keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Marraskuun valot

Olen kuullut yhden jos toisenkin valittelevan tästä pimeydestä tyyliin "Kun on niin pimeetä töihin mennessä ja sieltä tullessa, tulis edes lunta..". Väärin, se on vaan asenteesta kiinni!

Kukaan ei katso tässä pimeydessä esimerkiksi kieroon sitä, että laittaa joulutähden ikkunaan jo marraskuussa..

tähtönen

Tähtönen2

Tai pari muutakin joulukoristetta..

olkitähti

reindeer
No tämä tulee oikeasti vasta kuuseen. -Sitä en sentään ole ihan lähiaikoina pystyttämässä!

Kaiken synkkyyden keskellä on myös mitä mukavinta vetelehtiä sisätiloissa. Kissat osaavat rentoilun erityisen hyvin;

paju


mimminukkuu

porotokka

Ensi viikolla voisikin sitten jo tehdä parit joulutortut miehen synttäreille.. Pitää kyllä sen verran paljastaa, että ei tämä aikainen intoilu johdu pelkästä hörhöydestä, sillä jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, "oikean" joulun viettoni jää hieman normaalia lyhyemmäksi ja lähden heti uudenvuoden jälkeen pienelle reissulle. Mutta tästä lisää kunhan se on 100% varmaa! Tiedän, tällainen vihjailu on tositosi ärsyttävää.

naamikset
Pitää nyt vähän kompensoida tuota eilistä, melkein alkoi jo ahdistamaan kun sitä naamaa oli käynyt katsomassa yli 70 ihmistä! Miten te isompien blogien pitäjät oikein pystytte elämään sen kanssa, että lukijoita on tuhansia? :D

Mutta loppuu se pimeydestä napiseminen nyt! Juokaa glögiä ja polttakaa kynttilöitä siellä!

tiistai 20. marraskuuta 2012

Nakunassu

Bongailin tuossa eilen useammastakin blogista Naked Truth -postauksia, eli kuvia bloggaajien meikittömistä naamoista. Idea lähti ilmeisesti liikkeelle Tyyliä metsästämässä -blogista, jonka kirjoittelija Veera haluaa (jonkun älykkään kommentoijan inspiroimana) ottaa kantaa vääristyneisiin käsityksiin siitä, miltä ihminen saa ja ei saa näyttää julkisesti. Hän myös haastaa muut bloggaajat julkaisemaan itsestään muokkaamattomia, meikittömiä kuvia.

Tällaisista haasteista minä tykkään! Onhan täällä nähty meikittömiä kuvia pari kertaa, mutta ne on tietysti valittu hirvittävän tarkkaan, otettu kaukaa ja muokattu ja ties mitä. Hassua kainostelua sinänsä, sillä en pidä itseäni minään himomeikkaajana, ja meikkaan oikeastaan vain jos olen lähdössä jonnekkin kauppaa pidemmälle. ..Tosin sunnuntaina kävin katsomassa Joensuun joulunavaustakin meikittä. Kukapa siellä iltapimeässä minun naamaani olisi tiiraillut?

Kaikkihan saavat tehdä naamalleen ja kropalleen tasan tarkkaan mitä haluavat tai olla yhtä lailla tekemättä.  Harvemmin niitä luomunaamoja kuitenkaan tuolla kadulla näkee, ja tuntuu että ihan kaikki (erityisesti nuorempi miesväki, anteeksi yleistys) eivät aina tunnu edes erottavan sitä meikatun ja meikkaamattoman eroa. Siksi on ihan kiva, että välillä voidaan muistutella siitä, miltä me Homo sapiensit näytettiinkään ilman naamamaaleja ja Photaria.


 
  Kuva täältä

Kaikki kyllä varmaan tietävät että kaikennäköisillä kikoilla voidaan antaa itsestä nätimpi ja "parempi" kuva, mutta kaikki eivät aina tunnu muistavan, että varsinkin valokuvassa ihminen saadaan helposti näyttämään myös todella epäedustavalta. Esimerkiksi minusta on todella helppo saada huonoja kuvia, kasvoillani pyörii hirveästi jotain epämääräisiä "mikroilmeitä" jotka näkyvät vain pysäytyskuvissa. Saatan joskus ottaa/otattaa itsestäni satakin kuvaa ja poistaa kaikki, kun ilme on jotain ihan muuta mitä piti! Toki varmaan 50% on pelkkää omaa itsekriittisyyttä ja sellaisten vikojen syynäämistä joita muut eivät edes huomaa, mutta kuitenkin. Päätinkin nyt itse osallistua haasteeseen julkaisemalla meikittömiä, ja mahdollisimman (iiihan pakko oli pari poistaa) vähän seulottuja ja valikoituja naamakuvia;

meikiton meikiton1

Olenko koskaan maininnut, miksen muuten koskaan hymyile valokuvissa? Nyt tiedätte syyn siihenkin; 
moehymy
:D

