keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Talvi 2015/16 on perseestä

Siihen lopputulokseen olen tullut.

Ensin sitä vitun talvea sai odottaa tammikuuhun asti. Sitten alkoivat kovat pakkaset, lunta ei edelleenkään paria senttiä enempää. Sitten kun lunta viimein tuli, alkoivat suvikelit heti parin viikon päästä, ja sulaminen on jo hyvässä vauhdissa. Tänäänkin satoi vettä kun tulin töistä. Siis helmikuussa! Ei ole näillä leveysasteilla eläjä tällaiseen tottunut! Kun viimein viime talvena löysin talviulkoilulajin jota siedän (lumikenkäily), niin ehhei, sitten ei enää kunnon talvia tulekaan.

Mutta eivät pelkät huonot ilmat minua näin tuohtuneeksi saa vaan se, että olen jatkuvasti kipeänä.

juoma

Ennen olin tyyppi joka kehui ihmisille omaavansa hyvän vastustuskyvyn ja sairastavansa vain muutaman vuoden välein, mutta nyt olen jo kolmatta kertaa kipeänä tänä vuonna. Uutenavuotena oli ensimmäinen pikkuflunssa, pari viikkoa sitten oli jo ihan kunnon kuumetauti (minulla, jolla ei ikinä ole kuumetta!), ja nyt on joku ihan hirveä pöpö kurkussa. Vituttaa, koska ei varsinaisesti kiinnostaisi olla poissa töistä heti ensimmäisen parin kuukauden aikana, ja kunto sen kuin laskee sängynpohjalla maatessa.

Sekin ottaa koteloon, ettei kurkkukipuun ole ilmeisesti olemassa mitään kunnon lääkettä. Siis aikana, jona voidaan tehdä elinsiirtoja, keinosydämiä ja aivoleikkauksia?!

Ja ei, ei auta Strepsils (siis auttaako se muka ketään?!), Bafucin, Burana, Panadol, Aspirinilla kurlaaminen, suolavedellä kurlaaminen, tämä juoma, oliiviöljy tai vodka. Neuvoja kurkkukivusta selviämiseen tuntuvat netissä jakelevan ihmiset, joilla ei ole kunnon kurkkukipua koskaan ollutkaan: kun ollaan siinä pisteessä, että joutuu sylkemään jatkuvasti lavuaariin koska ei kärsi niellä, ei hirveästi jotkut luontaistuotteet, yskänpastillit ja sitruunalitkut auta. Koska mitään vaaleita peitteitä ei nielussani ole sen paremmin kuin kuumettakaan (mikä tosin ei varmaan ole ihmekään tällä lääkemäärällä...), en ole vielä mihinkään nielunäytetesteihin kiirehtinyt. Virushan se varmasti kuitenkin on. Ja jos olen oikein Käypähoitoa ja muita lähteitä ymmärtänyt, edes sairaalassa ei ole tarjolla mitään ihmelääkettä kipuun, vaan pelkästään kortisonia ja nesteytystä, jotta henki kulkee ja ei pääse kuihtumaan. En voi käsittää.




2 kommenttia:

  1. Kannattaa käydä lekurissa. Mulla kun oli muutama vuosi sitten elämäni ensimmäinen angiina, vilkuilin peilin kautta kurkkuuni päivittäin enkä nähnyt siellä mitään erikoista. Lekurilla ei tarvittu edes nieluviljelyä kun se totesi että nielu on ihan tulipunainen ja että angiinaa on. Penisilliinikuurilla meni ohi.
    Viime kuussa mulla oli kanssa kurkku tosi kipeä ja mietin jo onko sekin angiinaa, mutta se meni sitten buranalla ohi.

    VastaaPoista
  2. Joo, kävin itseasiassa tänään aamulla sitten lääkärissä kun meni viime yö valvoessa. Sain antibiootit, koska oli kuulemma niin rakkualinen nielu, että jos siellä ei bakteeritulehdus jo ole niin vähintään tulee x(

    Sain myös Panacodeja kipulääkkeeksi kun valitin ettei mikään auta, mutta hitto, nekään ei näemmä auta! :D Sit luin lääkeinfosta, että joillain ihmisillä se kodeiini ei vaan muutu maksassa morfiiniksi ja lääke ei tehoa. Vitsi mitä tuuria. Mutta jospa ne antibiootit alkaisi parissa päivässä vaikuttaa </3

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?