maanantai 28. marraskuuta 2011

villapaitaa ja lahjontaa

Uskokaa tai älkää, mutta minulla alkaa kohta joululoma. Tällä hetkellä menossa on enää kaksi (!) kurssia, joista toinen loppuu ensiviikolla, ja toinen jatkuu kahtena päivänä viikossa vielä joulukuulle. Ajatus lomailusta on nyt vaan kaikkea muuta kuin rentouttava, sillä en ole nykyisen HOPSin perusteella saamassa tarpeeksi pisteitä tälle lukuvuodelle. 45p pitäisi vähintään olla ja olen löytänyt suunnitelmaani vain 38. -Ja niistäkin kursseista kolme on sellaisia epävarmoja ettei tiedä onnistuuko/ehtiikö niitä nyt keväällä käydä! Jos joulukuun aikana ei jostain mystisesti ilmesty oman alan kursseja joille voisin jo tänä vuonna imoittautua, minun on sitten varmaan mentävä jonnekkin humanistisille randomkursseille hajoilemaan? Tai uskaltautua suorittamaan "lopputenttejä", mikä on tietysti varmaan ihan hirveän fiksua näin ekana vuonna.. Mutta noh, koitetaan olla ressailematta, on minulla viimevuodelta yli kymmenen pistettä "ylimääräistä" varastossa ja luulisi, että jos tänä vuonna ei tule tarpeeksi niin Kela ottaa huomioon nuo viimevuoden jämät.



Tänään on miehekkeen syntymäpäivä, ja olen tässä pari viikkoa jo innolla odotellutkin jotta pääsen lahjomaan. Tykkään hirveästi kaikkien lahjojen keksimisestä ja järkkäämisestä (kummilapsia lukuunottamatta, niiden kohdalla se on vaikeaa), ja jouluostosten tekeminen on erityisen kivaa puuhaa. Monen mielestä tuo kuullostaa varmaan ihan pimeältä, mutta minulle kyseessä ei ole koskaan ollut mikään ikävä pakko, varsinkaan kun ei ole tapana tehdä/ostaa niitä lahjoja kuin parille lähimmälle.
Mutta niihin synttäreihin palatakseni, tällä kertaa en keksinyt lahjaksi mitään hirveän jännää ja persoonallista, joten ostin ihan vaan lahjakortin pelikauppaan *. Sen sijaan päätin käyttää noin muuten vähän mielikuvitusta ja korvata perinteisen ulkona syömisen leffaherkuttelukoti-ilta-korilla.




***

Lienette huomanneet etten ole ollut hirveän innostunut vaatejutuista viimeaikoina. Nyt pitää kutenkin esitellä tämä eilen ostamani hauska pompulavillapaita;



Rohkenin jopa ostaa luonnonvakoisen vaikka vaihtoehtona olisi ollut myös turvallisia tummanharmaita. Katsotaanhan vaan niin heti huomenna kaadan tähän jotain mustikkasoppaa..



Mukavaa viikonalkua vaan kaikille!





* Hyvällä tuurilla Ari vielä ostaa sieltä jonkun mielenkiintoisen pelin niiden ainaisten räiskintöjen sijaan, ja saan minäkin vähän huvia kun pääsen neuvomaan ja pätemään vieressä. Miten nämä mun lahjaideat vaikuttaa vähän siltä että on omakin lehmä ojassa? ;d

Kaunista

Aivan upea tämä Viivi Pumpasen ja Matti Puron eilisiltainen Tanssii tähtien kanssa -kisan valssi. En ole normaalisti yhtään valssi-ihminen (oikeastaan vihaan sitä..), mutta tämä oli jotain niin järkyttävän herkkää ja kaunista, että melkein itkettää.





Kahtokkee isompana.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Voihan hukka.

Tulin tänään huonolle tuulelle heti erättyäni, kun luin taas vaihteeksi iltalehden susiuutisen.

"Kuka kantaa vastuun, kun ensimmäinen ihminen menee?"