Joten älkäätten uskoko ihmiset kaikkea mitä näette. Meikin alla voi olla (ja todennäköisesti onkin) ihan samanlainen kaveri kuin kuka tahansa. Ja toisaalta huononkin kuvan takaa voi paljastua ihan näpsäkännäköinen ihminen.


torstai 15. marraskuuta 2012

Kun odottaa pahinta, voi yllättyä positiivisesti

midway

Olen selvinnyt hengissä jo puolet koko English Academic Reading and Study Skills -kurssista, pienet sille! Enkä ole lintsannut kertaakaan, sille toiset!

Vakavasti ottaen, nyt kun kurssista on enää puolet jäljellä, uskallan ehkä jo kertoa siitä vähän. Viimeiset kaksi vuotta olen odottanut tätä kurssia kauhunsekaisin tuntein ja itkenyt useammankin kerran sitä, miten en todellakaan tule koskaan pääsemään sitä läpi. Menin ensimmäiselle tunnille murheen murtamana, ja kun opettaja alkoi kertoa lähtötasovaatimuksista (englanniksi tietenkin, kurssilla ei saa puhua suomea..), kurkkua alkoi kuristaa ja sain oikein pinnistellä etten purskahda itkuun siinä kaikkien nähden. Parituntinen vierähti kuitenkin nopeasti, tehtiin vähän tehtäviä, esiteltiin itsemme vieruskaverille ja niin pois päin.

Tuli toinen ja kolmas englannintunti, ja odotin joka kerta että "no, koska se kauheus oikein alkaa?"
Mutta tiedättekö mitä, se ei ole alkanut vieläkään! Itse asiassa en keksi opettajastamme mitään pahaa sanottavaa, kertaakaan ketään ei ole arvosteltu julkisesti tunneilla tai pakotettu mihinkään; jos joku ei ole esimerkiksi halunnut puhua, ei ole tarvinnut (Ja hei, minä en edes ole kertaakaan ollut se joku! Mitä edistystä!). Pääpaino on myös ensimmäistä kertaa koko kielten opiskeluni aikana viestinnällisyydessä ja ymmärrettävyydessä 100% täydellisen kieliopin sijaan. –Älkää ymmärtäkö väärin, minusta kielioppi on tärkeää ja natseilen suomen kielessä itsekin usein. Vieraan kielen opiskelussa turha nillittäminen ei kuitenkaan ole se paras lähtökohta, siinä käy helposti juuri kuten minulle; oppilas saa kuvan, että parempi pitää päänsä kiinni jos ei osaa hyvin. Jännästi sitä motivaatiokin sitten katoaa ja ei ainakaan opi mitään.

face


Tänään meillä oli lyhyen lyhyt palautekeskustelu opettajan kanssa kahden kesken, samalla vilkaisiin nopeasti paria aiemmin palauttamaamme kirjoitusharjoitusta. Yllättäen paperi ei ollutkaan täynnä punakynää. Toki pari prepositiovirhettä ja what-that –sekaannusta löytyi, mutta ei sen vakavampaa. Englantini on kuulemma ihan hyvää ja sujuvaa. Jotkut sanavalinnat ovat vähän liian puhekielisiä muodolliseen tekstiin, ja niihin pariin kielioppijuttuun kannattaa kiinnittää huomiota, ei sen kummempaa. Lisäksi puheeni on kuulemma varsin ok ja sitä ei kannata pelätä.

Ei tämä keskustelu tietenkään kertaheitolla kiskonut ylös jo siellä jossain alakoulun ensimmäisillä kielten tunneilla alas poljettua itsetuntoa, mutta täytyy myöntää, että sai se aika tosi hyvät fiilikset aikaan! Toisaalta heräsi myös pieni ihmetys, sillä en todennäköisesti ole onnistunut parantamaan kielipäätäni kovin merkittävästi sitten lukioaikojen. Miksi nyt olen yhtäkkiä ihan ok, ja pari vuotta sitten olin täysi nolla joka ei osannut kirjoittaa tai puhua opettajan mielestä mitään? Joko ne aiemmat, vanhahkot englannin opettajatädit ovat olleet ihan tolkuttomia natseja, tai sitten tämä nuori yliopiton kaveri on tavattoman lepsu. Niin tai näin, nyt on hyvä mieli ja sanotaanko, että 35% englantikauhusta selätetty! Ehkä minusta sittenkin tulee vielä biologi!

sohvailua
Iso merkitys on myös pienillä elämän nautinnoilla opiskeluraadannan ohessa. Mikään ei rentouta paremmin kuin (joulu!)suklaa, tee ja nättien sisustuskuvien aivottomana selailu!