tiistai 26. tammikuuta 2016

Valmistujaiset

Pidin toissa viikonloppuna pienet valmistujaiskahvit sukulaisille. Oli mukava päästä leipomaan vähän isommalle porukalle, ja ylipäätään saada vieraita välillä meillekin päin.

IMG_8690


IMG_8693


IMG_8686


IMG_8695


IMG_8702


IMG_8697


Valmistumisesta on vähän hassu fiilis. Tarkemmin sanoen minusta ei tunnu siltä, että olisin juuri valmistunut, niin syvälle se opiskelijaidentiteetti ehti juurtua! Tosin opiskelija kai se on jatko-opiskelijakin, vaikka itse lasken sen enemmän työksi.

Se osa minusta, joka jotenkin sisäistää perusopintojen olevan nyt ohi, on vähän ahdistunut. Olen voinut jo pari vuotta höntsäillä menemään pää pilvissä ja olla vaivaamatta itseäni asioilla sillä varjolla, että olen "vain opiskelija". Nyt pitäisi sitten yhtäkkiä olevinaan olla varteenotettava tutkija ja ihminen (kyllä, myös jälkimmäinen tuottaa ongelmia...), ja osata ne kaikki menetelmät jotka on opetettu jo kymmenen kertaa, ja joita en "vain opiskelijana" ole painanut tarpeeksi hyvin mieleeni. Samalla olen tullut myös kiusalliset tietoiseksi siitä, miten epäsosiaalinen urpo olen ollut tässäkin työpaikassa. "Vain opiskelijana" en liikaa märehtinyt epäsosiaalisuuttani ja kyvyttömyyttäni tutustua ihmisiin, mutta nyt se alkaa pikkuhiljaa vaivata. Minun pitäisi mahdollisesti pyytää jopa apua tyypeiltä, joita olen hädin tuskin tervehtinyt käytävällä!

Mutta koska tammikuuta on kulunut vasta kolme viikkoa, en todellakaan voi antaa lamauttavan ahdistuksen ja itsesäälin iskeä jo nyt. Sille tulee varmasti parempiakin hetkiä.

IMG_8716


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?