torstai 18. huhtikuuta 2013

Eläinkokeet

Nyt on Eläinten käyttö tutkimuksessa -kurssi (tai noh, ensimmäinen kahdesta kurssista) tenttiä vaille ohi! Kirjoittelen vähän tännekin ajatuksia mitä harkoissa ja luennoilla heräsi.

Harjoituksissa oli paljon ihmisiä, jotka eivät olleet ennen käsitelleet hiiriä ja rottia. Kerrankin minulla oli kohtuullisen helppoa, yleensä olen nimittäin se, jolla menee labrahommissa ekana sormi suuhun ja joka ravaa koko ajan kyselemässä, että mitä pitää tehdä. Rottien kanssa varsinkin oli hyvin luontevaa työskennellä, ne eivät eronneet lemmikkirotista kovinkaan paljoa. I.c-pistoksiahan (nahan alle) minä olin jo aiemmin tehnyt, mutta nyt pääsi sitten kokeilemaan myös i.p:tä (vatsaonteloon), i-v:tä (laskimoon) ja verinäytteiden ottoa. NaClia ja nukutusainetta injektoitiin, ei mitään kamalia myrkkyjä jos joku siellä jo huolestuu ;)

Labrarottien kanssa pärjäsi vallan mainiosti samoilla varmoilla otteilla kuin kesyrottienkin kanssa. Siksi minua vähän harmitti, kun meitä neuvottiin nostamaan rotat hännästä ja laittamaan sitten kainaloon rauhoittumaan. Monilla eläimet alkoivat nimittäin tällä tekniikalla kiljua ja riuhtoa, ja meinasipa yksi karatakin punnituksen aikana. Minulla ei ollut moisia ongelmia, ja olisi tehnyt melkein mieli neuvoa muitakin, että nostakaa vaan hellästi ja määrätietoisesti keskiruumiista syliin ja rapsutelkaa vähän korvan takaa..

Hiiret olivat sitten oma lukunsa. Ne olivat todella vilkkaita ja paljon pelokkaampia kuin lemmikkivastaavat. Ei toivoakaan että olisivat tulleet itse kädelle, tai että niitä olisi voinut pitää sylissä/kädellä kiinni pitämättä. Labrahiiret yrittivät myös purra (ja purivat) joka välissä. Onhan se sinällään ymmärrettävää, hiiri vaatii pidempää totuttelua ihmisiin kuin rotta, ja kenelläkään ei ole aikaa lelliä tuhansia hiiriä koe-eläinkeskuksessa. Nuo meidän kesyhiiremme ovat asuneet meillä nyt pian kaksi viikkoa, ja jokapäiväisen todella kärsivällisen totuttelun jälkeen ne kiipeävät jo vapaaehtoisesti kädelle. Purra ei ole yrittänyt kukaan kertaakaan.
Noh, saatiin näille koehiirillekin toimenpiteet tehtyä, vaikka paljon vaikeampaahan se pienen koon vuoksi oli.

Mitä me sitten teimme? Opettelimme i.c, i.p ja i.v injektioita, nukutusta, verinäytteen ottoa, eläinten merkitsemistä, sydänpunktiota ja kuoleman varmistamista. Kaikkien ei ollut pakko tehdä kaikkea jos ei halunnut. Itse käytin tilaisuuden hyväkseni ja kokeilin tietysti kaikkea mahdollista, myös kuoleman varmistamista niskamurrolla. -Todella kätevää jos tarvitsee joskus tehdä hätälopetus vaikkapa lemmikkijyrsijälle. Lopuksi myös avasimme eläimet.