Tätä mantraa on jauhettu vuosikausia aina kun suden jälkikin vilahtaa pellonreunassa. Ja viimeksihän se ihmisuhri meni oikeasti öö, reilu 130 vuotta sitten? Jolloin susikanta oli ihan oikeasti suurempi ja harvennus oli kenties paikallaankin (ja jolloin sudet sitten kuitenkin tapettiinkin melkein sukupuuttoon kun ei osattu olla kohtuullisia..).

Jos Suomessa on alle 150 sutta, niin minä en jumalauta käsitä, miten niiden kanssa ei mahduta elämään? Vasta uutisoitiin kokonaisten susilaumojen sitäpaitsi kadonneen tuhkatuuleen. Asun itse itärajalla (ja ennen Joensuuta asuin siis ihan oikeasti korvessa), missä niitä susia olevinaan ihan hirveästi on, ja meillä on ollut aina koiria ja vapaasti ulkoilevia kissoja. Yksikään ei ole kuollut suden suuhun, sen sijaan auton alle on jäänyt useampikin kissa. -Nyt onneksi ne kissatkaan eivät enää ulkoile vapaasti. Pointti on kuitenkin se, etten ole kertaakaan nähnyt sutta luonnossa, enkä kokenut, että minun tarvitsisi pelätä ulkona liikkuessani. Myös koirat uskaltaa päästää piipahtamaan tarpeillaan yksin, mutta ei niitä kuulu jättää ulos tuntikausiksi valvomatta. Olen sitä mieltä, että jos päästää lemmikkinsä juoksemaan yksin pitkin metsiä, siinä ottaa kyllä ihan tietoisen riskin, ettei se enää palaa. Tämä pätee valitettavasti myös metsästyskoiriin.



En missään nimessä vastusta metsästystä sinänsä, riista on varmasti ihan oivaa sapuskaa ja eettisempää kuin mikään tuotannollinen liha, mutta osa metsästäjistä on nykyään aivan kohtuuttomia vaatimuksineen. Kaiken metsässä elävän riistan pitäisi olla pyhitetty vain ja ainoastaan metsästäjille, kilpailevia petoja ei saisi olla, ja koirien pitäisi saada juosta yksin metsässä 100% turvassa öitä myöten. Koiria pitäisi myös saada ilmeisesti "säilyttää" ulkona narun päässä, ettei metsästäjän tarvitsisi rakentaa kallista häkkiä *.

Missä vaiheessa näiltä ulkona liikkuvilta, luonnosta nauttivilta ihmisiltä unohtui se tosiasia, että kilpailu on siellä ulkona luonnollista? Että suurpedot kuuluvat Suomen luontoon ja tarvitsevat myös elintilaa ja riistaa selvitäkseen? Tietysti koiran menettäminen on todella ikävä kokemus, onhan se monelle perheelle rakas lemmikki metsästystoverin lisäksi. Mutta ei kukaan nyt jestas sentään voi oikeasti vaatia, että kaikki sudet, karhut ja ilvekset pitäisi hävittää siksi, ettei yhdenkään metsästäjän koira nyt vaan varmasti vahingoittuisi? Riskiä voidaan tietysti aina yrittää pienentää, mutta ei uhanalaisten petojen kustannuksella.


Hyviä keinoja minimoida koirahyökkäysten riskit on, ja kehitellään kyllä. Syyskuussa avattiin esimerkiksi susipuhelin, jonne voi rimpauttaa ja tiedustella ennen jahtia, onko pantasusi liikkunut alueella. Lisäksi metsästyskoirien suojaksi jahdin ajalle on kehitetty ns. "susiliivi", joka antaa sudelle (tai muulle pedolle) napakan sähköiskun jos tämä koskee koiraan. Liivi on ihan oikeastikin hyvä ja tehokas turva rakkaalle, hyvälle ja mahdollisesti kalliille metsästyskoiralle, mutta toki sekin voi pettää. Riski on jokatapauksessa aina olemassa, vaikkei petoja olisikaan niin koira voi yhtä hyvin tulla toisen metsästäjän ampumaksi, jäädä auton alle tai syödä rotanmyrkyä. Aina on olemassa vaaroja, mutta pedoista huolimatta se metsä on turvallisempi paikka kuin vaikkapa vilkkaasti liikennöidyt meidän ihmisten käytössä olevat alueet, joilla liikkuu kaikenlaisia sekopäitä myrkyttämässä koiria ja kaappaamassa lapsia (näin kärjsitäen..).

