torstai 17. joulukuuta 2015

Hyvin menee

Jännästi sitä ei tule tännekään kirjoiteltua silloin kun asiat luistaa hyvin. Kauhean taitava olen kyllä valittamaan ja märehtimään ikäviä asioita, mutta positiivisista asioista on paljon hankalampi kertoa. Mutta tässä niitä nyt tulee viimeisen kuukauden edestä:
Olen saanut jatko-opinto-oikeuden ja nuoremman tutkijan paikan yliopistolta (= oikeita töitä!), ja mikäli WebOodia on uskominen, olen ilmeisesti valmistunut eilen filosofian maisteriksi. Pari viikkoa sitten muutimme myös miesihmisen kanssa suurempaan ja kivempaan (vuokra)asuntoon, lähemmäs keskustaa ja satamaa.

IMG_8528

Uudessa kämpässä parasta on tilan lisäksi leveät ikkunalaudat, parveke ja vaatehuone. Siis vaatehuone! Ok, joku voisi sanoa sitä vain komeroksi, mutta siinä on ovi, hyllyjä ja lamppu katossa, joten lasken sen huoneeksi.

IMG_8537


IMG_8530


IMG_8552


IMG_8588

Nyt kun viimeisetkin tutkintoon kuuluvat kirjatentit on tentitty, ajattelin että voisi olla oikea aika palata Tylypahkan käytäville. Olen sitä ikäluokkaa joka on kasvanut lapsuutensa/varhaisnuoruutensa Harry Potterin kanssa, ja joskus osasin kirjat lähes ulkoa. Nyt ajattelin vetäistä ne kaikki ensimmäistä kertaa alkuperäiskielellä.

IMG_8592


IMG_8594


Pää tuntuu yhtä aikaa tyhjältä ja täydeltä. Ylihuomenna olisi tarkoitus lähteä muutamaksi päiväksi Tallinnaan lomailemaan, ja sittenpä onkin heti joulu ja uusivuosi. Ja vuodenvaihteen jälkeen pitäisi aloittaa toden teolla sitä omaa väitöskirjaprojektia. Jännittää. Kohta on varmaan pakko tapahtua jo jotain ikävääkin?

lauantai 31. lokakuuta 2015

Kätevä emäntä

Olen kerran jos toisenkin valitellut, ettei kaupoista löydy kunnollisia (kestäviä, hyvännäköisiä, ei orjatyöllä tuotettuja) vaatteita. Lopulta päätin tehdä asialle jotain; ostin käytetyn ompelukoneen ja rupesin ompelemaan.

Nyt täytyy mainita, että minähän en missään nimessä ole mikään käsityö-, varsinkaan tekstiilityöihminen! Jos olisin saanut valita, olisin peruskoulussa ollut puutöissä. Valitettavasti en kuitenkaan koskaan päässyt vaikuttamaan asiaan, sillä opettajamme "unohti" kertoa meille (useista tiedusteluistani huolimatta), että milloin ja miten se päätös pitäisi tehdä. Nuoremmat siskoni pääsivät molemmat puutöihin, ja olen meistä kolmesta ainoa joka kärvisteli vuosia neulomassa villasukkia ja ompelemassa vekkihameita. Olin käsitöissä melko surkea, mutta ompelukoneen langoitus ja perus neulonta upposivat sentään selkärankaan.

Ajattelin aloittaa uuden ompeluharrastukseni jostain helposta, ja tekaisin koristetyynyliinan (vetoketjulla ja tupsuilla!!!):

IMG_8418

Tyynyliinan jälkeen oli vuorossa helppo, pyöreästä kirppispöytäliinasta tehty kellohame. Käytännössä minun tarvitsi siis leikata vain reikä liinan keskelle ja askarrella vyötärönauha (meni päin helvettiä):

IMG_8400

Kevyen aloittelun jälkeen olivin vuorossa se varsinainen Master Piece. Kutsun tätä Twin Peaks -hameeksi (kuka arvaa miksi?):

