keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ihana kesä, ihana kandi

Eilen oli viimeinen tentti tälle lukuvuodelle, eli nyt pääsen syventymään ihan kokonaan kandin tekoon.

Olen minä tässä tosin lomaillut käytännössä jo kaksi viikkoa, ja toistaiseksi fiilis on mahtava; saa nukkua joka aamu kymmeneen, aurinko paistaa ja tutkielman aihekin kiinnostaa edelleen!

evööt

matsku

paju

Nyt odottelen että Outlook alkaisi toimia, jotta saisin lähetettyä alustavan sisällysluettelon ohjaajalle. Tiedänpähän sitten että olenko ihan hakoteillä tässä touhussa.


minanaama
Vielä hymyilyttää :)

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Juhliajuhlia

Kävimme lauantaina serkkuni häissä Haminassa. Jostain syystä olin luullut, että Hamina olisi Joensuuta jonkin verran isompi kaupunki, mutta sehän olikin melko pieni paikka! Juhlat olivat Hamina Bastionissa, joka oli hyvin kaunis ja tunnelmallinen tila.


mekkonen

bastioni

minablog

arinen

bastionikello

minablog1

arijamieblog

Mekko oli oikein ihana, ainut vaan että vähän tuulisesta säästä johtuen vilauttelin kerran jos toisenkin alushousujani koko suvulle (..tai noh, kahdelle suvulle..) :D
Pitää myös mainostaa tuota miehen kauluspaitaa, se on tilattu mittatilaustyönä Herrainpukimolta ja on kuulemma todella hyvä.

Jos muuten luulette näkevänne jotain sinistä häivettä tuolla minun hiuksissani niin näette aivan oikein, värjäsin nimittäin juurikasvun vahingossa sinimustalla. Huomasin mokan vasta kun väri oli päässä ja alkoi muuttua siniseksi, ja vaikka pesin sen sitten pois yli 10 minuuttia normaalia aikaisemmin, sininen ehti tarttua todella tiukkaan. En sitten raaskinut enää hommata uuttakaan väriä korjatakseni vahingon. Ehkä se siitä vielä kuluu.



perjantai 24. toukokuuta 2013

The Body Shopin Vastusta kosmetiikan eläinkokeita -kilpailu


The Body Shopilla on menossa Facebookissa kilpailu, jossa osallistujilla on mahdollisuus vastustaa kosmetiikan eläinkokeita yhdessä oman karvaisen tai karvattoman lemmikkinsä kanssa, ja voittaa Body Shopin lahjapaketti ja haluamansa lehden vuosikerta. Myös kuvia äänestämällä on mahdollisuus osallistua arvontaan.

Osallistuin itsekin, tässä minun kilpailukuvani teksteineen; http://bit.ly/11eNR7c
Käykäähän katselemassa kuvia, lisätkää halutessanne omanne, ja äänestäkää muiden :)

hiiri1
 
"Mikä onkaan sen parempi eläin vastustamaan kosmetiikan eläinkokeita, kuin eniten käytetty koe-eläimemme hiiri! 
Minä ja hiiraarioni vastustamme nimenomaan kosmetiikan eläinkokeita, sillä olemmehan nähneet, että turvallisia ja laadukkaita tuotteita voidaan tehdä myös ilman niitä. -Ja onneksi tämä on nykyään myös EU:n kanta! 
Lääketieteessä tilanne on kuitenkin valitettavasti toinen, ja eläinkokeet toistaiseksi välttämätön paha. Haaveenani onkin päästä vielä joskus tekemään eläinten hyvinvointiin painottuvaa tutkimusta koe-eläinten parissa :)"


..Pakko tosin mainita, että tässä(kin) kampanjassa saisi mielestäni jo otsikossa painottaa, että kyse on nimenomaan kosmetiikan eläinkokeista. Saahan sitä niitä muitakin toki vastustaa, mutta minulle siinä on suuri ero, että vastustetaanko kaikkea vai jotakin tiettyä. Kannattaa myös muistaa, että EU:ssa eläinten käyttö kosmetiikan testaamisessa ja eläimillä testatun kosmetiikan myynti on jo nykyään kielletty. (HS:n uutinen aiheesta)


PS. Kilpailun Facebook-sivu mahtaa toimia vasta tykkäyksen jälkeen, joten sen verran joutuu taas jokainen kaltaiseni anti-tykkääjä taipumaan jos haluaa osallistua ja kuvia katsella.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Pe-Ma

Kyllä se kesä on nyt täällä! Ja saatte taas rakeisia kännykkäkuvia!

mimmiauringossa

Perjantaina käytiin pitkästä aikaa elokuvissa, tällä kertaa katsomassa Kultahattu. Valitsin suosiolla 2D-näytöksen, sillä nyt muutaman 3D:n nähneenä olen todennut, että ei siitä ainakaan extraa toinna maksaa. Omaan silmään värit näyttää jotenkin haaleammilta 3D:nä, samoin yksityiskohdat  suttuisemmilta.

popsit

Kultahatun jälkeen käytiin vielä syömässä (tuhlaamassa viimeiset kirppikseltä saadut rahat!), ja pyysin kaverinkin vielä extempore kylään. Ei huono viikonloppu.