Lisäksi on mainittava semmoinen yksinkertainen seikka, että kuollut susi ei opi. Pelkkä tappaminen ei siis ole välttämättä se tehokkain tapa ehkäistä hyökkäyksiä, vaan esimerkiksi liian tuttavallisiksi käyvien, pihapiirissä liikkuvien susien karkotukseen pätevin keino voisi olla esimerkksi kumiluodeilla ampuminen. Tällöin susi jälleen muistaisi, ettei ihmisasutusten lähelle kannata mennä ja parhaassa tapauksessa tieto siirtyisi myös jälkeläisille.

Vaihtoehtoja susien tappamiselle on, niitä ei vaan tunnuta millään otettavan vakavasti. Jos on motivaatiota huolehtia lemmikeistä ja kotieläimistä, riski suden aiheuttamiin tuhoihin ja mielipahaan on häviävän pieni (poronhoitajat ovat sitten luku sinänsä), ihmisten puolesta taas on suorastaan naurettavaa pelätä tällä nykyisellä susikannalla ja hienosti Suomesta karkotetulla rabieksella.

Kuten joku joskus sanoi; metsä ei ole mikään ihmisen leikkikenttä, vaan myös petoeläinten koti, ja niillä on oikeus asua siellä. Ihan niin kuin meilläkin on oikeus asua omissa kodeissamme.


MUR.




* Onneksi näitä narussa pitäjiä ei ole enää niin paljon kuin ennen, koirakin nauttii kun saa olla vapaasti vaikkapa edes siellä häkissä jos ei ihmisten seurassa sisällä.



torstai 17. marraskuuta 2011

Infection ja talvi

Tänään ja eilissäaamuna oli oikein "mukava" herätys kahdeksan aikaan, kun yläkerrasta yritettiin ilmeisesti tulla vähintään katuporalla katon läpi. Siellä tehdään vissiin kylpyhuoneremonttia, ja rappukäytävän kiivaan laputtelun perusteella kolina ja räminä alkoivat eilen jo viiden aikaan. Luojan kiitos en ole ihan superherkkäuninen.. Silti vähän ärsyttää kun joutuu hengailemaan koko aamun korvatulpissa (ja nekään eivät kokonaan sitä jyrinää poista), ennen kuin pääsee pakoon yliopistolle.

Käytiin toissapäivänä katsomassa Tartunta, jota esitettiin paikallisessa vain muutama näytös pienemmissä saleissa. Oli muuten aika hyvä, ei toki mikään mullistava suurensuuria tunteita herättävä huippuleffa, mutta näitten tautipätkien joukossa ehdottomasti realistisin. Traileri ei tee leffalle oikein oikeutta, mutta voihan sen vilkaista ken haluaa.




Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa
Kaavahan on periaatteessa kaikille tuttu; Ilmestyy jostain joku pöpö joka alkaa kaataa porukkaa. Tilannetta vähätellään aikansa, kunnes viimein myönnetään että kyseessä on vakava ja vaarallinen pandemia. Syntyy kaaos ja elokuvasta riippuen a) keksitään lääke joka tehoaa tai b) 95% ihmiskunnasta tuhoutuu ja viimeiset 5% elävät piilossa jossain raunioissa.
En nyt spoilaa, kumpaan porukkaan Tartunta kuuluu, voitte vilkaista itse ;)

Tykkäsin kovasti kun elokuvassa kerrottiin vähän siitä itse viruksestakin, jos nyt ei ihan rakennetta myöten niin kuitenkin enemmän kuin monissa muissa elokuvissa, joissa homma kuitataan suunnilleen siten että "tää on nyt vaa tällane supermegavaarallinen pöpö joka tekee tällee ja siihen ei oo lääkettä!!!". Tartunnassa ei myöskään lähdetty mässäilemään itse sairastapauksilla ja kuolemilla, eikä myöskään toisaalta sillä kaaoksen ilmapiirillä ja ihmisten riehumisella.