IMG_8391


IMG_8390

Kuvion huomiointi. Vetoketju. Vinonauha helmassa. Ei kuulkaas ollut helppo nakki! Varsinkin kun halusin vaakaraidan pysyvän vaakaraitana, mikä tarkoitti ettei helmaa saanut leikata liian kaarevaksi. Samalla kuitenkin halusin leveän hameen, enkä mitään kotelomallia. Näissä kuvissa helma on vielä huolittelematta, mutta ompelin siihen tosiaan mustan vinonauhan. Paljonhan tässäkin hameessa tapahtui virheitä, mutta tuli siitä kuitenkin ihan käyttökelpoinen. Seuraava haaste olisikin opetella ompelemaan yläosia, se vaatii sitten jo kaavojen käyttöä ja kammoksumaani hihojen istutusta.

IMG_8380
Tein kaikessa ahkeruudessani myös mokkapaloja viime viikonloppuna. Kyllä tässä nyt ollaan oikein vaimomateriaalia, nih!



Onko teissä lukijoissa ompeluihmisiä? 

maanantai 5. lokakuuta 2015

New Ink

Heippa!

Syksy on lähtenyt käyntiin kiireisesti. Olen järjestellyt jatko-opintoasioita ja (vaihtelevalla menestyksellä...) koittanut opiskella vielä viimeisiä nykyisestä tutkinnosta puuttuvia kursseja. Nyt kun gradukin on takana päin, minun ja tutkintotodistuksen välissä ei ole periaatteessa muuta kuin kirjatenttejä. Harmi vaan että vihaan kirjatenttejä, ja tekisin mieluummin vaikka toisen gradun kuin lukisin  jotain Limnologya. Ihan tosissani.

Ja koska elämässäni ei ole juuri mitään muuta älykästä sisältöä kuin opiskelu, hypätään suoraan otsikon aiheeseen. Ostin nimittäin viikonloppuna tämmösen:

IMG_8236

Siis uuden tatuoinnin! Olin perjantaina Kuopio tattoo expo -tapahtumassa, ja siellä kierrellessäni päädyin extempore varaamaan ajan helsinkiläiseltä Hannelta. Tai noh, olinhan minä jo ennen tapahtumaa laskeskellut, etten periaatteessa kuole nälkään jos sijoitan parisataa euroa tatuointitaiteeseen...  Halusin kolme punaista ruusua kyynärpään yläpuolelle, ikään kuin tilanjakajaksi; tilaa jää vielä hauiksen ja olkapään väliin joskus tulevalle susihukalle, ja myös koko kyynärvarsi jää vapaaksi. Varovainen haaveni on saada tuosta vielä joskus kokonainen hiha aikaiseksi. Ideoita ainakin riittää!

IMG_8252

Olkavarren tatuoiminen tuntui melko erilaiselta kuin lavan (jonne siis otin edellisen kuvani). Selässä ei tunnetusti ole kovin hyvä tuntoaisti, ja siellä neulaaminen tuntui paikoitellen jopa miellyttävältä rapsutukselta. Tämän ruusukuvan tekeminen sen sijaan tuntui ihan puhtaasti epämiellyttävältä koko kolmituntisen urakan ajan, ja loppuajasta kiristelin jo vähän hampaitani. Mutta edelleenkään kyseessä ei ollut mikään sietämätön kipu, ja selvisin ihan kunnialla.

IMG_8257


Lopuksi pitää vielä kehaista, että olen saanut pidettyä kasvin elossa jo kolme viikkoa! Äidiltä saatu muratti suorastaan kukoistaa:


IMG_8259

Kätevänä ihmisenä tekaisin myös joku viikko sitten unisiepparin. Siitä ei tullut niin kaunis ja kukoistava...

