lauantai 31. lokakuuta 2015

Kätevä emäntä

Olen kerran jos toisenkin valitellut, ettei kaupoista löydy kunnollisia (kestäviä, hyvännäköisiä, ei orjatyöllä tuotettuja) vaatteita. Lopulta päätin tehdä asialle jotain; ostin käytetyn ompelukoneen ja rupesin ompelemaan.

Nyt täytyy mainita, että minähän en missään nimessä ole mikään käsityö-, varsinkaan tekstiilityöihminen! Jos olisin saanut valita, olisin peruskoulussa ollut puutöissä. Valitettavasti en kuitenkaan koskaan päässyt vaikuttamaan asiaan, sillä opettajamme "unohti" kertoa meille (useista tiedusteluistani huolimatta), että milloin ja miten se päätös pitäisi tehdä. Nuoremmat siskoni pääsivät molemmat puutöihin, ja olen meistä kolmesta ainoa joka kärvisteli vuosia neulomassa villasukkia ja ompelemassa vekkihameita. Olin käsitöissä melko surkea, mutta ompelukoneen langoitus ja perus neulonta upposivat sentään selkärankaan.

Ajattelin aloittaa uuden ompeluharrastukseni jostain helposta, ja tekaisin koristetyynyliinan (vetoketjulla ja tupsuilla!!!):

IMG_8418

Tyynyliinan jälkeen oli vuorossa helppo, pyöreästä kirppispöytäliinasta tehty kellohame. Käytännössä minun tarvitsi siis leikata vain reikä liinan keskelle ja askarrella vyötärönauha (meni päin helvettiä):

IMG_8400

Kevyen aloittelun jälkeen olivin vuorossa se varsinainen Master Piece. Kutsun tätä Twin Peaks -hameeksi (kuka arvaa miksi?):

IMG_8391


IMG_8390

Kuvion huomiointi. Vetoketju. Vinonauha helmassa. Ei kuulkaas ollut helppo nakki! Varsinkin kun halusin vaakaraidan pysyvän vaakaraitana, mikä tarkoitti ettei helmaa saanut leikata liian kaarevaksi. Samalla kuitenkin halusin leveän hameen, enkä mitään kotelomallia. Näissä kuvissa helma on vielä huolittelematta, mutta ompelin siihen tosiaan mustan vinonauhan. Paljonhan tässäkin hameessa tapahtui virheitä, mutta tuli siitä kuitenkin ihan käyttökelpoinen. Seuraava haaste olisikin opetella ompelemaan yläosia, se vaatii sitten jo kaavojen käyttöä ja kammoksumaani hihojen istutusta.

IMG_8380
Tein kaikessa ahkeruudessani myös mokkapaloja viime viikonloppuna. Kyllä tässä nyt ollaan oikein vaimomateriaalia, nih!



Onko teissä lukijoissa ompeluihmisiä? 

maanantai 5. lokakuuta 2015

New Ink

Heippa!

Syksy on lähtenyt käyntiin kiireisesti. Olen järjestellyt jatko-opintoasioita ja (vaihtelevalla menestyksellä...) koittanut opiskella vielä viimeisiä nykyisestä tutkinnosta puuttuvia kursseja. Nyt kun gradukin on takana päin, minun ja tutkintotodistuksen välissä ei ole periaatteessa muuta kuin kirjatenttejä. Harmi vaan että vihaan kirjatenttejä, ja tekisin mieluummin vaikka toisen gradun kuin lukisin  jotain Limnologya. Ihan tosissani.

Ja koska elämässäni ei ole juuri mitään muuta älykästä sisältöä kuin opiskelu, hypätään suoraan otsikon aiheeseen. Ostin nimittäin viikonloppuna tämmösen:

IMG_8236

Siis uuden tatuoinnin! Olin perjantaina Kuopio tattoo expo -tapahtumassa, ja siellä kierrellessäni päädyin extempore varaamaan ajan helsinkiläiseltä Hannelta. Tai noh, olinhan minä jo ennen tapahtumaa laskeskellut, etten periaatteessa kuole nälkään jos sijoitan parisataa euroa tatuointitaiteeseen...  Halusin kolme punaista ruusua kyynärpään yläpuolelle, ikään kuin tilanjakajaksi; tilaa jää vielä hauiksen ja olkapään väliin joskus tulevalle susihukalle, ja myös koko kyynärvarsi jää vapaaksi. Varovainen haaveni on saada tuosta vielä joskus kokonainen hiha aikaiseksi. Ideoita ainakin riittää!

IMG_8252

Olkavarren tatuoiminen tuntui melko erilaiselta kuin lavan (jonne siis otin edellisen kuvani). Selässä ei tunnetusti ole kovin hyvä tuntoaisti, ja siellä neulaaminen tuntui paikoitellen jopa miellyttävältä rapsutukselta. Tämän ruusukuvan tekeminen sen sijaan tuntui ihan puhtaasti epämiellyttävältä koko kolmituntisen urakan ajan, ja loppuajasta kiristelin jo vähän hampaitani. Mutta edelleenkään kyseessä ei ollut mikään sietämätön kipu, ja selvisin ihan kunnialla.

IMG_8257


Lopuksi pitää vielä kehaista, että olen saanut pidettyä kasvin elossa jo kolme viikkoa! Äidiltä saatu muratti suorastaan kukoistaa:


IMG_8259

Kätevänä ihmisenä tekaisin myös joku viikko sitten unisiepparin. Siitä ei tullut niin kaunis ja kukoistava...

IMG_8278

Mutta näkyypähän oma kädenjälki, eipähän kukaan erehdy luulemaan jotta on torilta ostettu!