sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kevätkevät

Elossa ollaan, enemmän tai vähemmän! Vappu (ja muutama muukin päivä) oli todella syvältä, sillä tunsin itseni taas kerran maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi siinä Ö-luokan vuokraleffoja kotona tuijotellessani, muiden ikäisteni opiskelijoiden juhliessa kaupungilla kavereidensa kanssa. Enpä saanut tänä vuonna lakkiakaan kaivettua kaapista.

Kevät ja aurinko kuitenkin ovat vastaavasti ilahduttaneet monena päivänä! Samoin kesän ensimmäiset jäätelöt, grilliruoat ja viimeiset pakkasesta sulatetut vappumunkit.

järvi

jädet

minä

kasvivkeitto

kissamakit

munkit

Kesäisiä juhlia silmällä pitäen olen myös yrittänyt etsiä itselleni jotain mukavaa kesämekkoa. Luulin aluksi selviäväni helpolla, mutta homma osoittautuikin luultua hankalammaksi.

Myönnän kyllä talvella bikinikuntoon tähtäämisen sijaan ennemminkin kerryttäneeni eristävää rasvakerrosta, mutta en nyt sentään useamman vaatekoon verran! Jostain kumman syystä en kuitenkaan viime viikolla onnistunut mahtumaan kunnolla M/36 tai edes 38 koon mekkoihin (jotka normaalisti ovat minulle isoja, ei niinkään ihmeemmän laihuuden vaan lyhyyden vuoksi).

Suurimmassa osassa mekkoja ongelmana oli niiden vyötäröaukko, josta pukiessa olisi pitänyt saada ahdettua ensin takapuolensa läpi (vetoketjun ollessa lähinnä 5-10cm pitkä vitsi yläselässä). Ja kyllä, seuraavana kokeilin vaatteiden pukemista yläkautta, ja se se vasta virhe olikin. Hyvinhän ne menevät päälle, mutta riisumisesta muodostui kovin surkuhupainen näytelmä. Ne mekot jotka taas mahtuivat päälle, olivat auttamatta aivan liian pitkiä tai muuten vain omituisia mitoituksiltaan.

Nyt muutaman päivän tästä(kin) angstattuani pistin mekkotilausta menemään Olivia Rougelle. Kellohelman kanssa takapuolen mahtumisen ei luulisi ainakaan olevan ongelma, mutta vyötärö vähän kyllä jännittää. Koon 34 vyötärömitta oli minulle nimittäin just eikä melkein sopiva, joten saahan nähdä mahtuuko! Pituuttahan on ihan varmasti liikaa, mutta tuota nyt kehtaa käydä vaikka lyhennyttämässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?