IMG_8278

Mutta näkyypähän oma kädenjälki, eipähän kukaan erehdy luulemaan jotta on torilta ostettu!

tiistai 8. syyskuuta 2015

Karhunpolku: Ruunaa-Änäkäinen

Vajaa pari viikkoa sitten heitimme miehen kanssa vajaan 40 kilometrin lenkin Lieksassa, Karhunpolulla. Karhunpolku on Pohjois-Karjalassa sijaitseva, itärajalla kulkeva 133 kilometrin mittainen vaellusreitti, jonka maisemat vaihtelevat suosta metsiin ja harjuihin. Meillä oli aikaa vain kaksi päivää, joten kävelimme reitistä tosiaan vain lyhyen pätkän, Ruunaan retkeilykeskuksesta Änäkäiselle.

IMG_7787


IMG_7788


IMG_7792

Lähdimme liikenteeseen lauantaina puoliltapäivin. Vaan eipä ehditty kovin kauaa taivaltaa, kun onnistuimme jo eksymään. Tai no, kyseessä ei ollut varsinaisesti eksyminen, mutta maastossa olevat polut ja merkinnät eivät käyneet yhtään yksiin kartan kanssa. Alueella risteili myös muita reittejä ja pelkona oli, että päätyisimme pahimmillaan kävelemään väärään suuntaan. Aikamme siinä haahuiltiin, kunnes päätimme kävellä osan matkasta varmuuden vuoksi tietä pitkin.


IMG_7798


IMG_7799


IMG_7800

Ruunaan matkailussa pidimme ensimmäisen tauon. Ari osti itselleen munkkikahvit, minä tyydyin eväspähkinöihin ja suklaaseen. Ruunaan alueelta pois selvittyämme kartta ja reitti alkoivat selkiytyä, sillä metsässä ei risteillyt enää "kilpailevia reittejä". En kyllä silti voi suositella käyttämäämme Pohjois-Karjalan vaellusreittioppaan karttaa, sillä esimerkiksi varmaan puolet matkalla vastaan tulleista metsäautoteistä oli sellaisia joita ei kartassa näkynyt. Hirveän vaikeaa yrittää pysyä kartalla, kun ei ole kunnollisia maamerkkejä joiden avulla paikantaa itsensä paperilta!

IMG_7805


IMG_7807

Viiden hujakoilla saavuimme suunnitellulle lounaspaikalle, Niskavaaran laavulle. Kävellessä nälkää ei oikein ehdi tuntemaan, mutta kyllä se ruoka jo tuossa vaiheessa maistui!

IMG_7814


IMG_7812


IMG_7817
Perus pussipastaa päivälliseksi.

Ruoan jälkeen keitimme vielä kahvit. Kahvi oli pannukahviksi aika hyvää, ja erityisesti minua ilahdutti maitojauheesta tehdyn maidon "aitous": eron kyllä huomaa jos hörppää jauhemaitoa paljaaltaan, mutta kahvin valkaisuaineena se menee ainakin minulle läpi kuin väärä raha!

IMG_7822


IMG_7823


IMG_7825


IMG_7826

Noin tunnin mittaisen ruokatauon jälkeen alkoi raskain osuus. Matkaa yöpaikkaan oli kymmenen kilometriä, ja heti ensimetreillä alkoi sataa vettä. Kastuimme läpimäriksi, alkoi tulla pimeä ja maasto muuttui hankalaksi. Harjujen päälle oli kaatunut kesän myrskyjen seurauksena puita, joiden yli oli hankala kiivetä rinkka selässä parinkymmenen kilometrin kävelyn jälkeen. Pahimmillaan jouduimme kiertämään tuulenkaatoja harjun märässä rinteessä rypien.

Saavuimme yöpaikkaamme Piilosen laavulle yhdenksän jälkeen ilalla. Oli jo melko pimeää, mutta näimme nippa nappa pystyttää oman kangaslaavumme yöpymistä varten. Ennen nukkumaanmenoa teimme vielä nuotion ja lämmittelimme hetken sen edustalla, minä yritin huonolla menstyksellä kuivatella sateessa kastunutta makuualustaani. Jalat olivat molemmilla kipeät ja rakoilla, märkien sukkien aiheuttamasta hankauksesta johtuen. Ja 25 kilometrin päivämatka oli ehkä muutenkin vähän liikaa...

