torstai 19. tammikuuta 2012

Huono ihminen?



Siitä on jo useampi kuukausi ku katsoin ensimäistä kertaa Gattacan, ja minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa siitä jotakin. Elokuva nimittäin iski minuun lujaa, ja viimeksi tänään yllätin mieleni askartelemasta Gattacan teemojen parissa.

Juoni menee siis kutakuinkin näin:
Tiede on kehittynyt huimasti ja vanhemmilla on mahdollisuus valita tulevien lastensa geenit. Luonnollisesti kaikki haluavat yhdistellä vain parhaat geeninsä ja jättää pois epätoivotut ominaisuudet, kuten piilevät sairaudet ja muut yksilölliset heikkoudet. Tämän seurauksena "luomulapset" eivät ole suosiossa, jopa työnantajat testaavat hakijoidensa perimän ja tekevät päätöksensä palkkauksesta sen perusteella. Elokuvan päähenkilö Vincent on syntynyt luonnollisella tavalla ja saa kärsiä siitä. Hän on mm. koko ikänsä jäänyt geeneiltään suunnitellun, erinomaisen veljensä varjoon ja joutuu työskentelemään siivoojana, sillä hänen perimällään haaveet työstä avaruusyhtiössä* saa unohtaa. Sinnikäs Vincent päättää kuitenkin hankkia valehenkilöllisyyden, ja muuan auto-onnettomuudessa vammautunut Jerome suostuu myymään tälle oman henkilöllisyytensä. Jeromena Vincent pääsee heittämällä sisään unelmoimaansa firmaan ja pärjää työssään siinä missä muutkin. Mutta kun työpaikalla tapahtuu murha, huijaus uhkaa paljastua.




Minä samaistuin Vincentiin ihan täysillä, olen nimittäin aina tuntenut olevani muita huonompi. Monet varmaan pitävät/ovat pinäneet marinoitani ja panikointejani vain turhanpäiväisenä marttyrointina, mitä jokainen nuori varmasti joskus harrastaa. Osa angsteistani on toki varmasti ollut sitäkin, mutta on kokemuksessani leijonan osa aitoakin;
Minä olin se oppilas joka ei oppinut koskaan kunnolla kertotauluja eikä tavutusta
Minä olin se joka oli tukiopetuksessa matematiikassa
Minä olin se joka ei oppinut kieliä
Minä olin surkea liikunnassa
Minä olin aina luokan lyhyin
Minä en päässyt englannin kursseja läpi...

Nyt vanhempana toki jo ymmärrän että kaikilla on ne omat heikkoutensa, ja muillakin ihmisillä on ja on ollut varmasti nuita samoja tuntemuksia omien Akileen kantapäidensä kanssa. Silti yhä edelleen muut näyttävät menestyvän aina paremmin, tai ennen kaikkea helpommin.

Sattuneesta syystä en ole koskaan osannut suhtautua mihinkään onnistumiseen tai läpipääsyyn järin rennosti.Vielä nyt pari vuotta lukion jälkeenkin revin hirveitä kicksejä siitä, että olen kirjoittanut ylioppilaaksi. Siis minä, se jonka ei pitänyt osata mitään! Jos se ei näyttäisi totaalisen nololta, ripustaisin ylioppilastodistukseni seinälle ja säilyttäisin lakkia komeron sijaan lasivitriinissä, niin iloinen olen tuosta saavutuksesta joka jollekkin muulle on pala kakkua. Kun pääsin sisään yliopistoon, olin taas aivan riemuissani ja ihmeissäni suorituksestani, mutta samalla masennuin kun ovet eivät auenneet juuri haluamalleni alalle. Olin siis liian huono. Revin kuitenkin jostain motivaatiota yrittää uudelleen, ja sain kuin sainkin himoitsemani opiskelupaikan. Voitte vain kuvitella sitä ilon ja riemun määrää!

Mutta silti, kaikkien näiden "Hei minähän selvisin tästä sittenkin" -kokemustenkaan jälkeen en osaa luottaa itseeni. Joka päivä minä odotan sitä hetkeä kun jokin kurssi ei vaan mene läpi, ja olen ihan varma että seinä tulee jossain vaiheessa vastaan. Jokaista tenttiä edeltävänä iltana olen puoliksi varma, että nyt minun aivokapasiteettini loppuu enkä enää selviä, sillä enhän minä voi selvitä enää kolmannen asteen koulutuksesta. Eikä siinä vielä kaikki, sillä silloinkin kun onnistun, masennan itseäni ajattelemalla että "se oli vain tuuria" ja tenttinivastaukseni "vain näyttivät siltä että tiedän olevinaan jotain, vaikka oikeasti revin jutut ihan hatusta". Kuullostaako tutulta? Olen varma, että moni muukin syyllistyy samaan!





