tiistai 25. helmikuuta 2014

Jännitys

Olen maininnut varmaan tuhat ja yksi kertaa olevani hirveä jännittäjä. Jos minulla ei ole jotain kuolemanvakavaa jännitettävää kuten ahdistava (kesä)työpaikka tai tuleva suullinen (vieraskielinen) esitys, kohdistan ahdistukseni pikkuasioihin. Se puristava tunne rinnassa tuntuu olevan pakko hankkia vähintään kerran kuussa!

Luonnollisesti kaikki rohkaisusanat ja vinkit jännityksen ja stressin poistoon ovat turhia. "Ei se loppujen lopuks oo niin kamalaa" Ai ei vai? Vuosien kamalien tilanteiden kokemuksella osaan sanoa, että aika usein se on! Kun jännittää tarpeeksi, tilanne on kamala vaikka se sujuisi hyvin. Sain viime viikolla tietää että kandista on tulossa arvosanaksi "erinomainen". Koska sillä hetkellä oli yleinen ahdistus päällä, jäin vain masentuneena miettimään niitä paria työni puutetta jotka arvosanan yhteydessä olevassa sanallisessa arvioinnissa oli mainittu. Älytöntä, vai mitä?

Pari päivää sitten Tiede -lehteä selaillessani silmiini kuitenkin osui jännitykseen liittyvä virke, joka ensimmäistä kertaa ikinä... Noh niin sanotusti  "meni jakeluun";

IMG_3883

Melko itsestään selvä asia, eikös? Mutta niinhän ne kaikki suuret oivallukset ovat. Tietysti on tyhmää tehdä joka jumalan asiasta niin merkityksellinen, että joutuu elämään puoli elämäänsä jännityksessä, mutta en vain ole vielä oppinut olemaan välittämättä siitä, mitä muut ihmiset minusta mahdollisesti ajattelevat. Esimerkiksi epäonnistuminen tentissä ei ole vain minun oma ongelmani, vaan minua harmittaa ajatella,  että opettaja pitää minua ehkä tyhmänä. Ihan kuin se nyt edes muistaisi minut sitä paperia tarkastaessaan...

Tällaisista hulluista ajatuksista olisi hyvä päästä eroon, mutta toisaalta on lohdullista ajatella, että jännittäminen vain kertoo minun tekevän asioita jotka oikeasti merkitsevät minulle jotain. Jos minua ei yhtään stressaisi se, miten onnistun tai pääsenkö oikeasti tekemään graduani sinne minne haluan, olisin varmaan väärällä alalla. Jos en jännittäisi ihmisten keskuudessa, näillä ihmisillä ei olisi minulle mitään väliä ja olisin jo lopullisesti sosiaalisesti menetetty tapaus.

Mutta minäpä välitän. Välillä vähän liikaa ja turhista asioista, mutta välitän kuitenkin. Kiitos Mikko Puttonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?