Kaikenkaikkiaan todella mukava kurssi, ja erityisesti eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneena herätti paljon ajatuksia ja kehittämisideoita. Luennoilla hiiristä ja rotista puhuttaessa huomasi hyvin sen, miten erilaista tietoutta lääketieteen, biologian ja pelkkien harrastajaihmisten välillä on hiiristä ja rotista. Ja minun täytyy melkeinpä myöntää, ainakin rottien kohdalla, että kyllä ne Kesiksen rottaharrastajat pesevät useissa asioissa tietotaidoillaan sekä biologit että eläinlääkärit! Monessa kohtaa tuli luennoilla sellainen olo, että tekisi mieli vähän lisäillä ja selittää asioita paremmin. Ja kuten sanoin, siinä eläinten käsittelyssä voitaisiin petrata! Koe-eläinhoitajat kyllä käsittelivät rottia hyvin tottuneesti ja varmoin ottein hännästä roikottelematta, mutta minun mielestäni sitä häntähommaa ei tarvitsisi tuputtaa kovin tiukkaan edes aloittelijoille.

Eläinkokeet itsessään eivät herättäneet kurssilla suurempia tunteita, mielikuvani niistä näyttäisi vastaavan aika hyvin todellisuutta. Eläinkokeet eivät ole mitään sairaalloista rääkkäämistä, niitä koskeva laki on kohtuullisen tiukka, ja oikeasti todella kivuliaita toimenpiteitä tehdään todella vähän (7% kaikista eläinkokeista). Sitä paitsi kivunlievitystä ja anestesiaa on käytettävä ellei ole ehdottoman pakko olla käyttämättä. Lisäksi eläinkokeen raja on alhainen; eläinkoelupa (tai nykyinen hankelupa) tarvitaan, jos aiheutetaan neulanpistoa vastaavaa kipua/tuskaa/kärsimystä tieteellisin tarkoitusperin. Käytännössä jo joku uinti- tai muu käyttäytymiskoe on jo eläinkoe, jos voidaan arvella sen olevan kovin stressaavaa/kärsimystä aiheuttavaa, ja tarkoituksena on tieteellinen tutkimus.

Eikä neulanpistokaan mielestäni kovin suuri kipukokemus ole kun miettii, mitä meidän tuotantoeläimillemme saa tehdä ilman mitän lupia; edelleen Suomessa kastroidaan pikkuporsaita ja nupoutetaan nautoja ilman anestesiaa tai kivunlievitystä. Ja nämä toimenpiteet ihan oikeasti sattuvat. Neulanpistoa sen sijaan hiiri tai rotta ei useinkaan edes huomaa. Mutta nämä ovat toki mielipideasioita, ja ymmärrän hyvin jos joku eläinkokeita vastustaa. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että vielä(kään) ei ole keinoja tehdä biolääketieteellistä tutkimusta ilman eläimiä. Itse olen sen verran skeptinen, että tokko ihan heti pystytäänkään; kudosviljelmät ovat ihan hyvä juttu, mutta se ei yksin kerro miten joku aine tai toimenpide vaikuttaa kokonaiseen organismiin joka koostuu monista erilaisista toisiinsa vaikuttavista kudoksista, jolla on aineenvaihdunta, immuunipuolustus, hormonaalinen säätelyjärjestelmä, ja joka on altis ympäristön muutoksille.

Mutta hankalia juttujahan nämä ovat. Tykkään eläimistä ihan hirveästi, mutta toisaalta tykkään myös elämästä ja minulle rakkaista ihmisistä. Nöyrä kiitos niille kaikille hiirille, rotille ja sioille, joiden ansiosta meillä on nykyään lääkkeitä, syöpähoitoja, elinsiirtoja ja monimutkaisia leikkauksia. Toivottavasti me voimme vastapainoksi yrittää vähentää käyttöänne tutkimuksissa ja parantaa elinolojanne.


Kuva täältä 


Voisin höpistä näistä jutuista loputtomasti, varsinkin nyt kun olen alkanut jo lueskella ja etsiä nuita kandin lähdetekstejäni. Minusta tuntuu, että nyt olen juuri niiden asioiden ytimessä, joita oikeasti haluan tehdä. Tälle tielle jäämisen hinta on kuitenkin eläinrakkaalle kova; ei enää jyrsijöitä lemmikkinä. Onneksi sitä päätöstä ei tarvitse vielä ihan heti olla tekemässä.

1 kommentti:

  1. Adοre Green Light up. It's one of the superior brands in the marketplace and one i enjoy utilizing.

    Look into my web site; http://socialtime.uv.ro/

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?