Jääkiekkoahan en seuraa, mutta viisustudiota sentään pidettiin lauantaina.

viisustudio
Laseissa ei muuten ole kirkasta viinaa, vaan vichyä

..ja pelattiin Euroviisubingoa.

viisubingo


Ehkä mitäänsanomattomimmat viisut ikinä. Omaan korvaani (ja silmääni, se tepastelu oli jotenkin niin sympaattista :D) paras kappale oli ehkä Unkarin Kedvesem.

mekkonen
Olivia Rougen tilauksenikin saapui eilen, ja mekko on just eikä melekeen sopiva.  Ainoa miinuspuoli on se, että tuohan täytyy vielä silittää. Suhtautumisestani vaatteiden silitykseen kertoo jotain jo se, että meillä ei ole silityslautaa, ja rautakin on suoraan 60-luvulta. In action kuvia tulee siis jahka pääsen vanhempien luo silityshommiin.




PS. Olen aina luullut, että minulla on aftoja, kun kieleen tulee joku nuppineulanpään kokoinen (sen neulapään, ei nupin..) kipeä rakkula, joka häviää puolessa vuorokaudessa. No nyt minulla sitten on  suusyöpä sellainen pyöreä saatanallisen kipeä läntti ylähuulessa neljättä päivää, ja tajuan miksi porukka ylipäätään jaksaa kitistä aftoista. Syöminen on tuskaa, ja ne apteekin törkeän hintaiset geelit puhdasta huijausta.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Keskiviikko, ja parsan mahdollisuus


Joka kevät tähän aikaan ruokablogit pursuavat parsareseptejä ja ihmiset julistavat parsansyönnin ihanuutta. Päätin nyt viimein, vannoutunena parsakaalin vihaajana, antaa parsalle mahdollisuuden. Valitsin aluksi kaikkein turvallisimman (heti sosekeittojen jälkeen..) reseptin, ja päädyin tekemään elämäni ensimmäisestä parsapuntista piiraita.

parsaa

Ensivaikutelma parsoista ei oikein vakuuttanut. Kovin on kyllä esteettinen vihannes, mutta haisteleminen ja maisteleminen herätti lähinnä inhotusta. Päätin kuitenkin urheasti jatkaa. Keittämisen jälkeen parsoista tuli yllättävän pehmeitä, ja kitkerä paha maku oli suurimmaksi osaksi hävinnyt. Kun parsapalaa dippasi voirasiassa, se maistui melkein uusilta perunoilta (mutta vain melkein).

parsapiiras

Valmiit piiraat olivat, noh, ihan hyviä. Kyllä niitä muutaman söi siinä tenttiin lukiessa, mutta vähän joutui kieltämättä vielä nieleskelemään. Maku ei ollut missään nimessä paha, vaatii vaan vielä reippaasti totuttelua ennen kuin yhdyn mihinkään ylistyskuoroon. Kannatti kuitenkin kokeilla!

opiskelua


Jaksoin tänään pitkästä aikaa kaivella myös kameranjalan esiin (miten se voikin olla niin vaikeaa?) ja napata pari kuvaa, kerrankin kun oli päällä jotain muuta kuin perus kotoiluvaatteet. Totuttelin myös vähän uusiin avokkaisiini, sillä ensi viikolla niillä pitäisi jaksaa sitten oikeasti seisoa ja kävellä serkun häissä. Jalkakuolema on taattu, mutta on ne vaan muuten ihanat!

neulemekko

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kevätkevät

Elossa ollaan, enemmän tai vähemmän! Vappu (ja muutama muukin päivä) oli todella syvältä, sillä tunsin itseni taas kerran maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi siinä Ö-luokan vuokraleffoja kotona tuijotellessani, muiden ikäisteni opiskelijoiden juhliessa kaupungilla kavereidensa kanssa. Enpä saanut tänä vuonna lakkiakaan kaivettua kaapista.

Kevät ja aurinko kuitenkin ovat vastaavasti ilahduttaneet monena päivänä! Samoin kesän ensimmäiset jäätelöt, grilliruoat ja viimeiset pakkasesta sulatetut vappumunkit.

järvi

jädet

minä

kasvivkeitto

kissamakit

munkit

Kesäisiä juhlia silmällä pitäen olen myös yrittänyt etsiä itselleni jotain mukavaa kesämekkoa. Luulin aluksi selviäväni helpolla, mutta homma osoittautuikin luultua hankalammaksi.

Myönnän kyllä talvella bikinikuntoon tähtäämisen sijaan ennemminkin kerryttäneeni eristävää rasvakerrosta, mutta en nyt sentään useamman vaatekoon verran! Jostain kumman syystä en kuitenkaan viime viikolla onnistunut mahtumaan kunnolla M/36 tai edes 38 koon mekkoihin (jotka normaalisti ovat minulle isoja, ei niinkään ihmeemmän laihuuden vaan lyhyyden vuoksi).

Suurimmassa osassa mekkoja ongelmana oli niiden vyötäröaukko, josta pukiessa olisi pitänyt saada ahdettua ensin takapuolensa läpi (vetoketjun ollessa lähinnä 5-10cm pitkä vitsi yläselässä). Ja kyllä, seuraavana kokeilin vaatteiden pukemista yläkautta, ja se se vasta virhe olikin. Hyvinhän ne menevät päälle, mutta riisumisesta muodostui kovin surkuhupainen näytelmä. Ne mekot jotka taas mahtuivat päälle, olivat auttamatta aivan liian pitkiä tai muuten vain omituisia mitoituksiltaan.

Nyt muutaman päivän tästä(kin) angstattuani pistin mekkotilausta menemään Olivia Rougelle. Kellohelman kanssa takapuolen mahtumisen ei luulisi ainakaan olevan ongelma, mutta vyötärö vähän kyllä jännittää. Koon 34 vyötärömitta oli minulle nimittäin just eikä melkein sopiva, joten saahan nähdä mahtuuko! Pituuttahan on ihan varmasti liikaa, mutta tuota nyt kehtaa käydä vaikka lyhennyttämässä.