keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Mitä mulle kuuluu?

..No, eipä ihmeempiä! Tänä nopean, lyhyen ilmaisun someaikana tuntuu hassulta edes yrittää kertoa kuulumisistaan sen kummemmin: näkeehän sen jo Instasta, ja sitä rataa. Mutta koitetaan.

IMG_0244


* Aika kuluu nopeasti ja töitä tulee tehtyä, mutta artikkelien kirjoittaminen ei tunnu olevan yhtään lähempänä. Mitä tapahtuu artikkeliväitöskirjaa tekevälle, jos ei vaan saa uusia hienoja tieteellisiä tuloksia? Jos (tai siis kun..) ei saa neljän vuoden määräajassa niitä kolmea vaadittua julkaisua? Silloin ilmeisesti kirjoitetaan monografia, mikä on tällä alalla tieteellinen itsemurha. Ja tuo ei sitten ole minun suustani, vaan näin minun on annettu ymmärtää. Kevään yhteishaussa selasin eri koulutusvaihtoehtoja; pitäiskö taas vähän opiskella? Suomen kielen opinto-oikeuteni päätyy tämän kuun lopussa, ja sitten en ole enää oikeutettu opiskelija-alennuksiin. Muistelen muuten aina välillä yhtä blogini alkuaikojen kommenttia, jossa minua opastettiin ettei yliopisto ole koulu, ja jossa minun toivottiin oppivan kirjoittamaan paremmin sitten suomea opiskellessani. No, enpä tainut oppia (vai onko se sittenkin tainnut?). En minä tuosta silloinkaan loukkaantunut, mutta jotenkin se jäi mieleen.

IMG_0234

* Viime aikoina olen miettinyt paljon intersektionaalista feminismiä *. Olen aiemmin "altistunut" sille pääosin Twitterissä, mutten vaivautunut perehtymään sen kummemmin. Aluksi ohitin asian olankohautuksella; "No, tottahan tuo, kaikkihan me ollaan etuoikeutettuja kun johonkin vertaa, mitä ihmeellistä siinä nyt on?", ja kuvittelin sisäistäneeni kupletin juonen. Tajusin olleeni väärässä siinä vaiheessa, kun huomasin erilaisia keskusteluja seuratessani olevani yllättäen "pahisten" puolella. Nyökytteleväni hyväksyvästi "Not all men/white/straight people are...", ja "ei tässä kuule muillakaan helppoo oo!" -retoriikalle. Tällä kertaa internet oli kuitenkin eri mieltä. Tämä aiheutti minussa ensin tuohtumusta; Mitäs vittua, minähän suvaitsevainen ja arvoliberaali ihminen, miten muka voisin olla väärässä tällaisessa asiassa?!

Olen aina kaikenmaailman salaliittoteoreetikkojen kanssa netissä tapellessani luvannut olevani valmis muuttamaan omaa mielipidettäni, jos vakuuttavia argumentteja löytyy. Nyt oli (ja on edelleen) nähtävästi aika lunastaa nuo lupaukset. Ei tosin kreationismin tai Big pharman, vaan feminismin edessä. Aika pistää suu suppuun ja alkaa kuuntelemaan, mitä asioista oikeasti kokemusta omaavilla on sanottavaa. Tiedostaa ja hyväksyä se, että ongelmat ovat olemassa vaikken minä niitä koe tai edes pysty samaistumaan. Viime viikonloppuna luin mökillä Koko Hubaran uuden kirjan, Ruskeat Tytöt. En edes tajua miten paljon minulta jäi ymmärtämättä, koska en ole Ruskea Tyttö, mutta silti kirja on pyörinyt mielessäni koko viikon. Kannattaa lukea.

IMG_0222

IMG_0207


Mikä intersektionaalisuudessa sitten on ollut, ja on osin edelleen niin hankala ymmärtää?

No esimerkiksi se, että tällainen valkoinen cis heteronainen voi aivan hyvin olla osa sortavia järjestelmiä, vaikkei teekään mielestään mitään rasistista. Sitä vaan nauttii omasta elämästään, ja kysyy ihan casuaalisti "ulkomaalaisennäköiseltä" ihmiseltä, että missä hänen sukujuurensa ovat. Seksuaalivähemmistöön kuuluvan kanssa jutellessa saattaa aloittaa keskustelemaan myötätuntoisesti avioliitto- ja translaista. Todellista tasa-arvoa olisi vissiin kuitenkin se, ettei olettaisi ei-valkoisen olevan kiinnostunut kertomaan sukujuuristaan, ja seksuaalivähemmistöön kuuluvan haluavan keskustella syrjinnästä. Eihän me joo pahaa tarkoiteta kun kysellään ja puhutaan stereotyyppisistä aiheista, mutta ei se sitä kivaksi asiaksi muuta.

