torstai 29. elokuuta 2013

If it ain't broke, don't try to fix it

Kotiuduin (ihan OIKEAAN kotiin) ilomantsin korvesta viime lauantaina, ja tänään on seminaaripäivä töistä, joita teimme tuon kahden viikon aikana Mekrillä. Oman ryhmäni esitys oli melko alussa joten piti nyt heti ruokatauolla tulla raportoimaan, että miten se meni.



Esitykset täytyi pitää englanniksi. Kuten ehkä tiedätte, vieraan kielen puhuminen luentosalilliselle ihmisiä menee kirkkaasti "Kammottavimmat asiat maailmassa" -listani kärkikolmikkoon.

Normaalisti en juurikaan kärsi esiintymisjännityksestä, ja jännittäessänikin vireytymisoireeni ovat hyvin vähäiset ja huomaamattomat. Ei siis mitään punastelua, takeltelua ja käsien vapinaa. Olen kohtuullisen varma, sanoisin jopa, että ihan hyvä esiintyjä silloin, kun kyse on äidinkielestäni. Tällä kertaa edessäni oli kuitenkin yksi kenties pahimmista peloistani, mistä syystä päätin napata yhden Propalin ennen esitystä. Tiedättehän, että eipähän nyt se vähäinenkään sydämen tykyttely ja äänen värinä pääsisi häiritsemään?

Propanonolihan siis ehkäisee adrenaliinin ja sen sukulaisaineiden vaikutuksia, erityisesti sydämessä mutta muutenkin. Jännitysoireet taas (tai siis vireytymisoireet) johtuvat pitkälti katekoliamiineista, joihin adrenaliinikin kuuluu. Esiintymiseen kuuluu kuitenkin luonnollisena osana jännittäminen, ja samoja stressihormonitasoja on mitattu sekä lievästi esiintymistä pelkäävillä ihmisillä, kuin esiintymisestään kauheasti innostuneilla ihmisillä. Lievä stressi auttaa siis vain pääsemään esiintymisvireeseen, ja saa jopa järjen juoksemaan terävämmin!

No miten sen esityksen kanssa sitten kävi? En ole koskaan, ikinä, eläissäni pitänyt niin huonoa esitystä kuin tänään. Pääni oli totaalisen jumissa, minulla ei ollut puolina aikoina aavistustakaan siitä, mitä minun pitäisi sanoa. Änkytin ja lauseet katkesivat kummallisesti kun unohdin, mitä olin sanomassa. En sano, että syy olisi suoranaisesti ollut tuossa ottamassani lääkkessä, mutta kyllä kävi kieltämättä mielessä, että olisiko mennyt paremmin ilman sitä.. Noh, eipähän sydän pamppaillut eikä naama punehtunut! Harmi vaan, että kaikki jännityksen positiivisetkin vaikutukset olivat poissa; siinä missä normaalisti pienessä paineessa saan puristettua itsestäni ulos oikeat sanat, tänään ne eivät vaan tulleet. Noh, jotenkin sain selvitettyä oman osuuteni, ja nyt jälkikäteen tekisi mieli vain itkeä ja vajota maan alle.

Vastasiko todellinen tilanne pelkojani? Kyllä.
Menikö kaikki niin huonosti kuin pelkäsin? Kyllä.
Menenkö seuraavaan esiintymiseen hieman keveimmin mielin? En.

Seuraavan kerran aion mennä yleisön eteen kaikkine pelkoineni ja adrenaliineineni.

2 kommenttia:

  1. Kokeile betablokkereita, jotku huippumuusikot, esiintyjät, urheilijat ja orkesterisoittajat tempoo niitä naamaan ilman että pää pehmenee ja testaa ne ennen tärkeää tilaisuutta :D Tietääkseni sama vaikutus. Nuo on aina ilosia tilaisuuksia!

    VastaaPoista
  2. Musta rupes tuntumaan, että jännittäminen kaikkine lieveilmiöineen oikeestaan vaan sopii mulle :D Taidan saada siitä jotain tarpeellista lisäboostia esiintymiseen kun vähän edes sydän tykyttelee normaalia tiheämmin (->nopeemmin happea aivoille?)! Eri asia sitten tietysti jos kauhu on sitä luokkaa ettei kykene sanomaan/tekemään mitään, mutta onneksi ei oo ittellä koskaan niin paha tilanne ollut.

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?