lauantai 17. elokuuta 2013

Ekokenttis



IMG_2278


Ekologian kenttäkurssia on nyt viikko takana, ja toinen vielä edessä. Säät eivät ole varsinaisesti suosineet, vettä on satanut joka päivä. Muuten on ollut ihan ok meno, hommaa on riittänyt joka päivä sinne kahdeksasta neljään, joten ei ole jäänyt ihan mahdottomasti aikaa tylsistymiseen.

Alkuviikosta ryhmämme teemana oli hydrobiologia, ja ensimmäiset kolme päivää menivät nopeahkon vesi-, pohja- ja planktonnäytteiden oton jälkeen labrassa mikroskoopin kanssa.

IMG_2259

Harmi ettei kameralla saanut otettua kuvaa mikroskoopin linssistä, kaikenlaiset öttömönkijäiset kun näyttävät niin paljon siistimmiltä suurennettuina.

IMG_2257


Hydrobiologian jälkeen vuorossa oli zoologia, eli rämmittiin metsissä ja suolla laittamassa loukkuja piennisäkkäille ja hyönteisille. Tämä kolmen päivän paketti oli se mitä itse eniten kurssilla odotin, ja onneksi niitä jyrsijöitä sitten saatiinkin ihan kivasti satimeen!

IMG_2264


IMG_2265


IMG_2269


IMG_2267


IMG_2261  
Sankosta löytyi vielä elossa oleva vaivaispäästäinen, joka oli herkutellut muilla satimeen jääneillä.

IMG_2260


IMG_2270


IMG_2273


IMG_2288

Nisäkässaaliiksi tuli myyriä ja päästäisiä. Paljon saatiin myös metsäsopulia, joista yhden pistin nahoiksi eliökokoelmaa varten. Samoin otin itselleni yhden idänpäästäisen, sillä senkään kiinni saamisesta  myöhemmin ei voi olla ihan varma. Sain muuten siis siunauksen eliökokoelmalle, eli ei kun metsästämään!

Eilen kävin virallisen ohjelman jälkeen nappaamassa joutessani yhden geokätkön. Pitää katsoa jos ensi viikolla olisi luppoaikaa (ja saisi hyvällä säkällä laitoksen gps:n lainaan), niin voisi vähän enemmänkin bongailla  Ilomantsin kätköjä.

IMG_2275


IMG_2281


IMG_2280


IMG_2284

Kuulemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?