IMG_7838

Yö meni viileissä merkeissä. Kastunut ja ohut makuualustani ei pitänyt maasta hohkavaa kylmyytä kovin hyvin loitolla kaikkein pimeimpinä ja viileimpinä sydänyön tunteina, mutta aamuyöstä alkoi tulla jo suheellisen lämmin. Heräsimme ennen kahdeksaa aamu-usvaan ja kömmimme aamupalalle.


IMG_7849


IMG_7850
Haltin kangaslaavu. Yksi puukeppi sanoi sopimuksensa irti.


Aamupalaksi paistoin motivaatiopannareita. Olin sekoittanut kotona valmiiksi amerikkalaisten pannukakkujen jauhoseoksen, joten nyt ei tarvinnut muuta kuin lisätä neste ja muna, ja paistella menemään. Pannarit kohottivat mielialaa mukavasti viileän ja vähän huonosti nukutun yön jälkeen.

IMG_7843


IMG_7848

Minä olin pakannut rinkkaani mukaan myös Fivefingersit, ja se oli ehdottomasti oikea päätös. Märkien vaelluskenkien survominen kipeisiin rakkojakoihin ei nimittäin aamulla kauheasti houkutellut! Vaelluskengät saivat siis mennä rinkkaan, ja menopeleiksi vaihtuivat varvastossut:

IMG_7883

Vaeltamisen ja retkeilyn yhteydessä meuhataan aina hyvien vaelluskenkien tärkeydestä, ja osittain siksi en nytkään uskaltanut läteä kahden päivän reissuun fivefingersseissä. Päivämatkoja olen niissä kuitenkin kulkenut ihan vaivatta, ja nytkin ne ohuista pohjistaan huolimatta tuntuivat paljon vaelluskenkää paremmilta kipeissä jaloissa. Ehkä pitäisi joku kerta uskaltautua reissuun kokonaan paljasjalkakengissä, ja jättää ne herkästi hiertävät vaelluskengät kotiin?

IMG_7853


IMG_7883
Kofeiinisuklaan voimin taivallettiin.


Pakkasimme kamamme ja olimme aamuyhdeksän jälkeen jälleen liikkeellä. Tuulenkaatoharjut olivat onneksi ohi, mutta matka (~13km) tuntui silti pitkältä. Asiaa ei auttanut myöskään se paska kartta, josta ei saanut yhään selvää kuinka pitkällä ollaan menossa.

IMG_7855


IMG_7857


IMG_7860


IMG_7868


IMG_7869


IMG_7882


IMG_7886


IMG_7885


IMG_7874

Lopulta saavuimme Änäkäisen parkkipaikalle. Olo oli väsynyt mutta tyytyväinen, selvittiinpäs!


Ensi viikolla olisikin vastassa astetta suurempi koitos, nimittäin Oulangan Karhunkierros. No, ei sekään sentään kokonaan, mutta mahdollisesti 50-60 kilometrin pätkä. Se tulee todennäköisesti olemaan tätä Karhunpolkua paljon haastavampi reissu, sillä reitti sisältää ilmeisesti aika hapokkaita nousuja tuntureille. Mutta maisemien pitäisi myös olla sen mukaiset! Tämä Lieksan Karhunpolku oli hyvin perinteistä Itä-Suomalaista pöpelikköä, toki harjuilla on ihan kiva kävellä ja niiltäkin on välillä ihan kivoja näköaloja, mutta muuten se on pelkkää petäjää petäjän perään.



perjantai 28. elokuuta 2015

Elokuussa tapahtuu

Elokuun alussa teimme miehen kanssa pienen "kesälomareissun", eli pidimme pitkän viikonlopun ja lähdimme käymään kummipoikani syntymäpäivillä Mäntsälässä. Koska olen Maailman Paskin Kummitäti Tmi., en ollut käynyt kummipojan luona vuosiin. Ja vaikka olen olevinaan jo aikuinen, en ole vielä ihan tottunut sukuloimaan "yksinäni", vanhempien luona asuessa sitä kulki heidän mukanaan.