Gattacan opetus on se, että ihmisen kyvyt eivät ole kiinni vain geeneistä tai synnynnäisestä älykkyydestä, vaan kun tarpeeksi haluaa, voi saavuttaa unelmansa. Geeneillä on toki voimaa, Gattacassakaan hyvägeenisten ei tarvitse tehdä niin paljon tulostensa eteen (no ei kai kun ympäristökin on näille paljon kannustavampi..), mutta riittävällä motivaatiolla, tahdon voimalla ja yrittämisellä ihan tavallinen, jopa vähän huonokin ihminen voi päästä yllättävän pitkälle. Ja luulen, että jos luottaa itseensä ja uskoo siihen mitä tekee, voi päästä vieläkin pidemmälle.
Itseluottamusta ei ole mikään helppo oppia (minäkin olen edelleen totaalinen pessimisti, ja tulen varmaan olemaan jatkossakin), mutta näitäkin asioita ja tuntemuksia kannattaa välillä ajatella rationaalisesti. Voiko muka todella olla niin ettet osaa mitään? Olisitko muka päässyt ihan ääliönä niin pitkälle kuin nyt olet? Olisiko muka mahdotonta saavuttaa vielä enemmän? Tunnevoittoisessa minäolensurkea -mielenmaailmassa nuihin kaikkiin on helppo vastata "Kyllä, Kyllä ja Kyllä". Mutta objektiivisessa järkiajattelun maailmassa joutuu taipumaan.



Lempikohtaukseni elokuvassa on, kun Vincent ja hänen veljensä Anton uivat kilpaa kohti avomerta. He ovat pelanneet samaa peliä lapsena; se kumpi kääntyy ensin takaisin rantaan, häviää kisan. Anton on luonnollisesti ollut aina ylivoimainen, mutta yhden kerran Anton luovuttaakin ensin ja meinaa jopa hukkua. Nyt vuosia myöhemmin miehet ottavat kisan uusiksi ja Vincent uskaltaa jälleen pisimmälle. Hänen veljensä ihmetellessä kuinka tämä sen teki, Vincent vastaa: "En koskaan säästellyt voimiani paluumatkaa varten".










* "Aerospace corporation", onko tälle olemassa joku järjellinen suomennos?


4 kommenttia:

  1. Mä ymmärrän sun fiilikset! Ja haluun sanoo, minkä säkin varmasti tiedät, että ennenpitkää voi tulla se hetki kun jonkun tentin reputtaa tai joku homma ei onnistukaan, ei kerta kaikkiaan. Mut se on ok! Ei kaiken tarvi mennä ekalla putkeen, eikä kaikkien asioiden tartte koskaan mennä putkeen kaikilla! Se ei tee huonoa ihmistä :) Mullekin näiden juttujen hyväksyminen on hirveen vaikeeta ja saan itelleni feilauksista jonkun hirveen häpeäntunnon, joka taas sit haittaa uudelleenyrittämistä ja kaikkea, mutta siinä onkin se vitsi, että pitäisi unohtaa kaikki sellanen ja vaan keskittyä yrittämään uudestaan! It's all in your head, so to speak. :D

    Musta on vuosien varrella tullu hirveen kyyninen negistelijä, ja se on oikeesti välillä ongelma mulle: oon kuitenkin saanut vähän käännettyä tätä yrittämällä vaikka jollain naurettavalla keinotekosella pakolla kääntään kaikista asioista jotain positiivista mistä voi olla ilonen, en tiedä vielä muuttaako tämä kaiken, mutta ainakin on vähän vähemmän stressiä... :D

