keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kuulumiset ja ostokset

Se ois sitten jo elokuu, enää reilu kolme viikkoa ja pääsee taas opiskelun pariin! Vähän ristiriitaisin tuntein tosin; toisaalta on ihanan rentouttavaa päästä takaisin tuttujen juttujen pariin, viikonloput on ainakin aina vapaata (nimim. kohta-alkaa-yhdentoista-päivän-työputki) ja muutenkin meno rennompaa. Toisaalta taas edessä ovat ne todennäköisesti koko opintojeni veemäisimmät kurssit, eli pakolliset kielet ja biostatistiikka. Kielet ihan kirjaimellisesti pelottavat, ja tilastomatikka ei tainnut olla se vahvin matematiikan kurssi siellä lukiossa.. Mutta nyt aion ainakin yrittää! Onhan siellä ihan uudet opettajat ja opiskelutovereina porukka joka ei tiedä minusta vielä oikeastaan mitään.

Niin, piti vissiin esitellä niitä viime aikojen ostoksia. Se pääkaupunkiseudun piipahdus ei ollut mikään paras shoppailukokemus, mutta pari kätevää juttua kuitenkin tarttui mukaan..
laukkukoko

..Kuten esimerkiksi uusi laukku. Olen pari vuotta haikaillut uuden laukun perään, tällä kertaa päätoiveina yksinkertaisuus ja käytännöllisyys. Ei kiitos enää mitään vaikeita klipsi- ja nirunaruvirityksiä, vaan nyssäkkä josta saa kaipaamansa nopeasti! No yllä näkyvässä kuvassa se sellainen nyt sitten on, puoliheräteostoksena napattu keinonahkasäkki Monkista.

Tilaa on vaikka muille jakaa (ehkä mä nyt jo luovun niistä iänikuisista kangaskasseista joita raahaan yliopistolla mukana..) ja sulkumekanismi on niin helppo että ihan itkettää.
laukkuauki

Eli siis kaksi nepparia! Ja vieläpä magneettiavusteisia! Ja vain yhden avaaminen riittää kun haluat kaivaa jotain laukun uumenista, triplajee!

Laukun lisäksi ostin jostain enmuistamistä yksinkertaiset lättäpohjaiset kangaskengät. Nämä kuuluvat varmaan suunnilleen jokaisen ihmisen perus kenkäarsenaaliin, joten olikin jo korkea aika saada vaihtoehto lenkkareille ja sandaaleille.

kenkulit
Ja se kolmas ostoshan oli sitten lamppu. Törmäsin tähän Indiskan alepöydällä ja en voinut vastustaa mielikuvaa siitä, miten kivalta se näyttäisi olkkarin lokerohyllyssä. Ja kivaltahan se näyttääkin!
nuppilamppu
lokerohyllyy
Nyt jatkamaan vapaapäivän (tai iltahan tämä jo on..) viettoa. Alettiin tuossa Arin kanssa katsoa lopultakin Game of Thronesia kun kaikki sitä niin kehuvat. Pari jaksoa jo takana, vielä menee vähän makustellessa että mitähän tästä nyt tykkäisi.

 Ai niin, pakollinen eväskuva vielä, kannattaa kokeilla Eevan yrttisiä lohkoperunoita ja feta-jogurttidippiä, on namia:
perumatjadipz
Meillä dippailtiin lisäksi kotitekoisia lihapullia, mutta ne eivät tehneet niin suurta vaikutusta. Maistuvat vähän liikaa oliiviöljyltä ja kaupan minttu oli yllättävän tujua isukin kasvihuoneen antimiin verrattuna.
Huomatkaa muuten ihana Taika-kulho, raaskin ostaa sen viimein kun oli muutaman euron alennuksessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?