perjantai 24. toukokuuta 2013

The Body Shopin Vastusta kosmetiikan eläinkokeita -kilpailu


The Body Shopilla on menossa Facebookissa kilpailu, jossa osallistujilla on mahdollisuus vastustaa kosmetiikan eläinkokeita yhdessä oman karvaisen tai karvattoman lemmikkinsä kanssa, ja voittaa Body Shopin lahjapaketti ja haluamansa lehden vuosikerta. Myös kuvia äänestämällä on mahdollisuus osallistua arvontaan.

Osallistuin itsekin, tässä minun kilpailukuvani teksteineen; http://bit.ly/11eNR7c
Käykäähän katselemassa kuvia, lisätkää halutessanne omanne, ja äänestäkää muiden :)

hiiri1
 
"Mikä onkaan sen parempi eläin vastustamaan kosmetiikan eläinkokeita, kuin eniten käytetty koe-eläimemme hiiri! 
Minä ja hiiraarioni vastustamme nimenomaan kosmetiikan eläinkokeita, sillä olemmehan nähneet, että turvallisia ja laadukkaita tuotteita voidaan tehdä myös ilman niitä. -Ja onneksi tämä on nykyään myös EU:n kanta! 
Lääketieteessä tilanne on kuitenkin valitettavasti toinen, ja eläinkokeet toistaiseksi välttämätön paha. Haaveenani onkin päästä vielä joskus tekemään eläinten hyvinvointiin painottuvaa tutkimusta koe-eläinten parissa :)"


..Pakko tosin mainita, että tässä(kin) kampanjassa saisi mielestäni jo otsikossa painottaa, että kyse on nimenomaan kosmetiikan eläinkokeista. Saahan sitä niitä muitakin toki vastustaa, mutta minulle siinä on suuri ero, että vastustetaanko kaikkea vai jotakin tiettyä. Kannattaa myös muistaa, että EU:ssa eläinten käyttö kosmetiikan testaamisessa ja eläimillä testatun kosmetiikan myynti on jo nykyään kielletty. (HS:n uutinen aiheesta)


PS. Kilpailun Facebook-sivu mahtaa toimia vasta tykkäyksen jälkeen, joten sen verran joutuu taas jokainen kaltaiseni anti-tykkääjä taipumaan jos haluaa osallistua ja kuvia katsella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?