perjantai 10. lokakuuta 2014

Uimapukukierros!

IMG_5833

Ostinpa sitten tämmösen. Olen tuskaillut näiden uikkariasioiden kanssa jo pitkään, mistään kun ei tunnu löytyvän kunnollisia bikineitä tai uikkareita. Siis sellaisia, joissa voi oikeasti uida ilman että ne lähtevät päältä. Sellaisia, joissa tuntisi olonsa varmaksi. Kuvan Esther Williams -uikkari on tilattu herkullisia retrouikkareita myyvältä Brittifirma For Lunalta, ja saas nähdä miten se hoitaa asiansa.

IMG_5835

Malli on kyllä kiva ja väri herkullinen, mutta löytyy tästäkin (lähes 90€ maksaneesta!) simmarista pari miinuspuolta. Isoin niistä on tuo helvetillinen halterneck -olkain. Vihaan halterneckejä, hiukset jäävät aina sinne solmun väliin ja niskat kipeytyvät. Loogisesti suurin osa uikkareista ja biksuista on juuri niskalenkkimallisia, joten ajattelin että menköön sitten. Narut saa kuitenkin tarvittaessa solmittua vaikka suoraan selän taakse, ja uikkarin malli vaikutti muulta osin kivalta.

Toinen pikkumiinus on uikkarin koko. Kaupan sivuilla nimittäin suositeltiin, että jos arpoo kahden koon välillä, kannattaa valita näistä suurempi. Otin sitten koon 10, ja hitusen isohan se tietysti on! Tai ei varsinaisesti _iso_, mutta jos tämän uima-asun piti olla slimming ja vyötärön ja mahan controlled, niin enpä nyt tiedä. Kangas viruu sen verran, että oma mahani on kyllä lähinnä out of control. Pienempi koko olisi siis ehkä sittenkin saattanut olla sopivampi? Tai sitten nuo lupaukset timmimmästä figuurista olivat pelkkiä mainoslauseita.

Oli miten oli, huomenna uikkari pääsee tositoimiin, kun lähden akkainporukalla (!!!) Kolille kylpylöimään. En tosin tunne suurinta osaa seuruen jäsenistä, sillä sain kylpyläkutsun kälyltäni ja muut naiset ovat hänen kavereitaan. Mutta jospa minä sinne joukkoon mahdun.

IMG_5838
Katsokaas miten hienossa paketissa uikkari tuli!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Veri kiertämään

Ladataan
Tämmöstä tänään! Käykäähän muutkin luovuttamassa :) Toimii myös hyvänä tekosyynä olla menemättä lenkille. #SPR #Verenluovutus

Kävinpä sitten eilen luovuttamassa ekaa kertaa elämässäni verta. Olen jo pari vuotta aina veripalvelun mainoksen nähdessäni miettinyt että "pitäis mennä...", mutta ikinä ei ole tullut lähdettyä. Viime perjantaina sitten surffailin Veripalvelun nettisivuille tekemään osoitteenmuutosta Kantasolurekisteriin (johon liittymistä suosittelen myös kaikille!), ja huomasin etusivulla olevasta veribarometristä B- veren olevan lopussa. Sitten iski taas maailmantuska, olenhan itsekin beemiikka. Perjantaina en ehtinyt enää luovuttamaan, mutta varasin kipin kapin ajan tiistaille heti töiden jälkeen. Sain puhuttua vielä miehenkin mukaan, ensikertalainen hänkin.

Itse luovutus oli helppo ja suht nopea juttu. Ja ei, se ei tehnyt ollenkaan kipeää. Vaikka muuten tunnustaudunkin vähän neulakammoiseksi, veren ottaminen kyynärtaipeesta ei ole ollut minulle koskaan mikään ongelma. Jännitinkin etukäteen lähinnä hemoglobiinin mittausta, sillä en ole vuosikausiin antanut pistää itseäni sormenpäähän. Se tuntuu vaan niin inhottavalta!

Käyntiin mahtui vähän dramatiikkaakin, sillä huoneen toisella laidalla olevalla pedillä yksi luovuttaja pyörtyi hurjannäköisesti kesken kaiken. Ymmärtääkseni tällaisissa tilanteissa pyörtyminen voi helposti "tarttua", mutta sain pysyttyä onneksi rauhallisena ja veripussi täyttyi nopsasti ilman ongelmia tai heikotusta. Ari jäi reilun desin päähän "tavoitteesta", mutta hyvin meni hänelläkin. Luovutuksen jälkeen tarjolla oli mehua, kahvia, kolmioleipiä ja pullaa. Hyvä palvelu siis kaikin puolin! Molemmille jäi käynnistä hyvä fiilis ja mennään varmaan heti ensi vuonna uudestaan.

