perjantai 10. maaliskuuta 2017

Lapsi opettaa elämään?




Hei ihmiset! Luin eilisen Hesarin pääkirjoituksen, ja oli pakko tulla avautumaan jonnekin. Tämä taitaa olla itseasiassa vuoden ensimmäinen postaus? No, oli miten oli, aikamoista ripulikakkaa hesarissa. Katsokaa vaikka:

”Syntyvyys on vähentynyt useamman vuoden ajan niin, että viime vuonna Suomeen syntyi ennätyksellisen vähän lapsia. 52 645 vauvaa on vähemmän kuin yhtenäkään vuonna lähes sataan vuoteen eli koko itsenäisyyden aikana, Tilastokeskuksen väestötilastot osoittavat. 

- -  onko työ noussut elämän keskipisteeksi? Silloin jää näkemättä, että työ ja lapset eivät sulje toisiaan pois. Vaikka lapsi vaatii aikaa ja huomiota, hän hyödyttää myös työntekoa.
Lapsi opettaa organisointia ja pakottaa tekemään, vaikka ei huvittaisi. Lattialle kaatunut maito siivotaan eikä jäädä voivottelemaan, että juuri nyt ei jaksa tai että taas minulle kävi näin.
Vanhempi oppii myös johdonmukaisuutta ja joustavuutta. Murkun kanssa neuvottelevan täytyy tietää, miksi on tätä mieltä, ja pystyä perustelemaan kantansa – ja myös vaihtamaan mieli­pidettä lennosta, kun tilanne muuttuu.”

Niinpä niin. Arvatkaas missä minä, lapseton ihminen, olen oppinut pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuutta ja organisointikykyä?  KOTONA. Peruskoulussa. Lukiossa. Töissä. Ihan normaalissa elämässä, jossa kaikki ei tule hopealautasella nenän eteen, vaan tarvitaan kykyä järjestellä ja suunnitella asioita etukäteen. Sitä paitsi minun kokemukseni mukaan ne on usein juuri lapsiperheitä, missä lattialle tippunut ruoka, lelut ja muu paska usein myös jää sinne lattialle. Mielipiteiden perustelua olen oppinut varmaan parhaiten riitelemällä netissä kaikenlaisten uskovaisten, denialistien ja salaliittoteoreetikkojen kanssa. Ylensä kaikkein huonoimmat perustelut noissa keskusteluissa tulevat juuri joltain huolestuneelta vanhemmalta, joka on lukenut MV-lehdestä miten MPR-rokote aiheuttaa autismia. Hienoa tietysti että ihmiset löytävät vanhemmuudesta hyviä ja opettavaisia puolia, mutta en lähtisi kannustamaan ketään lastentekoon vain siksi, että oppii organisointikykyä ja mielipiteiden perustelua.

Toisekseen, jos vanhemmuus tekisi ihmisestä pätevämmän ja lapsi oikeasti hyödyttäisi työntekoa, meillä ei olisi koskaan ollutkaan ongelmaa nimeltä lisääntymisikäisten naisten syrjiminen työmarkkinoilla. Ja faktahan se on, että siinä missä lapseton joutuu saikuttamaan vain omien sairastumistensa vuoksi, suuri osa ”lapsellisista” joutuu ainakin joskus olemaan töistä pois myös lapsen sairauden vuoksi. Perheelliset ovat usein myös työaikojen suhteen vaativampia, koska lapset pitää hakea tarhasta, ja olisihan se kiva, jos koko perheellä olisi loma samaan aikaan. Huom. en sano että nämä asiat olisivat missään nimessä väärin, totean vain, että ne ovat todellisia asioita jotka vaikuttavat työnantajiin. Joidenkin työehtosopimusten mukaan työnantaja voi joutua maksamaan äitiyslomalaiselle jopa 3kk palkan! Jokainen ymmärtää, että pienille firmoille nämä ovat isoja menoeriä, joten on turha mainostaa, että lapset muka oikeasti hyödyttäisivät työelämässä. Pahimmillaan niistä on työnantajalle edelleen vain haittaa, ja se lisääntynyt työntekijä ei ole todennäköisesti yhtään sen vihmerämpi työntekijä kuin kukaan muukaan. Jos kaikki piilosyrjintä tällä saralla haluttaisiin lopettaa, työnantajalle ei saisi aiheutua mitään kustannuksia työntekijän mammalomista ja vanhempainvapaista.  Mutta nyt lipsuin jo vähän sivuraiteille. 

Väitän, että tosiasiassa aika harva jättää lisääntymättä vain työn ja taloudellisen tilanteen vuoksi. Ne parit joilla on palava tarve lisääntyä, näyttävän kyllä ryhtyvän siihen elämäntilanteesta riippumatta. - Ainakin tällä metsäisemmällä puolella Kehä kolmosta. Tiedän useita köyhyysrajalla tai sen alla eläviä, lähes kouluttamattomia ja työkokemuksettomia ihmisiä joilla on jo useampi ihan suunniteltu lapsi. Suomessa lapsiperheitä ei jätetä kuolemaan nälkään, ja toisaalta paljon on esimerkkejä siitä, miten uran ja perhe-elämän yhdistäminen on mahdollista. Toki aina on poikkeuksia ja ihmisiä jotka putoavat avun ulkopuolelle tai menettävät uransa, mutta korventavassa vauvakuumeessa kieriskelevät harvemmin näyttävät miettivän, että "entä jos lapsi pilaa elämäni?".

Kyllä mä vaan luulen, että syntyvyyden lasku johtuu suuresti siitä positiivisesta seikasta, ettei naimisiinmeno ja perheen perustaminen 20+ vuotiaana ole enää mikään itsestäänselvyys ja ihanne. Yhä useampi haluaa nauttia yksinäisyydestä tai aikuistaloudessa elämisestä. Yksiavioinen heteroliitto kahdella ja puolella lapsella ei ole enää ainoa hyväksyttävä vaihtoehto. Meillä "nykynuorilla" on niin paljon valinnanvaraa ja ovia auki, että monet meistä haluavat käyttää mahdollisuudet matkustella ja elää mukavasti. Ne joilla palava halu lastentekoon on, tekevät niitä kyllä. Me muut emme joko tee, tai vähintäänkin lykkäämme sitä myöhemmille elinvuosille.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, ehdotuksia?