tiistai 13. joulukuuta 2011

Tiistaipäivää vaan


Niin se pyörähti viimeinen kouluviikko käyntiin, enää parit mikrobiologian harkat jäljellä. Olen vähän haaveillut, että josko sitä saisi nyt joululomalla vaihteeksi luettua jonkun kirjan. Olen ahkerasti kahlannut tuota Kingin tuotantoa läpi jo pidemmän aikaa (Viimeksi kesällä meni The Stand. Tykkäsin, vaikka aluksi vähän tuntui, että miten ihmeessä tämä muka voi jonkun mielestä olla parasta Kingiä), ja voisin taas napata yhden urakaksi. Onneksi nuita kirjoja herralla riittää, ja parastahan on tietysti se, että aina tietää saavansa hyvää! -Vaikka takakansi kuullostaisikin joltain b-luokan kauhuleffalta.

***

Pelailin eilen pitkästä aikaa wowia ja päätin viimein kokeilla worgenia. Nämä hukat ovat kiinnostaneet minua jo pitkän pitkän aikaa, enkä vieläkään lakkaa harmittelemasta että ne menivät Allujen puolelle. Pitihän sitä joka tapauksessa kokeilla, ja noh, tietysti se worgen on justiinsa niin siisti kuin saatoin kuvitella! Varsinkin pelin alku oli hirmu kivasti toteutettu; aloitettiin ihmisinä, sitten saatiin purema ja muututtiin karvakaveriksi.

Gilneaskin on ihan epäreilun hieno paikka. Sen musiikista tulee paikoin mieleen ihan joku vanha tietokonepeli, en vaan saa yhtään kiinni että mikä peli voisi olla kyseessä..


***


Ihanaa kun ulkona tarkenee yhä kohtuu vähissä vatteissa, ei ole tarvinnut kaivaa vielä toppatakkiakaan käyttöön! Tämän syys/mikälie -takin ostin jo joskus kesäkuumalla kirppikseltä syksyä ajatellen. Erityisen hauska on tuo kaulus, jonka saa halutessaan napitettua kokonaan kiinni ja laitettua rullalle "kauluriksi" viimaa vastaan.


Ja muistakaahan tänäkin talvena käyttää kanssaihmiset heijastinta!
t. heikkohermoinen autoilija



Nyt maistelemaan piparia ja nukkumaan. Yöt kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?