Loppuillan saikin hyvällä omallatunnolla vain herkutella ja löhöillä sohvalla. Enkä ajatellut kyllä mennä lenkille vielä tänäänkään, kun on kerrankin niin hyvä tekosyy käytössä :D

IMG_5822

Huomasittehan muuten, että miesten väinen seksikään ei ole enää keväästä lähtien ollut pysyvä este verenluovutukselle! Edelleen siitä seuraa kahdentoista kuukauden luovutuseste, mutta suunta on sentään oikea. Ei se  HI-virus nimittäin katso ihmisen sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Mysteerimuhkura

Ääks, taas on jäänyt vähän tämä kirjoittaminen. Kaikennäköistä jännää ja vähemmän jännää on tapahtunut, mutta pyhitetään nyt tämä postaus pienelle "sairaskertomukselle". Kävin nimittäin muutama viikko sitten elämäni ensimmäisessä (siis sellaisessa jossa olen ite kuvattavana) MRI -kuvauksessa poskessani vuosikausia olleen patin takia.

IMG_5815
Kuva ei liity mitenkään. Piti vaan periaatteesta laittaa joku kuva, joten laitoin tietysti kuvan herkuista.

Vuonna 2010 huomasin ensimmäisen kerran kivuttoman, ihonalaisen soikiomaisen patin poskessani. Säikähdin vähän, mutta työnsin asian mielessäni taka-alalle, sillä olimme juuri lähdössä lomalle Turkkiin. Kuukaudet ja vuodet pääsivät kulumaan ja aina välillä patti kävi mielessäni, muttei missään vaiheessa kunnolla vaivannut fyysisesti tai psyykkisesti (mikä on ironista kun ottaa huomioon,  että normaalisti luulen sairastavani syöpää ja olevani raskaana heti kun on vähänkin outo olo). Tänä keväänä viimein varasin ajan YTHS:lle selvittääkseni lopulta, että mistä on kysymys. Oikeastaan varasin ajan vain huvikseni, sillä olin jo tietysti googlaillut kaiken mahdollisen maallikkoystävällisen tiedon sylkikivistä, kasvaimista ynnä muista ja tiesin, että todennäköisesti pahimmillaankin kyseessä olisi hyvälaatuinen muutos.

YTHS lääkäri ei taaskaan pettänyt ammattitaidollaan, vaan löysi muhkuran hankalasta paikasta (osittain poskiluun kaaren alla piilossa) huolimatta helposti ja antoi lähetteen Terveystalolle ultraäänitutkimukseen. Terveystalon röntgenlääkäri oli hyvin asiantuntevan oloinen hänkin, ja ultrassa löytyikin heti epämääräinen (=ei selkeästi rasva- eikä sylkirauhaskudosta oleva) pari senttiä kanttiinsa oleva resistenssi. Sain YTHS:n kautta lähetteen korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalle. Polilääkäreillä oli vähän hankaluuksia paikallistaa mysteeripattiani eikä siitä saanut hankalan sijainnin vuoksi otettua näytettä, joten sain lähetteen pään ja kaulan alueen magneettikuvaukseen. Pattia epäiltiin ensisijaisesti rasvakudoksesta peräisin olevaksi lipoomaksi, itse veikkasin joko lipoomaa tai pleomorfista adenoomaa.

Noh, tulokset tulivat joku viikko sitten ja ylläripylläri, radiologi oli löytänyt magneettikuvista vain "epämuodostuneen" laskimon. Laskimon?!  Eikö ultran tehnyt röntgenlääkäri muka olisi tunnistanut verisuonta? Ja mistä lähtien verisuonet ovat olleet tuollaisia pyöreitä "irtonaisia" palluroita?

Eipä siinä, kai se on vaan uskottava. Enkä minä nyt edelleenkään pelkää mitään vakavaa, joten olkoon mikä hyvänsä ja katsellaan sitten lisää, jos se alkaa sieltä vaivaamaan. Olenkin lähinnä suhtautunut näihin kaikkiin tutkimuksiin suurella mielenkiinnolla, ja hirveästi syyhyttäisi saada ne magneettikuvat omiin käsiinsä. Ehdin nähdä kuvista vastaanotolla vain vilauksen, mutta olihan se nyt huisia nähdä omat aivonsa! Olisi ehkä maailman siisteintä kun saisi kaikessa rauhassa kotikoneella tutkailla kuuppansa yksityiskohtia! Tietääkö joku, että voiko noita julkisella otettuja kuvia saada itselleen? Ottavatko siellä itseensä ja luulevat, että haluan näyttää niitä yksityiselle lääkärille? Vai pitävätkö muuten vaan kahelina? :D



Tältä se kuva (tai kuvat) suurin piirtein näytti. On se vaan ihmeellistä tuo fysiikka (ja tekniikka)! Kuva täältä.