Ja kun nyt Etelä-Suomeen oltiin menossa, päätimme pistäytyä samalla reissulla nopeasti myös Helsingissä. Koska lähtö oli torstaina heti työpäivän jälkeen, ensimmäinen etappi oli Järvenpää ja Vanhakylän Kartanon leirintäalue. Se oli todella siisti ja viihtyisä paikka, runsaasti tilaa teltoille ja matkailuautoille. Lisäksi alueella oli frisbeegolfrata, kesäteatteri ja kaksi lammaslaumaa.

ajelu


lampaat

määräys
Suihkuun saa vissiin viedä sitten esimerkiksi rottia ja kaneja? 

Leirintäalueella nukutun yön jälkeen ajelimme Helsinkiin, jätimme auton Itiksen parkkitaloon ja suuntasimme metrolla keskustaan. Aikaa ei ollut mitenkään älyttömästi, joten kävimme oikeastaan vain Lushilla, Stockmannilla ja syömässä.

lush


lushiet


syömingit

Helsingistä matka jatkui Mäntsälään. Tietääkö kukaan Mäntsälästä muuta kuin Mäntsälän kapinan? Minä en tiennyt ainakaan. En kyllä tiedä kauheasti siitä Mäntsälän kapinastakaan, menee samaan sarjaan Mainilan laukausten ja kristalliyön kanssa; taottu päähän joskus alakoulussa ja nimen lisäksi mitään muuta niistä ei juuri muista :D

Kummipojan synttärikemut menivät ihan kivasti. Vilkas kahdeksanvuotias oli hän, vähän harmittaa kun en itse oikein osannut jutella mitään. Seuraavana päivänä päätimme lähteä vielä Porvooseen, koska kumpikaan meistä ei ollut käynyt siellä aiemmin. Oikein nätti ja kompakti ksäkaupunki! Rantakadulla oli paljon ihania pikkuputiikkeja, jotka olivat auki vielä reilusti iltapäivälläkin.


porvoo

Koska olemme budjettimatkaajia, päädyimme yöpymään Sondbyn ilmaiselle telttailualueelle. Vähän jännitti että millainen paikka on kyseessä, mutta sehän olikin oikein siisti ja hyvin pidetty. Meren rannalla sai pienestä sateesta huolimatta oikein makoisat yöunet. Yksinkään ei tarvinnut olla, sillä alueella oli kolme muutakin telttaporukkaa. - Ihan tavallisia ihmisiä, ei mitään narkkariraiskareita joista äitini ehti jo pelotella :D


sundby


sundby2


laavu


pelastusvene


sunet


meri


Ja sunnuntaina suuntasimmekin sitten kotiin. Tämä reissu olikin meidän automme ensimmäinen ja viimeinen pidempi reissu, sillä pari viikkoa tuon jälkeen kävi näin:

kolari

Itse en ollut tuossa rytäkässä mukana, ja mies (sekä muut osapuolet) selvisi onneksi säikähdyksellä ja pienillä ruhjeilla! Ainesta olisi ollut paljon pahempaankin, Arilla oli nimittäin satanen vauhtia ja yhtäkkiä hänen eteensä kimposi toiselta kaistalta auto kylki edellä. Ihme ettei kellekään käynyt pahemmin. Joten muistakaa muutkin tästä eteenpäin, että kun odotatte vuoroanne risteyksessä, älkää kääntäkö renkaita valmiiksi. Jos siinä tilanteessa sattuu peräänajo, autonne sinkoaa niine hyvineen vastaantulijoiden kaistalle, ja sitten voi tulla ruumiita. Ei voi kun kiittää tuota meidänkin johtotähteä: vaikka kyseessä oli kaksikymmentä vuotta vanha auto, se selviytyi tuosta tärskystä yllättävän hyvin! Minä jopa vähän liikutuin kun kävin viimeisen kerran katsomassa tuota autonraatoa ja hakemassa sieltä kamojani pois.

Että semmonen elokuu täällä.