    Gattacasta voi tosiaan löytää sen voimaannuttavan sanoman, että omalla tahdolla ja yrittämisellä voi tehdä vaikka mitä, mutta näen kuitenkin itse siinä pointin siltä puolelta, että geenit eivät määrää kohtaloa. Toisaalta tämän osoittaminen Vincentin kohdalla vaati myös merkittävää rahallista satsausta, jotta hän pystyi ostamaan paikkansa, josta käsin tuota todistusta voi tehdä. Että tavallaan kuitenkin olosuhteet olivat Vincentin puolella. Tää on ehkä vähän tyhmää pilkunhyväilyä, mutta tätä kautta mulle se pääsanoma onkin se, että me ei tiedetä kaikkea eikä voida etukäteen sanoa mitä mistäkin ihmisestä tulee, eikä ihminen tiedä sitä itekään. :) Mut ehkä se sit johtaa tohon samaan kuitenkin, että on itse oman kohtalonsa herra. Ainakin jos on vähän rahaa. ;)

    VastaaPoista
  2. Voi kun sitä kykenisikin hyväksymään mukisematta ne omat heikkoutensa ja ennenkaikkea uskomaan, ettei muidenkaan elämä ole mitään ruusuilla tanssimista! Se on vieläpä hirveän paradoksaalinen tunne, kun itseltään vaatii aina pelkkää onnistumista (ja nimenomaan vieläpä ekalla kerralla..) ja yleisesti muuten sitten ajattelee, että "kenenkään ei tarvitse olla täydellinen" ja diipa daapa daa :D Sitä tuntee itsensä ihan hirveäksi huijariksi kun ei kuitenkaan omalla kohdallaan kykene uskomaan sanomisiinsa ja mielipiteisiinsä.

    Monet suosittelee aina tuota "pakota itsesi uskomaan onnistumiseesi ja etsi aina hyviä puolia" -ajattelutapaa, mutta minä olen aina vain tuhahdellut koko neuvolle ja pitänyt sitä pelkkänä itsepetoksena. Mutta toisaalta onhan se nyt itsepetosta tavallaan sekin, että aina uskoo pelkkään epäonnistumiseen vaikka ennenkin on selvitty :P


    "- -mutta näen kuitenkin itse siinä pointin siltä puolelta, että geenit eivät määrää kohtaloa. Toisaalta tämän osoittaminen Vincentin kohdalla vaati myös merkittävää rahallista satsausta, jotta hän pystyi ostamaan paikkansa, josta käsin tuota todistusta voi tehdä. Että tavallaan kuitenkin olosuhteet olivat Vincentin puolella."

    Joo, totta kyllä tuokin pointti! Minä vain kiinnitin tietysti omien masistelujeni inspiroimana enemmän huomiota siihen, että ihmisellä on mahdollisuuksia pärjätä elämässä ja saavuttaa asioita vaikka näennäisesti olisikin saanut vähän huonommat kortit :D En muuten edes ajatellut tuota rahapuolta, eihän se henkilöllisyyden "vaihtaminen " tosiaan ihan ilmaista ollut xP Ympäristöllä on tietysti tosi iso vaikutus kaikkeen, kyllähän se tahtoo oikeassa elämässä mennä niin ettei kaikilla ole syystä tai toisesta edes mahdollisuuksia yrittää pyrkiä niihin tavoitteisiinsa :/
    ..Mistä päästään taas siihen että loppuunsa tämä näinkin "pienistä" asioista negistely on ihan hirveän turhaa, minä sentään voin yrittää niin monesti kuin haluan!

    VastaaPoista
  3. heh saisi itsekin aikaan aika komean listan siitä miksi tunnen itseni muita huonommaksi. aikalailla samoja, paljon ollut vaikeuksia oppimisen kanssa aina, itsetunnon kanssa aina hirveää kamppailua ollut. Jos se siitä iän myötä hitaasti helpottaisi itsensä hyväksyminen... vaan on se totta että asioilla on tapana järjestyä, kunhan ei itse pane vastaan liialla passiivisuudella :p vihaan niin sitä kun tutut sanoo aina että "kyllä se siitä, hyvin se menee" jos jotain kamalaa tulossa. Vaan Tekee parhaansa niin se riittää ihan mainiosti aina.

    Jännältä kuulostava leffa

    VastaaPoista
  4. Marianne, juuri nuo oppimisvaikeudet on kaikkein pahimpia itsetunnonnakertajia! Toki sitä angstaa kaikesta muustakin aina ulkonäöstä yksittäisiin luonteenpiirteisiinsä, mutta kyllä se vaan sillon peruskoulussa oli pahinta jos et osannut kunnolla jotain, mikä oli muille lasten leikkiä :/ Ja sitten kun niitä vaikeita asioita on useampia, sitä alkaa kuvitella olevansa ihan kaikessa muita huonompi, ja jotenkin synnynnäisesti viallinen tai tyhmä.

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?