perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kesän alku

flägä

Juhannus tuli ja meni ja kesä alkoi. Sain jussipäivänä gradun laitettua viimein ohjaajille luettavaksi, saa nähdä tuleeko sieltä vielä jotain viimehetken korjausehdotuksia. Tavallaan toivon ettei tule, sillä alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää koko gradu. Nytkin on niin vapautunut olo, kun se ei ole enää omissa käsissä pyörimässä ja muistuttelemassa olemassaolostaan! Tekstin oikoluku tuntui erityisen kamalalta, huomaa että suomen kielen opinnoista on jo neljä vuotta... Jos pilkutuksessani oli vielä jotain tolkkua kandin kanssa, niin eipähän ole enää. Ja kyllä sinne ihan rehellisiä kirjoitusvirheitäkin oli päässyt lipsahtamaan, esimerkiksi tällainen pikku freudilainen heti ensimmäisessä lauseessa:

gradu2

Ja itse en tuota edes huomannut, onneksi annoin miehen lukea tiivistelmän ennen arvioitavaksi lähettämistä...
Mitäs muuta? Aika samaa jollotusta kuin tähänkin asti. Juhannuksen vietin perinteisesti mökillä, sieltä ovat useimmat tämän postauksen kuvatkin. Se huono puoli tuossa Instagramissa on, että kaikki tulee kuvattua nykyään kännykällä ja aika harvoin jaksaa kaivaa ihan oikean kameran esille. Mutta mennään nyt näillä.

kaari
Juhannuksen vaihtelevassa säässä nähtiin useita sateenkaaria. Onkohan tämä nyt semmonen Jumalan sateenkaari, vai syntinen homosateenkaari? ;)

sangria

Mitään suuria kesäsuunnitelmia minulla ei ole, sillä mies sai kesätöitä ja niistä ei luonnollisesti lomaa ole. Ja eipähän niitä lomia minullekaan virallisesti kerry, ei sen puoleen. Alkukesästä haaveilin vielä jostain festareista, mutta ne pirulaiset ovat nykyään todella kalliita! Mieluummin laittaa nekin rahat säästöön, sillä lähiaikoina on pukannut pientä matkakuumetta. Olen jo pitkän aikaa halunnut käydä Marokossa, joten sinne olisi haaveissa lähteä kunhan matkakassa on koossa ja aikataulu sallii. Saa antaa vinkkejä käyntikohteista ja edukkaista majoituksista ja lennoista! 

mirrit

saaga
Nappasin yöttömänä yönä kilpailukuvan Kalevalakorun MySAAGA Instagram -kilpailuun. Voitin kisasta jo aiemmin kuvassa oikeassa reunassa näkyvän spektroliitti -helan, mutta pitihän se osallistua vielä uudelleen kun oli niin kiva aihe (#kesäilta) :D

veneily

kesäkeitto


Kuulumisiin!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Edistystä

..Opinnoissa nimittäin. Tässä hymyilee viimein tuore LuK, eli luonnontieteiden kandidaatti:

IMG_6764


IMG_6713

Arpaonneakin sattui kohdalle pari viikkoa sitten. Kalevalakorulla on kesän ajan menossa MySAAGA-aiheinen Instagram-kilpailu, ja minä olin yksi toukokuun onnekkaista voittajista. Palkinnoksi valitsin hopeisen spektroliittikoristeisen helan (kuvassa oikeassa reunassa):

IMG_6720


Muuta ihmeellistä tässä ei olekaan tapahtunut. Gradu junnaa paikallaan, kynnys lähettää se arvioitavaksi on hirveän suuri... En edes tavoittele mitään 5/5 tulosta, mutta silti jotenkin ahdistaa. Vaan jospa se siitä. Nyt pitää yrittää nauttia tästä alkavasta kesästä!

IMG_6728


IMG_6766