Että vähemmistöjen ongelmista puhuminen minun äänelläni on osa ongelmaa. Tämä on oikein klassikkosyntini: meuhkaan netissä milloin minkäkin vähemmistön puolesta, kuvitellen olevani suurempikin hyväntekijä. Todellisuudessa olen saattanut viedä tilaa oikeasti näihin vähemmistöihin kuuluvilta ihmisiltä, ja tullut aliarvioineeksi ja -arvostaneeksi heidän kykyään pitää ihan itse puoliaan. Minulla itselläni menisi hermot millisekunnissa, jos joku puhuisi päälleni ja kertoisi muka minun suullani, miten asioiden pitäisi olla. Miksi en ole osannut ajatella tätä asiaa toisin päin? Hävettää.Tämäkin blogikirjoitus on ehkä omalla tavallaan kyseenalainen, mutta koitan pysytellä omalla tontillani. En ole siinä vielä kovin hyvä, anteeksi.

Että "enemmistön syrjintää" ei vaan ole olemassa samalla tavalla kuin vähemmistöjen. Kuten sanoin, myönnän itsekin syyllistyneeni "Not all men/white/straight - -" -tyyliseen ajatteluun, kun enemmistöistä tehdään yleistyksiä. Ja tottahan se on, mutta ylläripylläri, harvemmin kukaan oikeasti väittää, saatika kuvittelee kaikkien enemmistöedustajien olevan pahoja. Niinpä nuo argumentit ohjaavat keskustelua lähinnä pois alkuperäisestä aiheesta ja kääntävät puheen jälleen enemmistöön ja siihen, miten on meilläkin vaikeeta kun yleistetään oivoivoi. Eikö me voitas vaan olla hiljaa ja kuunnella? Koittaa sietää edes vähän sitä kritiikkiä ja yleistystä, jota toiset on ehkä joutuneet kestämään koko ikänsä? Ja joutuvat sietämään edelleen, kun lukevat iltapäivälehtiä ja keskustelevat ihmisten kanssa? Myönnän, se on ihan hiton vaikeaa.

Ettei vähemmistöjen tehtävänä ole vääntää näitä asioita minulle rautalangasta. Toki toivon, että joku viitsii niin tehdä, koska olen halukas oppimaan! Mutta minun pitää koittaa niellä harmistukseni kun kaikki eivät jaksa. Eikä se automaattisesti tarkoita, että nämä ihmiset olisivat väärässä ja minä oikeassa.

Että kulttuurinen omiminen on todellinen ilmiö ja ongelma. Tätä en ole sisäistänyt vielä juuri ollenkaan. Luen kolumneja ja yritän opiskella, mutta aihe osuu ihan liian arkaan paikkaan.


IMG_0243


Tämä kaikki on minulla vielä ihan lapsenkengissä, ja ymmärtämättömyyteni näkyy osin myös edellisessä blogitekstissäni. Muutama kuukausi sitten en vielä selvästi tajunnut, mitä ihmiset hakivat tuolla lehtijutussa haastatellun etuoikeutetun aseman esiintuomisella. Nyt ymmärrän vähän paremmin, ja hivenen jopa häpeän provosoitumistani. Ymmärsin vähän väärin, kyse tuskin oli sellaisesta nihilismistä, joksi sen kuvittelin.

IMG_0241

IMG_0245

IMG_0230

Että semmoista pohdintaa tällä kertaa. Vaikka minulla on taas joku maailmantuskakausi menossa, olo on tavallaan virkeä. Olen jotenkin junnannut pitkän aikaa paikallani, jämähtänyt henkisesti johonkin pölyiselle ullakolle, ja surkutellut tyhjänpäiväisyyksiä. Nyt kuitenkin tuntuu, että jokin on liikahtanut aivoissa pitkästä aikaa uuteen suuntaan. Periaatteessa ahdistavampaan, mutta samalla raikkaampaan ja toiveikkaampaan suuntaan.



* Pahoittelut ettei minulla ole antaa autenttisempaa linkkiä, mutta tämän artikkelin koin itse hyödylliseksi. Voi olla, että se on oikeasti ihan paska.