Lisäksi tuotiin hirveän hyvin ja uskottavasti esiin moisen pandemian lieveilmiöitä, kuten kaikenmaailman hörhöjen menestyminen jonkun muka parantavan luontaistuotteen avulla, se miten tietyt ihmiset saavat lääkkeen ennen muita ja miten ihmiset tähän reagoivat, ja kiinnitinpä itse huomiota nuihin reesusapinoihinkin joiden käytöstä eläinkokeissa ei niin hirveän mielellään puhuta.
Suosittelen vilkaisemaan jos tämäntyyppiset leffat ja mikrobiologia kiinnostaa!


***




Täällä sateli eilen jo vähän lunta ja sisäinen jouluhörhöni alkoi heräillä ja vaatia glögiä ja vadelma-vaniljajoulutorttuja. Muuten tuon talven ja lumen voisi sitten heittääkkin hiiteen, minä en vain kertakaikkiaan akklimatisoidu näihin marras-huhtikuun ilmasto-olosuhteisiin.



Pimeyskin rassaa aikalailla, yritin kuvailla niitä mainitsemiani uusia pöksyjä, mutta eihän siitä tullut lasta eikä.. niin.
Kivat pehmeät Onlyn kangashousut kuitenkin kyseessä, huikeat kolme kymppiä maksoivat.





Hyvää loppuviikkoa kaikille!


lauantai 12. marraskuuta 2011

Sitseilyt

Nyt on sitsit sitseilty, teatteriklubin jatkoille en jaksanut enää illalla lähteä, mutta ihan kivaa oli silti. Teemana oli siis "Elokuva", ja oli mahtavaa huomata miten ihmiset olivat ihan oikeasti pukeutuneet ja panostaneet asuihinsa! Minä en keksinyt mitään hahmoa itselleni (krhöm, ja eilen vasta itse valitin kun täällä suomessa ei panosteta..), mutta pukeuduin sitten muuten vain ensi-iltatyyliin.










Tykästyin jälleen tuohon punaiseen huulipunaan, sitä ei tule käytettyä juuri koskaan!
..Ja aina sen kerran kahdessa vuodessa kun ne huulet muistaa punata, sitä vannoo että nyt alan käyttää tätä useammin.
Ja hiustenkin kanssa väkertäessä tuli mieleen, että voisi ehkä useamminkin pitää niitä jotenkin muuten kuin ponnarilla, tai vapaina päätä myöten valuen. Minähän en siis koskaan aamuisin muotoile tai laita hiuspehkoani mitenkään, saati käytä hiuslakkoja, vahoja, muotovaahtoja tai muita mömmöjä. Laitan vain sähköisyyttä poistavaa hoitoainesuihketta ja harjaan. -Aina en jaksa tosin sitäkään.
Tästä johtuen en ole mikään kovin hyvä hiustenlaittaja, ylitin itseni jo totaalisesti tuon eilisenkin "kampauksen" väkertämisessä.

Mutta lisää ehdottomasti tällaisia, hauskaa oli!





PS. Tänään käytiin pyörimässä vähän kaupungilla ja sain peräti yhdet uudet housut ja paidan. Ehkä tämä vaatekriisi tästä helpottaa, vielä kun jaksaisi varata kirppispöydän ja saisi hankkiuduttua eroon vanhoista, rumista ja niistä pieniksikin jääneistä rievuista.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Riiiisiä

Olen tässä koko viikon viikon yrittänyt pukeutua ihmismäisesti ja ottaa kuvia, mutta kun ei niin ei. Vaatekaapissa ei ole kertakaikkiaan mitään järjellistä, naama tuntuu tyhmältä, kroppa tuntuu tyhmältä, ja asiaa ei auta ainakaan sen vaatekaapin housuosasto jossa puolet pöksyistä on joltain ajalta Kaoka 35-40kg (=kiristää puristaa..). Mutta ei väkisin, kuvaillaan sitten jotain pieniä söpöjä ja lohdullisia asioita, kuten tuikkuja, kissoja, teepannuja ja ruokaa..
















