perjantai 27. tammikuuta 2012

Läpinää

Tallessa ollaan! On vaan pitänyt vähän kiirettä, mutta nyt on luojan kiitos se selkärangattomien alkeislajitentti takanapäin ja mikä parasta, läpäistynä! Seuraavaksi pitäisikin perehtyä selkärankaisiin. Nyt minulla on kolme kuukautta aikaa läpäistä ne selkärankaiset, ja sitten onkin jo edessä eläintieteen kenttäkurssi jonne nuo molemmat lajintuntemukset vaaditaan. Eli ei kun tuulta päin ja kiireellä lukemaan.. Nyt tuntuu kuitenkin onneksi suht hyvältä, kyllä tämä tästä lähtee.

***

On muuten ihan älytöntä kuohuntaa nyt tuolla vaalirintamalla, facebookissa on jatkuvasti linkkejä kaikenmaailman vertaileville "faktasivustoille" ja ihan suoraa ryöpytystä suuntaan ja toiseen. Minusta tämä on jotenkin huvittavaa, sillä en ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt miksi näistä jutuista pitää tehdä niin pirun henkilökohtaisia. -Minulle on ihan ok se mitä kukakin äänestää, enkä koe tarvetta mollata julkisesti niitä muiden ehdokkaita. Varsinkaan kun siitä ei synny muuta, kuin helvetinmoinen sota. Tästä taloudesta lähti itseasiassa ensimmäisellä kierroksella äänet näille molemmille jatkoon päässeille, ja sovussa ollaan edelleen. Vaikka minä olenkin tietysti se joka on oikeassa...

Toivon todella ettei kukaan epävarma tee päätöstään näiden kaikenmaailman heittojen perusteella; "Asepalvelusta suorittamaton ei voi johtaa Suomen armeijaa!", "Sauli ei osaa silittää omaa paitaansa!!", "Haavistolla ei oo yhtään kokemusta mistään!!!" , "Sale on pedofiili vapaamuurari ja naimisissa serkkunsa kanssa!!!", "Pekka ei voi mennä vierailemaan minnekkää Iraniin ku se tapetaan!!11".
Nyt ihmiset iisisti ja huomio pois epäolennaisuuksista ja suoranaisista valheista. Selvittäkää mitä mieltä ne ehdokkaat on teille tärkeistä asioista ja valitkaa sen perusteella. Ei minkään ihmeväitteiden, saatika sitten sen ehdokkaan puolison iän tai sukupuolen perusteella.




..Ja asiasta seuraavaan, mistä tuo juurikasvukin taas tuli? Vasta olevinaan värjäsin ja taas näyttää tältä. Lisäksi olen lähiaikoina muutenkin mietiskellyt nuita hiusvärejä, nyt kun on lähikuukausina tullut ilmi taas kaikkea ikävää.. Turha tietysti esittää että nuo nyt olisivat tulleet mitenkään yllätyksenä, olenhan minä loppuunsa aina tiennyt ettei kyse ole mistään kovin terveellisestä kamasta. Nuorempana tosin luulin että pahinta mitä voisi käydä olisi hiusten "palaminen", tippuminen tai muunlainen pilalle meno, ei suinkaan kuolema. En kuienkaan kaikessa turhamaisuudessani ole valmis luopumaan väreistä kokonaan, ei tuo oma ruskeanharmaa oikein nappaa. Lisäksi tuota pahamaineista PPD:tä on nimenomaan näissä tummissa väreissä, joten mitään sen "terveellisempiä" vaihtoehtoja ei tunnu löytyvän, ja blondiksikaan en missään nimessä tahdo ruveta. Jos tilastoja ajatellaan niin ok, hiusväreihin kuoleminen ei ole millään muotoa todennäköistä, mutta onhan se allergian riski kuitenkin olemassa. Ja jos tuo asiantuntijoiden ounastelu PPD:n kertymisestä kehoon pitää paikkansa, olisi vissiin enemmän kuin suositeltavaa lopettaa ajoissa. Mutta minkäs teet, ei tuo viisaus ole tähänkään asti päätä pahemmin pakottanut :P



No mutta joo, ei mulla oikeastaan ollut edes mitään asiaa, muuta kuin että hyvää viikonloppua kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?