tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappuaatto

Tälle vapulle ei tullut järkättyä nyt minkäänlaista varsinaista ohjelmaa. Kolmen maissa kävin katsomassa viime vuonna missaamani alkukivien lakituksen ja vappukulkueen lähdön yliopiston "päärakennuksen" pihalta, ja loppuillan olinkin sitten kotona.



vappulakitus




vappukulkue2




vappukulkue1


Täytyy myöntää, että vähän tuli kaihoisa olo kun katsoi tämän värikkään haalarijengin menoa ja sitä yhteishenkeä joka koko porukasta huokui. -Olisihan se nyt kuitenkin ihan siistiä viettää itsekin edes kerran elämässään sellainen oikea kunnon opiskelijavappu; rymytä haalareissa ja lakki päässä pikkutunneille pitkin kaupunkia kavereiden kanssa ja herätä seuraavana iltapäivänä huonovointisena, mutta onnellisena. Näinä hetkinä sitä tuntee itsensä ihan tosissaan yksinäiseksi, ja harmittelee kun ei ole onnistunut saamaan kunnollista kontaktia niihin muihin opiskelijoihin. Tai ihmisiin noin ylipäätään.



vappusorsa Nähtiin muuten tällainen symppisotus uimassa rapakossa matkan varrella!



Kulkue jatkoi kampukselta matkaansa Ilosaareen, ja me mentiin Arin kanssa kotiin syömään, juomaan ja pelaamaan.



vappumunkit




vappusalaatti




nappunapostelu




sipz




kuoharit


Hyvät vaput!

2 kommenttia:

  1. Lääh, ihanan näkösiä munkkeja! :)

    VastaaPoista
  2. Muuten olivat kyllä ihania maultaankin, mutta jostain syystä monet oli (taas) jääneet keskeltä vähän raaoiksi xP

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?