Minulla ei ole moneen vuoteen ollut yksiäkään oikeita pikkujouluja (tai onkohan itseasiassa koskaan?), mutta tänä vuonna on peräti kahdet ainejärjestön kemut. Lisäksi tässä tänäiltana lähdetään lukiokaverin kanssa (historianopiskeljia) leffasitseille, jonne pitää tietysti pukeutua teeman mukaisesti.


Ihan harmittaa ettei minulla ole ympärilläni sellaista porukkaa joka innostuisi enemmänkin halloweenista tai muista tämmöisistä naamiaisjuhlista ja niiden järkkäämisestä, juuri nyt on nimittäin sellainen fiilis, että tekisi mieli olla joku ihan muu kuin oma itsensä; yksikin ilta verisenä vamppyyrinä, zombiena tai ihmissutena on helpompi nakki kuin se oma naama ja normaali arkipukeutuminen aamuisin! Ja onhan se nyt muutenkin hirveän siistiä näyttää luvan kanssa friikiltä ja eläytyä rooliinsa. Harmi vaan, ettei me jäykät suomalaiset jakseta oikein innostua tämmöisistä. Suurimman osan käsitys siitä halloweenpukeutumisestakin tuntuu olevan jotkut pikkiriikkiset punaiset pirunsarvet päässä..

Mutta minä jatkan tähän sitsiteemaan tälläytymistä, jospa sitä saisi parit kuvatkin napattua!



torstai 3. marraskuuta 2011

Maratonikuvia

Tässä tulee nyt viikonlopun fotomaratonin, eli "Votomaratonin" kuvasaldo. Fotomaratonin ideahan on siis ottaa annetuista aiheista 24 kuvaa 24:n tunnin aikana. Kuvia ei saa muokata tietokoneella ja niiden on oltava muistikortilla aihejärjestyksessä (=ei voi ottaa kuvaa enää uusiksi kisan puolivälissä vaikka tulisi parempi idea. Tai voi, mutta muuten joutuu ottamaan ne kymmenen muutakin uusiksi). Ns. "oikessa" ja aluperäisessä fotomaratonissa kuvat otetaan itseasiassa filmikameralla, jolloin ei voi ottaa kuin yhden kuvan ja sen on paras sitten onnistua.

Ryhmämme (minä, siskoni ja tämän kaveri) pääsi kisassa ihan palkintosijoille, oltiin nimittäin kolmansia! Pisteitä tuli mm. mukana kulkevasta maskotista, joka esiintyy melkein joka kuvassa(heti kolmannesta kuvasta lähtien kaveri unohdettiin systemaattisesti kaikista kuvista, ja ihan jokaista ei sitten jaksettu ottaa uusiksi maskotin kanssa..).

Mutta sitten niihin itse kuviin..
Pahoittelen että joudun sensuroimaan hirveän monia kuvia, en jaksa alkaa selittelemään ihmisille että "minulla nyt on tämmönen blogi ja saisinko laittaa ne kisakuvat jne jne..".
Niin ja mistään oikeasti hyvistä saati ammattitasoisista kuvistahan tässä ei ole sitten kyse, eikä ole tarkoitus ollakaan.




1. Parasta


2. Eksyä


3. Hups


4. Ystävyyttä yli rajojen

Kaupungilla haahuillessamme ja tätä aihetta pohtiessamme luoksemme tuli juttelemaan toinen liikenteessä ollut valokuvaaja, tosin ihan ammattilainen. Hetki siinä juteltiin kameran jaloista, partiosta, fotomaratonista ynnä muusta ja päätettiin sitten ottaa "ystävyyskuva" tämän kanssa.


5. Hike of the living dead

Hike of the living dead oli tuona samana viikonloppuna Kuopiossa meneillään oleva tarpojatapahtuma. Käytiin metsästämässä siis kuvaan muutama tarpoja.


6. Suunta 12°

Suunta 12° on seuraavan piirileirin nimi.


7. Nuija ja tosinuija



8. Kalakukko



9. Klik



10. Karkki vai kepponen



11. Kevyesti



12. Makeannälkä



13. Olla



14. Ensitreffit



Tästä eteenpäin alkaa sitten jo näkymään vähän väsymys näissä kuvissa, älkää edes kysykö, mikä tuo "seiska" esimerkiksi luulee olevansa..


