kyllä myönnettävä etten tunne muitakaan meikkejä kasvoillani. Sen sijaan kun oikein tuntojaan tunnustelee, niin itseasiassa tämä mineraalimöhnä tuntuu oikeastaan vähän kuivalta mousseen verrattuna..

Yksi selkeä positiivinen ero voidemaisiin ja moussemaisiin meikkivoiteisiin tässä Bodyshopin mineraalivoiteessa kuitenkin on, nimittäin se levittämisen ja peittävyydenhallinnan helppous. Kun haluaa olla lähes naturellina, voi sipaista vain ohuen kerroksen eloa tuomaan, ja toisaalta parilla-kolmella kerroksella saa helposti kauniin, tasaisen ja luonnollisennäköisen ihon. Kasvoille ei myöskään varmasti jää näkyviin sävyeroja tai epämääräisiä klönttejä vaikkei jaksaisikaan olla niin hirveän tarkkana. Siinä mielessä tämä mineraalipuuteriasia on siis ehdottomasti kätevä ja hyvä ostos, vaikken muuten vielä tämän perusteella ihan sitä kaikkea hypetystä allekirjoita.



***

On muuten eteinen nyt hirmuisen paljon tilavampi kun jättimäistä rottahäkkiä ei enää ole! Nyt meille mahtuu jopa pyykkikori ja kissojen löhöilyreviiri laajenee taas hieman..




2 kommenttia:

  1. Mulla oli aina tavallisten meikkivoiteiden kans se, et mikään koostumus ei oikeen tuntunu oikeelta :D Kaikki oli jotekin lähmäsiä (ylläri :D) ja sotkevia ja vaikeita levittää, kun totuin mineraaleihin, oon ihan rakastunut niiden helppouteen :D ennen en juurikaan käyttänyt meikkivoiteita, nykyään se kuuluu mun perusmeikkiin. ite asiassa, vaikka en mitää muuta meikkais, ni pohjan ainakin levitän :P

    VastaaPoista
  2. Helppoa tuo kyllä tosiaan on, ei tarvitse häivytellä tai olla edes kovin tarkka, sen kun sutii menemään :D Kaipa tuohon jauhoisuuteenkin tottuu, kahvikuppineurootikko vaan jännittää aina purkin availua, kallistelua, kannelle karistelua jne. aina tuntuu että jostain ryöpsähtää pitkin lattioita..

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?