torstai 17. toukokuuta 2012

Stressipesäke ja kesä

Hengissä ollaan, ainakin juuri ja juuri! Viimeinen reilu viikko on ollut ihan hulluutta; neljä tenttiä, päivän retki Muuruvedelle (Kohteina Topin maatilamyymälä ja Muuruveden maatalouskoulu), miljoona luentoa ja toissapäivänä muutama tunti "työharjoittelua" tulevassa kesätyöpaikassa. Viimeksimainitusta jäi kaikkein epätoivoisimmat fiilikset. -Minusta taitaa tulla Suomen huonoin jäätelö&kioskimyyjä. Minulla ei ole kokemusta kaupan alalta ollenkaan, joten ihan hepreaa on kassakoneen toimintalogiikka, kassan laskeminen ja muut tuiki olennaiset seikat, eikä niitä oikein päivässä opi. Kesäkuun alussa sitten pitäisi mennä töihin, joten ehdin varmaan unohtaakkin ne vähät oppimani asiat siihen mennessä..

Sen sijaan opiskelupuolella menee ihan siedettävästi; tenttejä, harjoituksia ja ties mitä on ollut viime aikoina sillä tahdilla, etten ole ehtinyt (..jaksanut..) paneutua mihinkään kunnolla, mutta jollain käsittämättömällä tuurilla ne ovat menneet läpi, ja huonoin arvosanakin on tähän mennessä ollut kolmonen. -Sekin Ecology of Tropical Africa -kurssista, joka oli tenttiä myöten englanniksi, eli ihme että pääsin edes läpi.





aurinkoinen


Nyt on enää tiedossa yksi tentti ja eläintieteen kenttäkurssi, sitten saankin lomailla viikon ennen töiden alkua. Nyt minulla on pitkä viikonloppukin, joten olen tänään pitkästä aikaa vähän siivoillut (on vähän kaiken kiireen keskellä jäänyt sekin homma). Eilen olin laiskimus ja jätin zumban väliin, painellen sen sijaan makaamaan kirkkopuistoon ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Siellä olikin ihan mukavasti porukkaa pussikaljoineen, kesä on selvästi tullut.





kirkkopuisto






lukee



Ihan kesältä täällä jo melkein tuntuukin, nyt nimittäin tarkenee jo pitää parvekkeen ovea kunnolla auki, ja kissat tykkää!


kissatpihalla






kisuset






pajunauttii






kutittaa






mijenaama






mije


Jospa tämä kiire ja epätoivo tästä pikkuhiljaa laantuu. Näillä näkymin pitäisi tulla vaadittavat opintopisteet tältä vuodelta täyteen ja ehkä minä sen työnkin sitten tekemällä opin. -Harmi vaan niille ensimmäisille asiakkaille jotka saavat epämuodostuneita pehmiksiä, reikäisiä jätskipalloja ja vääränlaista tupakkaa!

Viime yönä heräsin muuten pari kertaa sateen ropinaan. Tuli hyvä mieli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?