15. OMG



16. Seiska



17. Ero



18. Talviaika

Tämä aihe tuli nimensä mukaan neljältä, kun siirryttiin talviaikaan.


19. Tuska



20. Nuo tuolla



21. Ihan pihalla



22. Päivän hyvä työ



23. Liplatus



24. The final countdown





Jotta semmoisia. Ihan hauskaa kyllä oli väsymyksestä ja ideoiden puutteesta huolimatta, ainut mikä jäi vähän harmittamaan oli se ,ettei muiden ottamia kuvia ehtinyt kunnolla katsoa missään vaiheessa. Saahan nähdä, josko sitä vaikka joskus omassakin lippukunnassa järkkäisi jotain tämän tyyppistä, olisi varmaan hauska olla myös tuomaroimassa!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Tää on taas tällanen "olen hengissä ja silleen" -postaus.

Nyt on Fotomaratoni vedetty, pari päivää meni tosin palautuessa. Joskus 13-kesäisenä vuorokauden-parin valvominen ei ollut vielä mitään, mutta nyt kieltämättä meinasi käydä jo kunnon päälle! Ja nukuin kuitenkin peräti 3,5h. Teen maratonkuvista erillisen postauksen jahka ehdin, tietokone nimittäin saapui tässä pari päivää sitten ja vielä puuttuu kunnollinen (helppo, ilmainen) kuvankäsittelyohjelma. Tällä hetkellä kun en saa edes kuvien kokoa muutettua muuten kuin Tinypicillä nettiin vedellessä, ja kuvat tulevat jpg:nä.

Lisäksi reilun vuoden läppäröinnin jälkeen suorastaan järkytyin, miltä tämä blogi näyttää isommalla ruudulla. Luulin esim. laittavani aika isoja kuvia, mutta nuohan ovat ihan postimerkkejä jo pelkästään 21'' näytöllä! Nyt sitten miettimään, miten saisin ne näkymään isompina isolla näytöllä, ja kohtuullisina pienellä..

Mutta se kone sitten. Muuan nettikaverin parin vuoden systemattisen aivopesun ja käännytyksen johdosta meillekin tuli nyt sitten omppu:



Hirveästi en ole vielä ehtinyt tämän kanssa räpeltää nuista viikonlopun himinöistä johtuen, mutta varsin simppeliltä vaikuttaa. Koko ajan tosin on vähän sellainen "Eihän tässä ole mitään" -tunne, kun kaikki tarvittava on hyvin niukasti siinä nenän edessä ja se tuttu kansioviidakko ja ohjelma/tavarapaljous puuttuu. Mutta eiköhän tähän pikkuhiljaa totu, ja varsinkin pelaaminen nousee ihan uusiin ulottuvuuksiin läppäriltä tihrustamisen jälkeen!

Mutta noh, kai se pitäisi palata sorvin ääreen, huomenna on eläinfysiologian & histologian tentti ja en ole tehnyt vielä edes muistiinpanoja loppuun (en tykkää lukea tenttiin "oikeasti" kirjoista tai prujuista, vaan pyrin vääntämään niiden pohjalta omat selkeät, suppeat ja loogiset muistiinpanot, jotka voin sitten vilkaista pari kertaa ennen tenttiä). Onneksi minullakin on viimein sellainen karkkipurkki, joka vähän piristää siinä vieressä.





PS. Tuo fysiologia on muuten hitsin mielenkiintoista (ja vaikeaa) ja olen ylipäätäänkin hirveän fiiliksissä tästä opiskelusta! Myönnetään, että koko ajan on sellainen "musta ei oo tähän" -pelko persuksissa, mutta kaikki on vaan niin hirveän jännää ja kiinnostavaa, ja etenkin harjoituksissa tulee sellainen "tätä haluan tehdä" -olo. Nyt kun vaan saisi itsensä uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa. - En ole ikinä ollut mikään kiitettävän oppilas ja niimpä vaitomaisesti odotan, että jossain vaiheessa tulee seinä vastaan ehkä enää tajuakkaan mitään.